Kauhutarinoita

Hattaramies

Lola ja minä kävelimme markkinoilla ja yritimme löytää kojun, josta saisi metrilakua, hattaraa ja muuta hyvää.

Lopulta löysimme kyseisen kojun. Tai oikeastaan se oli rekka, jonka kyydista saattoi ostaa makeaa. Päätimme valita metrilaut ensin ja palata ostamaan ne päivän päätteeksi. Olimme juuri kävelemässä lakuhyllyn päähän, kunnes meidät pysäytti pitkä, silmälasipäinen miesmyyjä.

"Mitä te lapset luulette tekevänne?" mies sanoi ja siirtyi eteemme niin, ettemme voineet ohittaa häntä. Kohautin olkapäitäni ja katsoin häntä hölmistyneellä ilmeellä.
"Miltä näyttää? Valitsemme karkkia." Lola sanoi hieman epäkohteliaasti ja yrtti työntyä miehen ohi, siinä kuitenkaan onnistumatta.
"Enhän minä voi antaa teidän kahden ostaa kaikkia näitä...epäterveellisiä...herkkuja yksin." mies sanoi ja tarrasi kiinni ostoskärryymme. "Hakekaa seurassanne olevat vanhemmat ja-"
"Et voi olla tosissasi. Minulla on kesätyöpaikka ja sinä oletat, että olen liian nuori ostamaan itselleni metrilakua! Kerron sinusta pomollesi." sanoin uhmakkaasti ja katsoin hänen nimikylttiään jossa luki 'Oliver' Työnnyimme miehen ohi. Olimme kulkemassa rekan ohi, kun äkkiä ovet aukesivat. Joku kiskoi minut ja Lolan pimeyteen.

Täällä minä nyt olen. Heräsin juuri ja huomaan olevani jonkun kellarissa tai ullakolla sidottuna. Kenties varastossa tai autotallissakin. Näen vain Oliverin ruumiin. Hänen silmänsä on revitty irti. En näe mitään, huoneessa on pilkkopimeää. Hengitykseni kiihtyy ja tunnen kuinka sydän hakkaa rinnassani. Lolan ääni kuuluu minun takaani.

"Olet hereillä! Sinun siteesi tuntuvat löysiltä, yritä pujottaa kätesi pois niistä!" Lolan äänessä kuului pieni toivonkipinä. Huomaan vasta nyt että käteni on sidottu yhteen nippusiteellä.. Lolan sormet työntyvät siteideni väliin ja tunnustelevat niiden kireyttä. Pyörittelen ranteitani ja saan siteen irti pienen ponnistelun jälkeen. Nousen seisomaan ja horjuen käännyn ympäri. Nyt näen hieman, silmäni tottuivat pimeyteen. Lola roikkuu katossa olevasta lihakoukusta, joka on ujutettu läpi hänen käsiensä ympärillä olevista köysistä. Otan hänen ylävartalonsa ympäriltä kiinni ja nostan hänet kaikkia voimiani käyttäen pois koukusta. Onnekseni Lola on aina ollut pienikokoinen.

Äkkiä kellarin ovi aukeaa ja kuulen vanhojen metalliportaiden kopinan jonkun astuessa niitä pitkin alemmas. Sitten näkökenttääni ilmestyy hahmo. Näen hänen kasvonsa sumeana. Pyöreä nenä ja kasvot, silmät pälyilevät ympäriinsä. Hän on suurikokoinen ja paljon meitä isompi. Hän kantaa suurta tehosekoitinta. Hahmo kävelee meidän ohitsemme Oliverin ruumiin luokse. Hän katkaisee ruumiin ranteet ja heittää tämän tehosekoittimeen. Katson kuvottuneena kun verta ja silpoutuneita sisäelimiä lentää avonaisesta sekoittimesta, joka jauhaa miehen luut ja sisäelimet pieneksi epäsiistiksi sipuksi.

"Juokse..." kuiskaan Lolalle. Siskoni ei mieti kahdesti, vaan ryntää portaita ylös ja ulos avonaisesta ovesta. Syöksyn perään, mutta juoksen niin nopeasti että portaiden yläpäässä kaadun ja valun portaat alas. Hahmo kääntyy ja lähestyy minua. En näe mitään, mutta kuulen hänen askeleensa. Kuulen niiden lähenevän. Ja lähenevän. Juuri kun olen nousemassa takaisin ylös, tunnen hänen hengityksensä niskassani.