Kauhutarinoita

Rakkaudenkaipuu

Olin ollut sinkku jo hyvän aikaa. Aluksi se oli hauskaa. Sai hurmata vaikka kaikki vastaantulijat kadulla ja katsella ketä halusi sillä silmällä. Mutta 40-vuotiaana sinkkuelämä on jo vakava asia. Ainakin minun mielestäni. Olin kyllästynyt käymään ystävieni häissä ja itkemään muka onnesta. Kyyneleet ovat oikeasti yksinäisyyden kyyneliä, katkeria ja suolaisia. Minäkin halusin oman vaimon, lapsia, häät ja onnen. Olin yksinäinen, asuin likaisessa lähiössä, pikkuisessa yksiössäni. Aloin kyllästyi itsesäälissä vellomiseen. Lopulta ilmoittauduin deittitapahtumaan. 

Pukeuduin ja laittauduin tapahtumaa varten kauemmin kuin koskaan aiemmin. Kyseessä oli pikadeittitapahtuma. Istuin pöydän ääreen. Ensimmäisenä luokseni tuli hurjasti itseäni nuorempi naisihminen. Meillä ei ollut mitään yhteistä. Hän oli kiinnostunut tietokoneista ja ohjelmoinnista. Hän sanoi suoraan etten ollut hänen tyyppiään.

Samankaltaisia tapauksia tuli ja meni. Liian erilaisia naisia, aika nuoria, todella vanhoja. Lopulta eteeni istahti ikäiseni nainen. Kiinnitin ensimmäisenä huomioni hänen kauniisiin kasvoihinsa ja vaaleisiin kihariin hiuksiinsa, jotka hän oli asettanu päänsä päälle nutturakampaukseen. Muutama suortuva oli illan myötä karannut hänen kasvoilleen. Deittipaikalla oli keilarata, jonne päädyimme naisen kanssa. Kumpikaan meistä ei ollut erityisen hyvä lajissa, mutta se ei merkinnyt mitään. Nainen kikatti suloisesti heittäessään keilapallon vahingossa keilojen ohi ränniin. En voinut uskoa onneani. Illan lopuksi vaihdoimme puhelinnumeroita ja lähdimme koteihimme. Nukahdin haaveillen mahdollisesta yhteisestä tulevaisuudesta, yrittäen toki olla innostumatta liikaa.

Viikot vierivät ja meistä tuli pari. Vajaan vuoden seurustelun jälkeen pyysin häntä vaimokseni. hän suostui, onnen kyyneleet silmissään. Jätin yksiöni taakseni ja muutin naiseni luokse. Pahoittelin sotkua, jonka olin saanut aikaan hänen kauniissa kodissaan. Muuttolaatikoita siellä täällä. Ehdotin että veisin laatikot kellariin. Naiseni sanoi, ettei minun tarvitsisi huolehtia ja että hän voi hoitaa sen. Hän tosiaan oli elämäni nainen.

Eräänä päivänä hän lähti vaatekauppaan, ostamaan uusia juhlakenkiä. Vanhat olivat pahasti rispaantuneet. Olin aloittamassa lempiharrastustani, leipomista, sillä halusin yllättää rakkaimpani. Kurkotin ottamaan jauhoja ylähyllyltä. Käteni haparoi tyhjää. Kirosin ääneen, kunnes kellari juolahti mieleeni. Kellarin ovi oli auki. Astuin pimeyteen. Ensimmäinen asia jonka huomasin, oli järkyttävä haju. Kellarin puuseinät olivat lahonneet. Etsin pimeässä valokatkaisijaa. Lopulta sain valot naksautettua päälle. Himmeä lamppu syttyi räpsähtäen. Seinillä näkyi hometta. Se kaiketi selitti hajun. 

Laskeudun alas. Paikka näytti niin hylätyltä, etten uskonut löytäväni hyväkuntosia jauhoja. Päätin kuitenkin varmistaa asian. Seurasin toista valoa, joka häämötti kellarin perältä. Tietokone. Päälle jätetyn tietokoneen näyttö valaisi huoneen nurkkaa. Siihen oltiin jätetty video. Uteliaisuuteni heräsi ja klikkasin videon käyntiin. Sitä tulin katumaan. Huppupäinen hahmo kidutti ensin tuoliin sidottua miestä, sitten pientä lasta. Molempien vatsoihin hän kaiversi puukolla sanat: "MINÄ ANSAITSIN TÄMÄN". Kuuntelin kauhuissani videoon tallennettuja tuskanhuutoja. Kun kidutetut lopulta kuolivat, huppupäinen hahmo kääntyi kameraa kohti ja riisui huppunsa. Siinä seisoi nainen, johon oli kerran palavasti rakastunut. Päätin paeta. Käännyin ympäri toimistotuolissani ja olin nousemassa ylös. Hän seisoi suoraan edessäni.

FOR CHILDRENS OF THE NIGHT: Salut pikku möröt! Päätin aloittaa kirjan hieman tällaisellä "kevyemmällä" tarinalla! Kommentoikaa ihmeessä aiheita joista haluatte tarinoita!