Guilty of love. /Dramione

Vuoden Alku.

Kävelin yksin käytäviä pitkin, enkä ajatellut sen johtavan mihinkään erityiseen. Lukukautta oli jo ollut kaksi viikkoa. Harry ja Ron olivat tekemässä läksyjä, kun taas minä olin jo tehnyt ne niinkuin aina. Mietiskelin Ronia hän oli käyttäytynyt kummallisesti päivällä.

Kunnes törmäsin johonkin kovaan. Nostin katseeni ylös ja näin Malfoyn. Odotin jo huutoa ja kiroilua.

-Sinä Saastainen kuraverinen, väisty tieltäni ja mene itkemään Potan ja Weaslykän luokse!, Malfoy jo kerkesikin huutaa.
Mumisin siihen jotain enkä suuremmin kiinnittänyt Dracoon huomiota.  Sanoinko juuri sitä idioottia Dracoksi?!

-Jätä minut rauhaan idootti. kivahdin. Malfoy tarttui kaapuuni ja repäisi laukkuni olaltani. Sanaakaan sanomatta aloin korjaamaan kirjoja maasta, samalla kun Draco naureskeli vieressäni.

Päätin vain juosta pois ei Malfoyn kanssa riiteleminen johda mihinkään. Juoksin rohkelikko torniin. Tömähdin keskelle oleskeluhuonetta Harryn  ja Ronin ollessa  ihmeissään. Mutisin vain jotain turhaa Malfoystä.

Juoksin sängylleni muistaessani seuraavan päivän kokeen. Avatessani liemien kirjan sängylläni kääriydyin peittooni. Lukiessani ajatukseni harhailivat kuitenkin tuohon typerään blondiin poikaan jota vihasin ja samalla ihannoin. Kuka nyt ei haluaisi olla rikkaan perheen lapsi ja täydellinen kaikessa? No minä tietenkin, olin täydellinen juuri niin kuin olin. Päähäni oli vain ujuttautunut vuosien varrella kamalia ajatuksia Dracosta. 

En voi uskoa miten hän vihaa minua niin paljon. Vihasin häntä vähintään yhtä paljon kuin vihasin jästien sotia. Tai ehkä hieman vähemmän...
MITÄ JUURI AJATTELIN HIEMAN VÄHEMMÄN?!

Yritin lukea kokeisiin  jotta saisin Malfoyn  naaman mielestäni. Ajatukseni olivat lähiaikoina alkaneet harhailla hyvin huolestuttavilla vesillä.

Pian jo silmäni sulkeutuivat ja nukahdin.

Naamaani osui jotain kovaa enkä kerennyt ajatella sitä sen suuremmin. Kunnes Ginny huusi korvaani. -Ääääää Harry kertoi pitävänsä minusta. Pomppasin sängystäni nopeasti ylös ja halasin tyttöä. Olin niin onnellinen hänen puolestaan.
-Pitäsköhän meidän lähteä aamupalalle? Kysyin ivallisesti Ginnylta. Hän ui pilvilinnoissa, enkä halunnut pilata hänen oloaan.

Kävelimme rauhassa Suureensaliin. Istahdin pitkän pöydän penkille tuijottamaan sitä ruuan määrää mitä Ron oli kasannut lautaselleen. Pöydät notkuivat ruokaa, päätin ottaa muroja, niitähän aina söin.
Ron ahtoi itseensä leipää samalla kun tutkin Luihuisten pöytää. Yritin etsiä katseellani Malfoyta. Mutta en nähnyt siitä pirullisesta blondista edes paidankulmaa. Harmistuin ja jatkoin syömistä.
Ginny oli huomannut oudon käytökseni ja kyseli jo tiukkoja kysymyksiä.- Ketäs noin tarkkaan etsit? Naurahdin ja keksin pienen valheen.- Katselin vain jos Malfoy ja Parkinson olisivat teeskentelemässä. Ron ja Harry purskahtivat nauruun mutta Ginny jäi tutkimaan silmillään minua. Päätin lähteä tarkastamaan viidettä kertaa olinko tehnyt läksyt, jotta kukaan ei olisi kysynyt minulta enää mitään Malfoystä.

*****

Matkalla ensimmäiselle tunnille (huonoksi onnekseni liemien tunnille tyrmiin) olin törmätä musta kaapuiseen poikaan.
Kunnes huomasin sen olevan jälleen Malfoy.
-Eikö kuraverinen osaa kävellä ilman että törmää jokaiseen vastaan tuliaan? Malfoy pilkkasi.
Olin yhtäkkiä tunteikkaalla päällä ja silmästäni valahti kyynel. Ihmettelin itsekin, miten itkin niin pienestä asiasta, olihan hän ennekin haukkunut minua kuraveriseksi. Halusin vain juosta pois mutta en uskaltanut. Jäin siis vain katsomaan ylöspäin tuota vaaleaa poikaa. 

-Idiootti mene itkemään jästi äidillesi ja kuole pois! Malfoy huusi nauraen. Silloin en enää kestänyt häntä, huusin Malfoylle kauheuksia, kuinka hän on puhdasverinen pieni rotta jota hänen oma isänsäkään ei huolinut. Siinä hetkessä tajusin painajaisen vasta olevan alussa. Olin lähdössä juoksemaan kun Malfoy vetäisi kaavustaan sauvansa. Pelästyin ja vetäisin omanikin kaavuntaskustani.

Kuulin juostessani vain kun Malfoy huusi, Hämärrys. Yhtäkkiä silmilleni ilmestyi tumma side joka esti näkemästä, yhtäkkiä törmäsin johonkin, en kerennyt katsoa mihin kun olin jo uudestaan juoksemassa. Yritin vain päästä tyttöjen vessaan, pois Malfoyn luota. Kuului tömähdys ja yhtäkkiä makasin maassa, silmäni alkoivat sumentua enkä enää pysynyt tajuissani.

*****

-Onko hänellä kaikki hyvin, kuulin kuinka tuttu tytön ääni kysyi. En vain osannut yhdistää kenen, jatkoin kuuntelemista.
-Se pölvästi Malfoy teurastan hänet vielä! Kiivas pojan ääni sanoi. Sitten tunnistin sehän oli Harry, yritin avata silmiäni. Sain yhtäkkiä ihmeen kaupalla silmäni avattua ja huomasin olevani Sairaalasiivessä.

Hän on hereillä, kiljaisi heikko tytön ääni. Hymyilin Ginnylle vaivalloisesti kuin kaikki olisi hyvin. Hän hymyili takaisin ja halasi minua, yhtäkkiä ymmärsin kuinka paljon rakastinkaan ystäviäni. En olisi pystynyt elämään ilman heitä.

Ginny oli niin ihanan pirteä tosin tällä hetkellä väsynyt vierelläni valvomisesta. Nauroimme iltaan asti poikien hauskoille jutuille. Tuntui kuin kaikki olisi ollut hyvin, isoa selkäkipua lukuun ottamatta. Ginny ja pojat joutuvat lähtemään takaisin Rohkelikkojen torniin, olihan kello jo kymmentä yli yhdentoista. Sain Matami Pomfreylta illan viimeiset lääkkeet, tuijottelin sairaalasiiven ikkunasta ulos harmaaseen taivaaseen. Mieleeni yhtäkkiä harmaasta tuli Malfoyn vangitsevan harmaa katse.  En saa ajatella Dracon naamaa ja hänen hiuksiaan, vihasinhan häntä! Enkä saa unohtaa miten jouduin tähän.

Silmäni alkoivat painua kiinni enkä enää hallinnut niitä. Uinuin unieni rauhaisaan maahan. 

Katselin taivasta kukkulalta ja Draco oli vieressäni, tuijotin häntä intensiivisesti ja suutelin häntä. "Rakastan sinua Hermione", kuiskasi Draco hiljaa korvaani. Ja hymyilin, olin onnellinen sillä makasimme Dracon kanssa nurmikolla ilman mitään huolta.

*****

Joku läpsäisi minua poskelle, se joku oli Ginny hän nauraa kikatti vieressäni penkillä.
-Mitäs ihanaa unta prinsessa näki kun noin iloisesti hymyilit? Ilkkui Ginny nauraen. Kiljaisin enkä tiennyt kuinka kauan hän oli siinä istunut. -Kuinka kauan olet ollut siinä? Kysyin epävarmasti. Yökkäsin unelleni ja toivoin tuon olevan todella vain unta eikä totta. En  ikinä pitäisi Malfoysta, rakastuisin varmasti johonkuhun ystävälliseen jästiin. 

Vain 5 minuuttia, Ginny vastasi naureskellen. -Höh älä säikäyttele! Naurahdin teennäisesti muistaessani edellisen kerran Ginnyn tietäessä yksityisistä asioistani.

Vuosi aikaisemmin/

Istuin sängylläni harjaamassa pörröisiä hiuksiani Ginnyn juoksiessa huoneeseeni kiljuen.
-Hermione tykkäät Ronista se on niin selvää olen aivan varma. Ginny kiljaisi iloisesti.
-Hysss älä noin kovaa tajuatko että Lavender ja Parvati ovat täällä? -Tajuan kyllä, Ginny huusi hihkuen. - Olen hieman tykästynyt häneen mutta en tee  sen eteen mitään. Vastasin nolostuneesti posket punottaen.
-Mikset?! Ginny kysyi harmissaan.
-Ei Ron ole sellainen kenen kanssa haluaisin olla. Vastasin rauhallisesti.

Siihen se olikin jäänyt, kiinnostukseni Ronia kohtaan katosi viikossa kun Ron oli kerennyt tuhoamaan kolme pergamenttiani ja lunttamaamaan kokeessa kaksi kertaa.

Makasin sängyllä järkyttyneenä muistikuvastani.

Ginny on aina oikeassa miten hän onnistuu?! Pelkäsin ihastumista.  Kun kerran tykästyy johonkuhun kovasti ei siitä pääse yli helposti. Tunne murentaa sinut ja hajottaa palasiksi hitaasti. Rakkauden tiputtaessaan  terälehtensä  pimeyteen saa takaisin vain kuivan karan. 

Noniin heiii, tänään on 23.1.2022 eli aika tasan tarkkaan vuos siitä ku alotin tän. Mä muokkaan näitä lukuja ja sitten jatkan jos motivaatiota on! Seuraavaan lukuun voi mennä kauan!

Hei ja kiva jos luit loppuun asti : D. Tää on mun eka Dramione fanfict kirjoitus joten katotaan Millanen tästä tulee : ). Anteeks jos tulee kirjoitus virheitä kukaan ei kuitenkaan oo täydellinen vai mitä? :< Jos tykkäsit Paina votee ja kommentoi jotain kivaa. <3