The Dead End | SKZ

3.

Jeonginin nk

Heräsin valtavaan päänsärkyyn ja vihlovaan kipuun ympäri kehoani. Ihmettelin hetken missä olin, mutta sitten viime yön kauhukuvat tunkeutuivat mieleeni. Muistin vain pieniä yksityiskohtia, jotka saivat ihoni kananlihalle. Tunsin vieläkin sen kivun, kun viisi suurinpiirtein minun ikäistäni poikaa kävi kimppuuni. Sain puukosta pari kertaa käteeni, jalkaani ja hieman poskeeni. Muistan sen tuskan kun he painoivat minut maata vasten ja alkoivat lyömään ja potkimaan minua. Pahinta oli se, että he vain jättivät minut sinne kadulle vuotamaan kuiviin. Silloin itkin ja paljon. Menetin loppujenlopuksi tajuni ja silloin olin varma, että kuolen.  Mutta tässä nyt olin.

Elossa.

Juuri silloin huoneeseen astui kolme tuttua kasvoa: Minho, Hyunjin ja Felix. "Katos, Innie on heränny" Hyunjin sanoi hymyillen, kun huomasi minun olevan hereillä. Felix syöksyi halaamaan minua ja sähähdin hieman kipua joka yhä vihloi kehoani. "Varo ny vähä Lix, sä telot kohta sen uudestaa" Minho sanoi hieman naurahtaen, kun Felix päästi irti minusta. "Ei se mitää, mä oon iha kunnos" sanoin noille hymyillen kirkasta hymyäni. "Tosi kunnossa, sut löydettii puol kuolleena kadulta vuotamasta kuivii" Minho sanoi kädet ristissä minulle. "Sun pitäs olla varovaisempi tästä eteenpäi" Minho jatkoi torumistaan minulle. "Mä en oo enää mikää pikku kakara, sun ei tarvi huolehtii musta koko aja" tuhahdin Minholle takaisin silmiäni pyöräyttäen.

Tilanteen rauhoittuessa, Hyunjin katsahti minuun ja päätti kysyä "Kuinka monta sun kimppuun ees kävi?" kuulin Hyunjinin äänestä, että tuo oli todella epävarma kysymään kysymyksen. Nostin katseeni tumma tukkaiseen poikaa "Niit oli viis" sanoin siirtäen katseeni käsiini hermostuneena. "Ja joo, kyl mä pelkäsin mun hengen puolesta vaikka yrittäisin muuta väittää" sain vaivalla sanotuksi ja pieni kyynel valui poskelleni, kun mietin sitä hetkeä kun luulin kuolevani. Pyyhin kyyneleen äkkiä pois, etteivät he huomaisi minkälainen itkupilli olin. Nyt he varmasti pitäisivät minua heikkona, kun en pystynyt puolustamaan itseäni.

"Hei, sä et voinu siin tilantees mitään. Sut yllätettii ja se oli muutenki viis yhtä vastaa" Felix sanoi kannustavasti ja halasi minua varovasti. "Ja on okei itkee joskus, se ei tee susta heikompaa" Felix jatkoi hymyillen. "Ei Minhokaa oo ain ollu tämmöne kovis, joskus se itki tyylii joka asiast" Hyunjin sanoi katsoen Minhoa ilkkuvasti, kuin kaivaen omaa hautaansa niin kuin aina. "Hyunjin, suna pitäisin pienempää suuta" Minho sanoi hammas kireänä tumma tukkaiselle pojalle. Hyunjin kuitenkin jatkoi Minhon ärsyttämistä ja minä vain nauroin pienesti.

Pari tuntia me siinä istuimme ja puhuimme siitä, miten holtittomiksi itäjengiläiset olivat menneet. "Niistähä on tullu pelkkii päihderiippuvaisii pellei" Minho tuhahti ja me muut nyökkäsimme. "Mitenköhä niidenki pomo tähä tilanteesee suhtautuu" Felix sanoi arvostelevalla äänen sävyllä. "Ei varmaa yhtää mitää, itekki on varmasti joku saatanan juoppo jossai kadunkulmalla" Minho sanoi nousten ylös ja kävellen nojaamaan seinää vasten. "Sitä ei kai oo ees nähty sen jälkee ku meil meni välit niiden jengin kanssa" päätin sanoa muille hiljaisella äänellä. "Totta, mut asiahan ei ees kuulu meille" Hyunjin tuhahti naurahtaen samalla hieman. "Tyypit, meidänhä pitäs mennä partioimaa hetkeks, kelloha tulee kohta jo seittemän" Felix sanoi meille katsoen kelloa ja nousi ylös. Hyunjin nousi seisomaan ja Minho käveli jo ovelle. Olin nousemassa ylös, mutta Felix esti sen "Innie, sä jäät tänne, et oo kunnos vielä. Sitä paitsi, entä jos itäjengi käy meidän päälle, siin vaihees me ei voida puolustaa sua" Felix sanoi vakavana samalla katsoen minuun päin kahden muun kanssa. Päätin vain nyökätä myöntymiseksi ja nuo lähtivät ulos huoneesta.

Ajattelevatko he oikeasti noin. Että olen heikko ja pieni. Ajattelevatko he että olen pikkulapsi, joka tarvitsee apua jokaisessa asiassa jota tekee. Ei. En ole avuton, olen vahva. Todistan heidän olevan väärässä.

Keinolla millä hyvänsä.

Hymähdin itsekseni, kunnes yhtäkkiä alkoi kuulua huutoa. Nousin varovasti ylös pediltä ja kävelin ovelle avaten sen samalla. Ihmettelin tilannetta ja näin vain paniikissa ympäri juoksevia ihmisiä. Tai oikeastaan pakenevia ihmisiä. En tajunnut tilanteen vakavuutta, ennenkuin kuulin aseen laukauksen ja kaikki hiljeni siihen paikkaan.