The Dead End | SKZ

6.

Felixin nk

Yritin vältellä katsekontaktia minut pelastaneiden poikien kanssa, sillä pelkäsin heidän tunnistavan minut.

Totta kai olin peloissani, olivathan he itäjengiläisiä, pahimpia vihollisiamme.

Näprätessäni paidan helmaani, tuo edessäni seisova poika, ilmeisesti Chan, otti aseen vyöltään ja osoitti sillä minua.

Hän oli tunnistanut minut.

Nostin pääni, enkä voinut estää kyyneleiden valumista silmistäni. Katsoin pelokkaana noita kaikkia. En edes ymmärrä miksi olen tälläinen itkupilli.

Monet sanat pyörivät päässäni, kuin käärme vailla määränpäätä. Metsästin oikeita lauseita päässäni, kunnes sanat vain pääsivät suustani:

"Siitä vaa, ammu mut, mä oon muutenkin ongelmissa. Ne tulee viel takas ja tappaa mut. Mä oon periaatteessa jo kuollu"

Huomasin Chanin hämmentyneet kasvot. Tuo laski aseensa alas.

Pian nuo edessäni seisovat neljä poikaa kysyivät minulta kaikkea ja minä vastasin ajattelematta sen mahdollisia seurauksia.

Yhtäkkiä kuulin kaksi tuttua ääntä kaduilta. Tajusin heti keitä nuo olivat ja silmäni suurenivat.

Kohta kujan edessä seisoi kaksi minulle tuttua kasvoa aseet käsissään osoittaen niillä pelastajiani.

Hyunjin ja Minho.

Molempien katseet kääntyivät minuun ja he huomasivat kyyneleet naarmuisilla poskillani.

"Mitä te ootte tehny Felixille?" Hyunjin kysyi tiukasti noilta.

"Keitä te ootte?" Chan kysyi varmalla äänensävyllä ystäviltäni.

"Me tultiin ettimää Felixiä, koska se vaa katos jonnekki ja huomattii et se tuli tänne" Minho sanoi asettaan pidellen, ohittaen täysin Chanin kysymyksen. "Mietittiin että mitä helvettiä se tekee Itäjengin paskasilla kujilla"

"Nyt astukaa pois sen pojan luota, nii ketää ei satu ja tätä välikohtausta ei koskaa ees tapahtunu" Hyunjin sanoi astuen hieman kohti minua ase yhä osoittaen tarkkaan 'vihollisiaan', tai no, hänelle ja Minholle he olivat vihollisia, mutta minulle henkeni pelastajat.

Huomasin että Chan käänsi päänsä kohti omia tovereitaan ja nyökkäsi. Yhdessä he kaikki astuivat pari askelta taaksepäin. Itse olin aivan hiljaa, enkä saanut yhtä ainuttakaan sanaa suustani ulos.

Pian tunsin lämpimän käden ottavan ranteestani kiinni ja vetävän minua perässään. Tajusin että Hyunjin oli ottanut ranteestani kiinni ja nyt veti minua pois kujalta. Minho tuli perässämme, osoittaen aseellaan yhä kujalle, jonne Chanin porukka jäi.

Jatkoimme kävelemistä jengien rajalle asti, kunnes pian tunsin selkäni paiskautuvan seinään. Sihahdin kivusta joka selkääni juuri oli kohdistunut. Melkein heti aloin kuulla huutoa, Minhon huutoa.

"Mitä helvettiä sä ajattelit?! Mennä nyt vihollisten alueelle tähä aikaa?!" Minho huusi minulle kurkku suorana.

"Hyung..." kuulin Hyunjinin sanovan Minholle ja huomasin kun tuo yritti rauhoittaa vanhemman laskemalla kätensä tuon olkapäälle. Minho kuitenkin vain riuhtaisi pitkähiuksisen pojan käden olkapäätään ja jatkoi minulle huutamista.

Yritin änkyttää vastalauseita Minholle, mutta se ei auttanut yhtään.

Kuuntelin hetken vanhemman huutoa ja harkitsin tarkkaan sanojani, kunnes vastasin hiukan voimakkaalla äänellä.

"Ne ei ollu sellasia mitä sä luulet!! Ilman niitä mä olisin samassa kunnossa ku Innie!!"

Minho katsoi minua hieman hämmentyneenä, ihan kuin ei olisi minua ymmärtänyt. Katsoin vanhempaa hetkeen suoraa silmiin, kunnes tönäisin tuon pois tieltäni ja lähdin kävelemään kohti jengin päämajaa.

𖡼.𖤣𖥧𖡼.𖤣𖥧

apua anteeks! En oo pitkää aikaa julkassu uutta osaa, mut täs tää nyt olis :). Koitan olla jatkos paljon aktiivisempi ja kirjottaa pidempii osii <3