Varkaan perillinen

VII. Maaginen Miekka

Olin tokkurassa edelleen, se piikki vaikutti liiankin hyvin.
Aloin kuitenkin raottamaan silmiäni hitaasti auki.
En tiedä missä olin, mutta heräsin jostain alkuasukkaan näköisestä talosta.
Käteni oli sidottu taakse jälleen ja mietin olinko taas jäänyt jonnekin vangiksi.
Clay makasi vieressäni vielä taju kankaalla ja itse joten kuten pääsin nousemaan istumaan.
Samassa sisälle tuli alkuasukkaan vaatetuksissa pukeutunut mies ja samassa huomasin, että tällä oli erilaiset korvat.
Vähän joku haltia tyyliin suipot ja hieman pidemmät korvat.
Hetken ajan mietin, että olinko vielä unessa vai missä unimaailmassa oikein olin.
Tämä puhu jotain erikieltä vihaiseen tyyliin, jota en ymmärtänyt pätkääkään.
"Mitä sinä tarkoitat? En ymmärrä" sanoin ja tyyppi katsoi minua, kunnes hän huikkasi jollekin.
Pian sisälle tuli saman tyylisesti pukeutunut vähän vartian kaltainen ja nosti minut ylös.
Se ensimmäinen herätteli Claytä ja pian kun Clay heräsi, nosti tämä tyyppi Claynkin ylös ja meitä lähdettiin viemään jonnekin.
Kumpikaan vartian näköisistä suippokorvista ei juurikaan puhunut mitään, kun tulimme ulos.
"Missä me ollaan?" Clay kysyi katsellen eteemme ilmestyvää pientä kylää, joka oli sademetsän ympäröivä ja niin suojassa ulkomaailmalta että tänne tuskin löytää helposti.
Kaikki ne ihmiset olivat suippokorvaisia ja niin metsä henkisesti pukeutuneita, että itse tunsi itsensä melko vieraaksi joukossa.
Meidät tuotiin ison rakennuksen eteen ja vietiin sisään.
Siellä istui tuolissa varmaan joku heimon päällikkö, sillä hän oli paljon koreammin pukeutunut kuin muut.
Meidät tuotiin hänen eteensä ja heitettiin niin, että minä ja Clay kaaduimme maahan.
Pääsimme nousemaan ainakin polvillemme ylös ja käännyimme katsomaan päällikköön.
Hänkin puhui jotain ihan eri kieltä ja takanamme olevat vartiat kuulosti siltä, kuin he olisivat saaneet jonkun käskyn tappaa meidät.
"Seis!" yhtäkkiä kuului ääni ja pian päällikön luokse tuli ruskea tukkainen, jolla oli hiukset pörröllä ja sulkia siellä täällä, lisäksi samanlaiset alkuasukkaan vaatteet päällään ja tällä oli jotain tatuointeja kropassa.

Tämä kaveri ilmeisesti ehkä osasi muuta kieltä kuin pelkkää tätä omaa kieltä.
Tyyppi puhui päällikkö tyypille kuitenkin heidän omalla kielellään ja me Clayn kanssa kuunneltiin ihmeissään heidän keskustelua ymmärtämättä kuitenkaan mitään.
Pian tämä meidän pelastaja kääntyi meihin päin ja hän viittoi vartioille että irrottavat meidät köysistä ja niin he tekivät työtä käskettyä.
"Tulkaa mukaani" tämä mies sanoi ja lähti kulkemaan edellä.
Me katsottiin Clayn kanssa tyhmänä toisiamme ja lähdettiin sitten tämän tyypin perään.
Poistuimme talosta ulos ja kuljimme kylän poikki syrjäisempään taloon, joka sijaitsi hieman korkeammalla kuin muut.
Jouduimme hieman raskaammin ottamaan askelia kunnes tulimme talon oven eteen.
"Tervetuloa minun kotiini, astukaa peremmälle" tämä pitkäkorvainen mies sanoi.
Oltiin Clayn kanssa hieman hämillään tästä, mutta menin lähemmäs ovea ja avaten sen.
Harkitsevaisesti menin lopulta sisälle katselin ympärilleni samalla Clayn tullen perässäni.
Pitkäkorvanen tyyppi tuli myös sisään ja sulki oven perässään.
"Anteeksi tämä tietämättömyydessä pitäminen, mutta parempi niin päällikön edessä" tyyppi vastasi.
"Ööö...kuinka osaat kieltämme ja keitä te oikein olette?" kysyin hämmentyneenä.
"Olen Nino ja olemme historiallista alkuasukas heimoa ja no olen opetellut teidän kieltä, sillä olen erittäin kiinnostunut teidän elämästä ja sen tyylistä" Ninoksi paljastunut tyyppi kertoi.
"Mutta kuinka olette onnistuneet pysymään piilossa näin kauan?" Clay kysyi ihmeissään.
"Noo, meillä on omat keinomme siihen" Nino vastasi salaperäisesti.
"Miksi pelastit meidät?" minä päätin kysyä uteliaana hieroen leukaani samalla.
"Onneksenne pesukarhu oli syy siihen" Nino kertoi ja ilmeeni loksahti yllättyneesti asian kuullessani.
"Kuinka?" sanoin hiljaa ääneen, kun samassa syliini loikkasi se pesukarhu joka on ollut kokoajan meidän seurassa tai no ei se tuolla päällikön luona ollut, mutta se on ollut ilmeisesti täällä.
"Pesukarhu ystävänne on fiksu kaveri" Nino vastasi.
"Sen minä olen alkanut uskomaan, mutta en tosin ymmärrä kuinka se on erityisesti minuun kiintynyt" sanoin hämmentyneenä katsellen sitä, kun se kiehnäsi sylissäni.
"Ehkä se kertoo sinulle sen joku päivä" Nino vastasi sitten käyden pöydän ääreen istumaan.
"Mutta se minkä takia pelastin teidät, oli pelastus tulevaisuudelle" Nino alkoi kertomaan.
"Kuinka niin?" Clay päätti avata vuorostaan suunsa.
"Ennusteet ovat kertoneet pesukarhusta ja se kehen se kiintyis, tulisi suojella ja no se on myös ihmisheimon pelastus" Nino selitti.
*Taas tätä ihmisheimon pelastusta, mistä he mahtavat olla varmoja siitä että minä olisin se valittu? Enhän minä juuri ole tehnyt mitään ura tekojakaan? * mietin mielessäni.
"Mistä olette varmoja valinnassa?" Clay oli päättänyt kysyä.
"Ehkä tämä pesukarhu juttu ei vielä vakuuta mitään, mutta se ehkä voimistuu kun valittu löytää ja saa käsiinsä Maagisen miekan" Nino kertoi.
"Maaginen miekka? Millainen se on?" kysyin uteliaana, kun pesukarhu oli päättänyt hypätä alas sylistäni.
"En ole itse nähnyt sitä, mutta legendan mukaan se on musta ja jokin pääkallo koriste kahvassa" Nino vastasi.
"Okei ja tämä miekka pitäisi löytää mistä?" kysyin jälleen hieman epävarmana asiasta.
"Jonkun matkan päässä on portti jonka takana miekka on. Se on tavallaan seremonia ja vain valitun on mentävä hakemaan miekka" Ninon kertoessa tästä tehtävästä ihokarvani nousivat jollain lailla pystyyn ja uho meni aivan kananlihalle.
Koko juttu alkoi jotenkin pelottamaan ja aloin epäröimään.
Mitä minun pitäisi tehdä? Ja jos en ole valittu, niin mitähän minulle sitten tapahtuu? Päässäni alkoi vaivata kysymyksiä.
"Ööh...saanko käydä pienellä kävelyllä ja ajatella hetken aikaa asiaa yksikseni?" päätin kysyä kylmän rauhallisesti ja koitin pitää pelkoni piilossa.
"Okei, käy vain. Me odotamme täällä, eikö?" Nino sanoi katsoen Claytä.
"Joo, mieti rauhassa. Mihinkään ei ole kiire" Clay yritti rauhoitella, sillä hän taisi ehkä huomata reaktioni.
Nyökkäsin ja poistuin ulos talosta suunnaten viidakkoa kohti.
Tarvitsin saada happea niin, ettei kukaan kyläläinenkään ole tuijottamassa.
Tarvitsin nyt hetken aikaa olla yksinäni.
Olin kävellyt jonkun matkaa viidakkoon päin ja pian huomasin että viidakko alkoi ympäröimään minua, jolloin saatoin pysähtyä jo paikalleni hetkeksi aikaa.
Pian huomasin alkavani kaivata takaisin kaupunkiin ja aloin kaivata Kindraa, vaikka emme pahemmin toisiamme sinänsä tunnettu.
Se läheisyys ja suudelma sai kuitenkin sydämeni sykkimään kiivaammin hänen vuokseen.
Katsoin ranteessa olevaa hiusnauhaa ja sitten katsoin hämärtyvää taivasta.
Ilta aurinko oli alkanut nopeasti laskemaan ja pimeä varmaan saapuisi nopeammin kuin osaisin kuvitellakaan.
Pyöriskelin metsässä kuitenkin ympyrää ja yritin koota ajatuksiani kasaan.
Samassa näin taivaalla lentokoneen joka lensi aika matalalla ja se ei myöskään ollut mikään iso kone.
Se ilmeisesti teki laskua tänne tai pikemmin sanottuna sinne missä meidänkin kone oli.
Tuli joku idioottimainen päähän pisto, että lähtisin katsomaan mitä siellä oikein tapahtuisi.
Saisivat Ninot ja Clayt ja alkuasukkaat odottaa hetken.
Hetkeäkään empimättä lähdin juoksemaan viidakkoa pitkin suunnaten lentokoneen perässä, sen verran mitä näin sitä taivaalla.
Ehkä sen avulla pääsisin jollain lailla määränpäähäni.
Olin yrittänyt välillä hölkätä ja välillä juosta, kunnes kunto ei antanut enää periksi.
Oli pysähdyttävä hetkeksi paikalleen ja vedin henkeä.
Sitten jatkoin kävellen suunnaten sinne, minne olin nähnyt lentokoneen menevän.
Meni tovin aikaa, kunnes viimein aloin kuulla jotain puheen sorinaa.
Oli oltava varovainen ja kuljettava syrjäisiä teitä.
Menin yhden puun taakse ja kurkistin sen takaa, jolloin näin lentokenttä aukion ja siellä oli se pieni lentokone jonka olin nähnyt laskeutuvan taivaalta.
Ihmisiä vilisi sinne tänne ja kaikki näyttivät joltain työmiehiltä, mutta samassa huomasin tutut kasvot seassa.
Se oli Victor, josta Clay oli maininnut ja tämä taisi olla Clayn pahin vihollinen.
Mitä Victor täällä mahtoi tehdä?
Vai oliko hän ehkä tullut myös sen kristallin takia ja Leo on tietenkin kertonut siitä hänellekin.
Victor suuntasi jonnekin rakennukseen vartiat kävellen perässä ja pian näin myös Leon saapuvan paikalle.
Kasvoilleni nousi vihan katse ja mietiskelin pitkään mitä tekisin asian kanssa, mutta sitten sydämeni suli kun lentokoneesta oli ilmestynyt se kaunis osapuoli Kindra.
Hän oli pukeutunut olkain toppiin, jossa olkaimet roikkuivat olkapäiden alapuolelle ja sanotaanko että se teki puseron kaula aukosta hieman isomman.
Jalassaan hänellä oli lyhyet hamesortsit, jotka näyttivät hameelta mutta naisen kävellessä ne olivat sortsit.
Seurasin katseella hänen liikkeitään ja nainenkin oli suunnannut samaan paikkaan minne Victor ja Lei olivat menneet.
Tuonne oli ehkä mahdotonta suunnata, sillä siellä oli liikaa ihmisväkeä ja sotilaita.
He varman hyökkäisivät kimppuuni ja siitä ei koitunut mitään hyvää.
Tutkailin kuitenkin paikkaa tarkasti ja sitä missä vartiostoa liikkui.
Halusin toisaalta halusta päästä tapaamaan Kindran, mutta toisaalta en vielä halunnut paljastaa kasvojani.
Muistelin, että olin laittanut naamioni taskuun, joten etsin sitä kädet laittaen taskuun ja kaivellen niitä joka paikasta.
Pian satuin löytämään ja peitin niillä kasvot, jonka jälkeen lähdin etsimään tietä Kindran luokse.
Liikuin vikkelästi tavaran takaa aina toiselle koittaen vältellä työ miehiä, mutta sitten tapahtui tilanne että minun oli pakko yksi vartioista iskeä kanveesiin ja piilottaa talon nurkan taakse, sillä vartia ei liikkunut mihinkään ja hän vain seisoi paikoillaan.
Minulla ei oikein ollut mahdollisuuksia ohittaa sitä.
Olin päässyt rakennukselle minne kaikki kolme Leo, Victor ja Kindra olivat menneet, mutta sydän hyppäsikin kurkkuun kun ovelta tulee ulos Victor ja Leo.
Jouduin tekemään nopean pakki liikkeen ja koitin hiljaa kavuta katolle.
He keskustelivat siinä ulos tullen kristallista jotakin.
Ilmeisesti he eivät ole ainakaan löytäneet mitään voiman lähdettä siitä, mutta varmaan he ovat ehkä keksineet seuraavaa liikettä.
Jätin kuitenkin kaksikon jutustelemaan keskenään ja liikuin katolla hiljaa eteen päin, kunnes laskeuduin ikkunoille tutkimaan missä Kindra oli.
Viimein satuin näkemään hänet ja Kindralla oli käsissään kristalli.
Hän tutkaili sitä, mutta siinä samassa kristallista tuli joku kirkas valon säde joka sokaisi niin paljon että oli peitettävä silmäni.
*Mitä ihmettä oikein tapahtui?* mietin mielessäni ja nostin kasvoja hitaasti, kun näytti sen jälkeen siltä että se loiste loppui.
Kurkkasin uudelleen ikkunasta ja näin Kindran pökertyneenä maassa kristalli hänen vieressään.
Olin melkein jo että rientäisin avuksi, mutta samoten Victor ja Leo hyökkäsi ovesta sisään.
"Kindra? Oletko kunnossa?" Leo kysyi ja hän sai nostettua naisen istumaan.
Jotain outoa kävi ilmeisesti naisen hiuksille, sillä hänen ruskeiden hiusten alta loisti sateenkaari väreissä olevat hiukset ja ne loistivat hetken aikaa kristallin kanssa samaan tahtiin, kunnes se valo sitten sammui.
"Olen kai minä, mutta kristallissa tapahtui jotain outoa" Kindra vastasi miehille.
"Katso hiuksiasi, eivät ne olleet tällaiset" Victor mainitsi ja nainen oli ottanut hiukset käteensä.
Sieltä tosiaan paljastui sateenkaaren värejä, punaista, keltaista, sinertävää ja latvoissa oli purppuraa, mutta miksi kristalli nyt paljasti voimiaan? Mietin siinä yksikseni ikkunan takana.