Palanen taivasta ripauksella hulluutta

Yhä hullu

Viikko neljän seinän sisällä

Välillä se on tuntunut ikuisuudelta, välillä aika tuntuu juosseen silmissä.

Ehkä se kuitenkin on tehnyt tehtävänsä

Olo oli yllättäen kevyempi

Asenne rennompi

Ote normaaliin elämään hieman vankampi

Pieniä sieviä hetkiä, joiden päättymistä ei olisi toivonut

Lempeitä hymyjä huulilla, pehmeitä kosketuksia keholla

Luulin, ettei tätä tunnetta ollut enää olemassakaan

Luulin, että se oli maahan haudattu

Olin jopa ehtinyt unohtaa, miltä tämä kaikki tuntuu

Mutta kun kello oli tapissa

Ja jouduin kohtaamaan neljä seinää uudestaan, heräämään unelmista

Huusin, karjuin, hakkasin päätä seinään, kuljin levottomana edes takaisin

En kyennyt itkemään, sen sijaan vain nauroin kylmästi

Tuskaiset huudot kaikuivat käytävillä, seuraten kulkuani viitan tavoin minne sitten kuljinkaan

Makasin lattialla, heiluin pöydällä

Mikä tämä olo on?

Luulin nostetun lääkeannoksen tehonneen

Mutta näemmä vanha itseni sai kehoni täksi illaksi takaisin otteeseensa

Epävarmuus

Epäilys

Epätoivo

Miksi huomisen piti yllättäen olla niin hataraa?

Miksei se muuttunutkaan hahmotelmaa vahvemmaksi? Edes luonnokseksi?

Niin uusi tilanne, mieleni tuntuu räjähtävän

Pitelen päätäni ja puristan silmäni kiinni

Korvissa kohisee, en saa puheesta kunnolla selvää

Katse lukkiutuu näkymättömään pisteeseen, tunto katoaa kehosta

Kai taidan yhä ollakin hullu