James Sirius Potter

Luku 5.

Jotain omituista oli todellakin meneillään. James, Morgan ja Charlie olivat kertoneet löytämästään myrkkytulesta, johon tytöt jakoivat heidän huolensa. Se ei kuitenkaan ollut ainoa asia. Lokakuun alussa, Seren oli kadonnut. Muut olivat kyselleet opettajilta hänen peräänsä, mutta heillä ei tuntunut olevan sen enempää käsitystä Serenin menemisistä kuin heilläkään. Kun Seren oli ollut viikon kateissa, he päättivät luovuttaa joskin Alessia, Dara ja yllätyksellisesti Morgan olivat olleet hiljaisempia ja huolestuneempia.

Asiasta kuitenkin tuli todellinen mysteeri sen jälkeen, kun Seren palasi kouluun eikä suostunut kertomaan missä oli ollut viimeiset puolitoista viikkoa.

"Se ei ole teidän ongelmanne", tyttö oli vain sanonut silmät kaventuen vaaran merkiksi. Dara, James ja Charlie antoivat asian ollen tietäen Serenin vihan mahdin, kun se pääsi valloilleen. Alessia ja Morgan olivat joko täydellisiä ääliöitä tai vain erittäin uhkarohkeita, koska he jatkoivat asian tutkimista vaarasta välittämättä.

Kaksikko kokoontui muiden tietämättä salaa kirjastossa eräänä iltana, sillä muut yrittäisivät estellä ja se voisi vaarantaa koko prosessin, jos asia kantautuisi Serenin korviin.

"Meidän täytyy tehdä jotain", Morgan sanoi huoli äänestä paistaen vilkuillessaan ympärilleen, kuin odottaisi Voldemortin tupsahtavan kirjahyllyjen välistä vaaleanpunaisessa aamutakissa.

"Sinä näytät yllättävän kiinnostuneelta tästä jutusta, vaikka sinä ja Seren olette kironneet toistenne nimiä viimeiset kuusi vuotta", Alessia kohotti kulmiaan epäilevästi, johon Morgan punastui ja alkoi änkyttämään jotain sekalaista. "Ihan sama, kaikki minun tuttuni käyttäytyvät omituisesti. James osaa pyytää anteeksi, Charlie on huolissaan aina, kun avaa kirjekuoren, Dara käyttää päivänsä tuijottelemalla Charlieta ja sinä olet rakastunut Sereniin etkä edes suostu myöntämään sitä."

"Minä en ole rakastunut Sereniin", Morgan puolustautui valheellisesti. Alessia vain pyöräytti silmiään tylsistyneesti ja Morgan tajusi, ettei ollut enää mitään syytä salata asiaa häneltä.

"Seren oli poissa puolitoista viikkoa eikä kukaan tiedä missä. Ehkä hänellä oli ongelmia kotona?" Morgan ehdotti vaihtaen puheenaihetta. Alessia pudisti päätään muistellessaan kertoja, kun oli käynyt Loweilla.

"En ole kuullut, että he olisivat koskaan riidelleet vain väitelleet eikä sellaista tarvitse salata", Alessia sanoi torjuvasti. Serenin isää kiinnosti ainoastaan historia ja hänen äitinsä oli kadonnut ennen kuin tyttö oli edes täyttänyt yhtä.

"Kerta se olisi ensimmäinenkin" Morgan mutisi. "Mitä sinä sitten luulet?"

"Minusta tuntuu, että hän oli jäljittämässä äitiään ja sai tietää jotain mistä ei voi puhua", Alessia sanoi hiljaa Morganin katsoessa häntä tuskastuneesti.

"Eli ongelmia kotona kuitenkin?" nyt oli Alessia vuoro katsoa poika tuskastuneesti.

"Hänen äitinsä hylkäsi hänet kauan sitten eikä ole koskaan astunut jalallakaan heidän asuntoonsa", Alessia selitti. "Seren ei edes tiedä äitinsä nimeä."

Morgan puhalsi ilmaa ja nyökkäsi.

"Mutta miten me saadaan tietää, että ollaan oikeassa ja mitä Seren salaa?"

"Me vakoillaan häntä, totta kai" Alessia katsoi Morgania kuin ääliötä. "Minä löysin eilen lapun hänen pöydästään, jossa luki: 19.30, 16.lokakuuta, tähtitorni. Hänellä on varmasti joku tapaaminen siihen aikaan ja sen avulla kaikki selviää."

Alessia ilmeisesti oletti, että Morgan oli ymmärtänyt ja lähti vaaleat hiukset liehuen kirjastosta jättäen pojan yksin pöytään miettimään mitä he kuulisivat huomenna. Lopulta matami Prilli hätisti hänet pois ja Morganin oli lähdettävä toivoen, että Charlie ja James eivät epäilisi mitään.

Seuraavana päivänä kello 19.30 Alessia ja Morgan hiippailivat hiljaa Serenin perässä tähtitorniin. Morgan oli varastanut Jamesin näkymättämyysviitan ja kaksikko kykki sen varjossa portaikossa.

"Onko sinulla mitä haluan?" kysyi kylmä naisen ääni. Morgan ja Alessia onnistuivat näkemään vain tumman harmaan viitan ja liekinväriset hiukset, mutta vieraan henkilön kasvoit pysyivät näkymättömissä.

"Harkitsin hartaasti ehdotustasi ja olen tullut lopputulokseen, että en halua auttaa sinua millään tavalla", Seren sanoi yhtä kylmällä äänellä ja hänestä tuntui huokuvan sisäistä voimaa.

"Et edes äitisi tähden?" nainen sanoi vaarallisen hiljaisesti, mutta Seren piti päänsä pystyssä. Alessia ja Morgan vilkaisivat toisiaan huolestuneesti. Aikoiko tuntematon nainen satuttaa häntä?

"Hyvä on, mutta sinä kadut tätä myöhemmin. Minä voitan aina" toinen sanoi ennen kuin katosi mustana savuna ilmaan.

"Voitte tulla esiin", Seren huokaisi ja katsoi kaksikon suuntaan, jotka vetivät näkymättömyysviitan yltään nolostuneina. Seren katsoi heitä vihaisesti, mutta hänen silmistään näki, että hän oli vain periaatteesta vihainen.

"Mistä sinä tiesit, että me oltiin siinä?" Alessia kysyi uteliaasti.

"Te ette ole mestariluokan vakoojia. Teidän hengityksenne kuului", Seren sanoi kohauttaen olkiaan.

"Kerrotko sinä nyt missä sinä olet ollut?" Alessia kysyi painostavasti.

"En täällä, mennään takaisin oleskeluhuoneeseen ja selitän kaiken, minä lupaan sen", Seren sanoi ja lähti johdattamaan heitä portaita alas.

Alessia ja Morgan kulkivat muutaman metrin takana Serenistä hiljaisina.

"Kun tämä on ohi, minä yritän udella Sereniltä, jos hän tykkää sinusta", Alessia lopulta sanoi niin hiljaa, ettei Seren kuullut.

"Tekisitkö sinä niin?" Morgan kysyi toiveikkaasti. Heidän liittonsa oli tuntunut loppujen lopuksi lähentävän heitä. Kuka olisi arvannut, että niin vähän tarvittiin vahvan ystävyyssuhteen luomiseen.

"Mehän olemme tässä kaikki samalla puolella", Alessia sanoi ja kaksikko hymyilivät toisilleen ensimmäistä kertaa aitoa hymyä.

//Sain vasta nyt takasin koneen, jolla kirjoitan, joten luvussa meni kauemmin