James Sirius Potter

Luku 6.

Alessia oli käynyt hakemassa Daran tyttöjen makuuhuoneesta, jonka jälkeen he kokoontuivat poikien luokse. Dara, James ja Charlie eivät näyttäneet erityisen innostuneilta, kun kuulivat Morganin ja Alessian puuhista, vaikka yleensä nauttivatkin kaikista siihen suuntaan liittyvistä tapauksista.
”Minun mielestäni te teitte silti väärin”, Dara sanoi tiukasti, vaikka Seren oli vakuutellut, että mitään harmia ei ollut aiheutunut.
”Sepä mukavaa, moraalinen kompassi”, Alessia sanoi huvittuneesti välittämättä Daran tylystä katseesta.

”Kerronko minä missä olen ollut vai tulitteko te tänne kinastelemaan?” Seren kysyi kärsimättömästi. Kaikki käänsivät katseensa hänen suuntaansa.
”Minä sain puolitoista viikkoa sitten kirjeen, jossa minun käskettiin tavata joku Sianpäässä, jotta saisin tietoa äidistäni. Minä menin sinne ja minulle tarjottiin sopimusta. Saisin tietää äidistäni jos keräisin tietoa mustasta kristallista”, Seren aloitti, kun muut imivät hänen jokaisen sanansa. Tässä kohtaa Charlie vaihtoi vaivaantuneena paikkaa ja hiki kohosi hänen otsalleen, mutta muut olivat niin keskittyneitä tarinaan etteivät huomanneet mitään.

”Minä yritin etsiä ympäri velhomaailmaa tietoa siitä, mutta en löytänyt mitään ja ne, jotka tiesivät jotain eivät suostuneet kertomaan. Päätin lopettaa etsimisen ja luovuttaa. Ehdin kuitenkin nähdä, kun se nainen murhasi jonkun”, Seren jatkoi ääni hivenen täristen. ”Mikä ikinä se onkaan se ei saa joutua sen naisen käsiin.”

Muut katselivat huolestuneina ja pelokkaina toisiaan, kunnes James puhui.
”Jos sinä et tiedä mikä tai missä se on, tuskin kukaan tietää”, James sanoi luottavaisesti. ”Eikä se nainenkaan vielä tiedä, ei se muuten olisi sinun apuasi kysynyt.”
Dara ja Charlie nyökyttelivät epävakuuttavasti ollakseen samaa mieltä.

Seren ilmoitti menevänsä kirjastoon, James ja Morgan lähtivät pelaamaan huispausta ja Alessia uskottavasti hankkimaan jälki-istuntoa jättäen Daran ja Charlien painostavaan hiljaisuuteen.
”Minä en vieläkään ymmärrä miten hän uskalsi kohdata sen tyypin”, Dara kuiskasi. Asia oli painanut hänen mieltään koko Serenin tarinan ajan. Hänen olisi kuulunut tietää, että jotain oli pahasti vialla.

”Hei, Sereniin ei sattunut ja ehkä James on oikeassa eikä me enää koskaan kuulla koko tyypistä”, Charlie sanoi lohduttavasti ja kietoi Daran haliin. Dara tunsi perhosia kerääntyvän vatsaansa toisen käsien tuomasta lämmöstä.
”Me päästään tämän läpi yhdessä”, Charlie kuiskasi hiljaa.
”Yhdessä.”

James ja Morgan olivat palanneet epäonnistuneista harjoituksista. Molempien mielet olivat vaellelleet jossain ihan muualla kuin huispauksessa. Morgan oli painunut heti petiin, mutta James pysyi vielä myöhään valveilla katsellen takatulta. Poika oli jo vaipumassa uneen, kun kuuli koputusta ristiaita ikkunan takaa. Tunturipöllö naputti uudestaan nokalla ikkunaa ja James kiirehtii päästämään pöllön sisään. Hänen isänsä oli tarvinnut uuden pöllön Hedwigin kuoltua eikä ollut suostunut ottamaan mitään muuta kuin tunturipöllön.

”Mitä sinä täällä teet, Wharlwind?” James mutisi hiljaa avatessaan ikkunan säpin. Pöllö lehahti sisälle, antoi kirjeen Jamesille ja jäi pöydälle nököttämään, tuijotellen suurilla silmillään, odottaen palkkiota. James antoi pöllölle muutaman naksun, jotta se lopettaisi huhuilun ja avasi kirjeen.

James,

Tiedät jo uskottavasti uhkauskirjeistä joita on kesän mittaan sadellut, jos tunnen sinua ollenkaan. Tilanne on pahentunut, koska nyt yksi uhkauksista kävi toteen. Äitisi kimppuun hyökättiin ja hän on nyt Pyhässä Mungossa. Hän ei ole kuolemaisillaan, mutta muutamia vakavia vammoja löytyi. Toivoisin, että sinä, Albus ja Lily tulisitte hetkeksi aikaa kotiin, jotta voimme käydä tapaamassa häntä. Lähetin heillekin kirjeet. McGarmiwa lähettää teidät ylihuomenna kotiin porttiavaimella klo 17.00. Älä myöhästy.

Rakkaudella,
isä

James tunsi paperin tipahtavan kädestään ja lyyhistyvän nojatuolille. Hän ei pystynyt estämään itseään huutamasta vihasta niin, että varmaan koko linna heräsi. James kuuli askelmia takaansa, mutta ei välittänyt niistä.

”James?”