Matias

14. Seuraava Johannes

///

Helou taas pitkästä aikaa! Yliopisto on vienyt veronsa ja kirjoittaminen on jäänyt huomattavasti vähemmälle, mutta ei todellakaan kokonaan pois! Tän siitä saa kun on tuhat rautaa samaan aikaan tulessa, ja vain murto osa niistä "raudoista" on näkyviä... Tän tarinan kirjottaminenhan on miulle kunnon terapiaa, koska suunnitelmallisuus on erittäin minimaalista :D 

Toivottavasti tein syksy on lähteny hyvin käyntiin, ja no kohtahan ollaan jo talven puolella. Täällä satoi jo ensilumi, joka tosin hävis melkein yhtä nopeesti kuin tulikin. Kylmää, harmaata ja sateista on, mutta onneks on kynttilöitä, kaakaota ja villasukkia. Viimeistään joulukuussa miullakin on sitten enemmän aikaa kirjotella!

Ihanaa viikonloppua, pus pus <3

///

Jami

Matiaksella oli lyhythihainen kuviollinen paita, jonka ylimmät napit olivat auki. Sen solisluiden välissä lepäsi koru, jossa roikkui kultainen pieni perhonen ja yksi helmi. Se oli mun koru. Vaalean kinuskin ja toffeen värisissä hiuksissa oli aurinkoraitoja, ja Matias oli yrittänyt aiemmin kammata niitä siistiksi, mutta ilman vahaa se oli ollut hankalaa.

Sen pitkät sormet sekoitti jääkahvia pahvipillillä, siniset silmät katsoi keskittyneenä lavalle ja toinen käsi taputti rennosti tahtia pöytään. Poskipäillä oli pisamia, huulilla kareili hymy ja mun kehoa kihelmöi.

Siitä oli nyt kaks viikkoa. Mein uuden elämän alusta oli kaks viikkoa. Se aika oli ollut ihan älyttömän ihana, tunteikas ja silmiä avaava. Me oltiin puhuttu ihan tosi paljon, oltu vaan lähekkäin ja yritetty käsittää että toinen ihan oikeesti oli siinä. Matias oli ollut mun luona melkein sen koko ajan, koska siellä me saatiin olla rauhassa. Sillä ei ollut enää omaa kämppää, joten tuntu ihan reilulta olla mun luona.

Me oltiin puhuttu tosi paljon mein fiiliksistä eron jälkeen, Johanneksen kuolemasta, Sonjasta, mun mutsista ja Matiaksen kaapista tulosta. Oli ollut aika yllättävää, miten helppoa puhuminen oli kunhan sai vaan suunsa auki. Oli helpottavaa päästää niitä asioita ulos, kertoa miten kateellinen mä olin ollut nähdessäni Matiaksen Sonjan kanssa ja miten Matias oli hymyillyt ja sanonut että oli aina toivonut mun olevan siinä. Ja sitten kun me avattiin suumme, puhumisesta ei meinannut tullut loppua lainkaan.

Itse erosta oli huomattavasti vaikeampi puhua. Mutta kuten Matias asian ilmaisi; me käsiteltiin sitä pieni pala kerrallaan. Se oli rankkaa, johti usein joko jomman kumman tai molempien itkuun tai muuten vaan tosi epämiellyttävään ahdistukseen. Sen puheenaiheen kanssa me edettiin pikkuhiljaa, mutta meillä ei ollut kiire.

Mutta kaikki ne vaikeimmatkin asiat oli sen arvosia. Mulla oli kevyempi olo joka päivä, vähän helpompi hengittää ja tulevaisuus näytti kirkkaammalta. Enkä mä ollut edes muistanut miten hyvin mä nukuin kun Matias piteli mua sylissään.

"Ne on kehittyny ihan superisti, eikö?"

Mä räpyttelin silmiäni kiskoen katseeni pois Matiaksesta ja katsahdin Elleniin. Me istuttiin Ellenin, Even, Patrickin ja Matiaksen kanssa kahvilassa, jossa Ellenin pikkuveli Ante soitti bändinsä kanssa. "Häh?"

Ellen kallisti päätään mun hämmennykselle. "Ante ja muut. Ne on kehittyny tosi paljon."
"Niin on. Siis oikeesti mä oon jotenkin ihan tyrmistyny kun en oo nähny niitä livenä hetkeen", Matias nyökytteli ja hymyili Ellenille vilkasten sitten mua. Musta tuntui että mä punastelin sen seurassa kuin ihastunut yläastelainen, eikä sille näyttänyt tulevan loppua. Matiaksella nyt vain oli sellanen vaikutus muhun.