Joonas x reader <3 (fin, blindchannel)

6. Osa bändiä?

"sano nyt vittu herääkse enää tosta?"

"Joonas rauhotu ne tekee parhaansa"

"Mahdollisuudet on pienet heräämiseen, olemme tehneet voitavamme, aika näyttää herääkö hän enää."

Kuulen ympäriltäni ääniä. Raotan silmiäni, näen sumeasti vierelläni kaksi hahmoa, tunnistan tuon hattarapään mistä vain. Äänen perusteella Niko oli toisena huoneessa. Toisella puolella oli joku jota en tunnistanut. Avaan silmäni kokonaan, huone näytti sairaalalta. Minuassa oli kiinni vaikka ja mitä piuhoja.

"A-aava?" Joonas oli huomannut ensimmäisenä heräämiseni.

Henkilö jota en tunnistanut, oli ilmeisestikin lääkäri.

"Aava? Jos sä kuulet mua niin purista mun käsiä"

Tunnen käsissäni viileät kädet, puristan niitä, vaikkakin heikosti.

"Älä hätäänny, sä oot sairaalassa ja sulla on hengitys letku suussa. Mä otan sen nyt pois." Tuo valkotakkinen sanoi ja ympäriltäni kuului jokin pippaus ennen kuin tunnen suussani vapauttavamman tunteen kun letku vedetään pois.

"Mitä tapahtu?" Kysyn ja käännän katseeni Joonakseen.

"Samana päivänä kun lähettii studiolta nii sinä iltana... Sä, sä olit vetäny jotai ja..." Joonas keskeytti lauseensa, huomaan ettei lauseen loppuun sanominen ollut helppoa, Joonaksen silmät kostui, ja aika nopeasti.

"Sä, tota, sä olit kuskin mukaa hypänny rekan alle... Se kuski oli nähny jo kauempaa sun hoipertelemassa kadulla. Sen rekan kohalla sä olit kai tarpeeks sekasi ja juoksit sen etee..." Joonas painoi päänsä käsiinsä.

"Voinks mä olla hetken Joonalsen kaa kahestaa?" Kysyn ja kun lääkäri ja Niko oli lähteneet huoneesta jatkoin:

"Mistä sä tiesit et oon vetäny jotai?"

"Noi lekurit otti sust varmaa miljoona eri koetta, ja sulle tehtii monta leikkausta, sun lonkka murtu ja sait aika pahan aivotärähdyksen, mut onneks ne on parantunu jo ku oot ollu nukutettuna nii pitkää. Jossai testissä sun verestä löyty vierasta ainetta. Mä kävin sit sun kotona ja löysin sen purkin sun huoneesta." Joonas nosti päänsä käsistään. "Joel kerto kaiken, sikskö sä niit vedit? Ja kaiken lisäks ne oli masennuslääkkeitä, miksetsä kertonu mitää et sulla on sellasia ongelmia? Ja et sä niitäkää oo ottanu vissii pitkää aikaa..." Kysymyksiä tulvi Joonaksen suusta. Kuulin äänessä päällimmäisenä huoleatuneisuutta mutta myös surua, pettymyatä ja ehkä hieman vihaakin.

Huokaisen syvään "Mua vaan ahisti niin paljo se mitä Joelin kaa tapahtu... Mulle on määrtty nii monia eri lääkkeitä ja en mä vaa ikinä syöny niitä, aattelin kai et pärjään ilmanki... Viimeks ku kerroin jollekki et mulla on ongelmia itteni kanssa nii sit seki jätti mut... Anteeks" Ääneni oli muuttunut jo kuiskaukseksi ja kumpikaan ei kyyneliä enää säästellyt.

"Eiku mun ois pitäny huomata ettei kaikki oo hyvin" Joonas vastasi ja nousi antamaan minulle pusun.

"Ihmiset osaa piilottaa tunteet hyvin. Kauan mä muute oon maannu jo tääl?" Kysyn Joonaksen istuuduttua takaisin.

"Melkein 2 kuukautta. Lääkärit sano myös et sä oot laihtunu, vähä liikaakin, rakas onks sulla syömishäiriö? Kyllä sä mulle voit sanoo..."

"E-ei mulla mitää oo... Johtuu varmaa geeneistä et oon nii laiha" vastaan ja tunnen kun kyyneleet nousee taas silmiin.

"Ei, ne sano et sä oot laihtunu lyhyessä ajassa, se ei johdu geeneistä. Oot kuulema ihan liian alipainonen" Joonaksen äänessä kuului vahva huolestuneisuus, mutta myös pelko ja epätoivo.

Nouswn istumaan sängyllä "Mä..." Aloitan lauseen mutta en keksi enää sanottavaa, kyyneleet virtaa taas poskiani pitkin.

Joonas istuutui viereeni sängylle ja halasi minua.

"Kyllä me selvitään tästä, yhdessä" Joonas sanoi kuiskaten.

----------------------------------
skiptime pari viikkoa
----------------------------------

Kävelen ulos sairaalasta, tuskaiset kaksi viikkoa takana. Lantion kuntoutusta, paskaa ruokaa, säsngyssä makaamista, ainoa valonpilkahdus oli jätkät jotka kävi kaikki päivittäin muutaman tunnin ajan käymässä, ja varsinkin Joonas.

Vihdoin lonkka on tarpeeksi parantunut että minut lasketaan kotiin. Istuudun Joonaksen autoon ja lähdemme meille päin.

"Pitäiskö meidän muuttaa yhteen?" Joonas kysyi "mehän ollaan muutenkin koko ajan yhdessä nii ekks ois helpompi jos sä muuttaisit vaik meille?"

Hämmennyn ehkä hieman, en ole ajatellut yhteen muuttoa mutta ei minulla mitään sitä vastaan ole. "Muutetaan vaan" vastaan hymyillen.

--------------------

Kävin kotona vaihtamassa vaatteota ja nyt istumme taas kaikki studion sohvalla.

"Me ollaan jätkien kaa mietityy jos sä haluisit olla osa bändii? Sulla on oikeesti tosi tosi upee lauluääni, ja toisesta kitaristista ei ois haittaa" Tommi sanoi ja muut nyökyttelivät myöntävästi.

"No, siis, kai mä voisin? Voihan sitä kokeilla" nyökkään ja jään miettimään asiaa.

Kello alkaa olla aika paljon, jätkät valitsee jonkun leffan ja alamme latsomaan sitä. Käyn makaamaan sohvalle ja pääni on Joonaksen sylissä. Saan viltin päälleni ja tunnen kun joku alkoi silitellä hiuksiani. Jossain vaiheessa taisinkin sitten taas nukahtaa.

-------------------