The scale of my life [Niko x reader]

"Jes"

Aamulla Riku avaa oven ja tuo minulle ruokaa. Niko ei ole vieläkään herännyt. Olen ollut koko ajan Nikon kanssa.

"Miks et vaa päästä meitä pois?" Itken. Riku ei vastaa mitään, mutta katsoo minua pitkään.

Hän laittaa veden ja näkkileivät lattialle. En jaksa enää tätä, joten päätän alkaa painia Rikun kanssa.

"Jos et lopeta nii oot tääl koko loppu elämäs" hän huutaa. Lopetan painimisen. "Mut millon päästät meiät pois täältä? Niko kuolee pian!" Huutoitken. "Ei vielä voi tietää" hän sanoo ja lähtee pois.

"Jes" kuiskaan itsekseni. Sain nimittäin Rikun puhelimen painin aikana. En viitsi soittaa poliiseja, koska jos Riku saa tietää, hän ei anna koskaan anteeksi.

"Tuu jätkien kaa sinne vanhalle tehtaalle jos oltii joskus lapsena. Oon siel Nikon kaa ja se on tajuttomana ollu jo kauan" kirjoitan paniikissa viestiä Tommille.

Vien puhelimen oven eteen, ettei Riku huomaisi, että olen käyttänyt sitä.

Puolen tunnin kuluttua Riku tulee katsomaan minua. Hän ottaa puhelimen maasta ja minä esitän, etten edes olisi huomannut koko puhelinta. Hän silti katsoo minua epäilevästi.

"Muista et jos sotket tähän poliisin nii sulle eikä Nikolle käy hyvin" Riku uhkailee. "Joo joo" sanon ärsyyntyneenä. "Saat olla varma sitte kans" Riku katsoo minua viiltävästi. "Joo asia on ymmärretty" sanon lähes huutaen. Riku lähtee pois.

Nyt vain toivon, ettei Riku näe lähettämääni viestiä.

Riku tuo ruokaa vielä muutaman kerran päivän kuluessa.

'En ole turvassa... Niko ei voi olla turvanani... Minua pelottaa jokainen sekuntti... Mitä jos Niko kuolisi? Ei nyt sentään'

______________________________________
Toivottavasti tykkäsitte<3