Highway to hell / Aleksi Kaunisvesi

3.

Vituttaa! Haluan lähteä kotiin, sillä en jaksa enää kuunnella Teroa tai muita luokkalaisiani. Keskustelujen aiheet ovat pyörineet kesän ja koulun alkujen välillä, eli ei mitään mielenkiintoista. Itse olen toki hukuttamut aivoni Tommin ajatteluun, taas kerran. Miten voisin olla ajattelematta tätä? Hän on liian hyvän näköinen, pitkä, hoikka, hänellä on ihanan lihaksikkaat kädet. Kaikki tuossa pojassa on täydellistä.

---

"Hyvää päivän jatkoa!" Tero sanoo. Koulu loppui viimein, nyt sitten täytyisi suunnata kotiin. On jo aikakin. Lumi odottaa varmasti ulos pääsyä, joten täytyy lähteä ulkoiluttamaan tätä. Koira parka on vähintää neljä tuntia yksin joka päivä. Harmi sinänsä, mutta isä on töissä ja minä koulussa. Eikä siskoni jaksa lähteä viemään Lumia ulos joka ikinen päivä, äitini sitä tuskin tekisi...

En pääse kauhean kauas kävelemään, kun joku pukkaa minua ikävästi selkään, jonka voimasta kaadun maahan. En ole päässyt edes pois koulurakennuksen sisätiloista ja totta kai ympärilläni on pelkkiä ysejä, mukaan lukien Tommi ja Olli. Ei helvetti oikeasti. Ihastukseni näki kaatumiseni onpa noloa.

Nousen ylös maasta, joka aiheuttaa vihlontaa selässäni. Vittu! Yritän siitä huolimatta nousta kunnolla pystyyn. En kuitenkaan onnistu aikeissani. Sattuu liikaa. Istuudun vieressäni oleville penkeille, vaikka kaikki ysit näkevät minut, en juuri nyt pysty tai jaksa välittää asiasta. Selkääni sattuu sen verta paljon. Suljen silmäni hetkeksi ja yritän ottaa muutaman syvän hengen vedon, mutta se sattuu ihan liikaa. Hemmetin juntti, joka minut tönäisi maahan.

"Sattuuko suhun, meinaa näytät siltä?" Havahdun yllättävänkin tuttuun ääneen. Tommi! Mutta miten? Miten juuri hän tulee kysymään, että olenko ok. Totta kai Tommi tietää minut nimeltä, koska silloin seiskaluokan aikana kerroin sen hänelle. Kaikesta huolimatta vain nyökkään tälle, tajuamatta edes tämän koko kysymystä.

"Mihin sua sattuu? Voisinko mä jotenki auttaa sua?" Tommi kyselee. Ai auttaa? Aikooko Tommi auttaa minua? Okei, nyt viimeistään olen rakastunut tuohon tyyppiin. Hän on liian kiltti... kyllä liian kiltti. Ei häntä voi vastustaa kukaan, tuon kiltteyden takia.

"Selkään. Eikä s-sun tarvi auttaa. Pärjään kyllä." Mutisen tälle vastaukseksi, kääntäen samalla katseeni tätä kohti. Hän hymyilee lohduttavasti ja säälivällä ilmeellä, mikä saa omat kasvoni punoittamaan hieman. Ei, ei nyt juuri Tommin edessä!

"Hehe kattokaa kaikki! Kaunisvesi on iha punanen!" Yksi rinnakkaisluokkalaisitani huutaa mennessään ohitseni kavereidensa kanssa. Ei, ei, ei! Nyt minuun on kohdistunut yhä enemmän katseita! Tunnen kuinka kyyneleet nousevat silmii, joista ne putoavat poskilleni.

"Hei, ei oo mitään hätää. Jos mä auttaisin sut pois täältä sisältä?" Tommi rauhoittelee minua. Itken siltikin. En pysty lopettamaan, tämä on niin noloa ja kiusallista. Kaikki vain tujottavat minua. Lopettakaa nyt. Olkaa kilttejä.

Tommi ottaa minun toisesta käsivarrestani kiinni asettaen sen sitten harteilleen, pitäen oikealla kädellään kiinni siitä. Vasemman kätensä Tommi vie vasemmalle kyljelleni ja auttaa minut pystyyn. Oloni jännä tässä olessa, vaikka kaikki katsovat ja kyyneleet valuu yhä silmistäni, niin tunnen silti perhoset vastsassani.

Pääsemme ulos koulun sisätiloista. Myös Olli on tullut perässämme ja auttaa minua parhaillaan istumaan, koulun pihalla oleville betonisille legopalokoille. Katson molempia ysiluokkalaisia hämmentyneenä ja suu auki. En olisi ikinä uskonut, että he voisivat auttaa minua.

"Kerrohan Aleksi. Kiusataanko sua tai koetko jotain sen tapaista?" Tommi kysyy. Hän muistaa nimeni. En tiedä voiko ainaisia ikäviä komentteja ja ulkopuolelle liikuntatuntien peleissä sanoa kiusaamiseksi, mutta niin minulle aina tapahtuu. En minä ikinä missään peleissä ole mukana, kun ei minua haluta.

"Mulle heitellään ilkeitä komentteja ja liikkatunneilla mulle ei ikinä missään peleissä syötetä tai muutakaan." Vastaan katsoen käsiäni. Pian joku laskee katensä omieni päälle ja käy kyykkyyn eteeni. Tommi...

"Sä et oo vissiin sanonu mitään kenellekkän?" Tommi sanoo kysyvänä. Pudistan päätäni. Eihän minua kuunnella, korkeintaan silloin kun minut pakotetaan vastaamaan johonkin kysymykseen.

"Okei. Asutko sä kaukana? Jos lähtisit nyt kotiin parantelemaan tota sun selkää?" Samainen henkilö ehdottaa. Nyökkään tälle ja nousen varovasti seisomaan Ollin avustuksella.

Vaihdamme vielä numerot kaikki kolme keskenämme, jotta voisin jatkossa pyytää apua pojilta. Saan ihastukseni numeron, ilman, että edes kysyn sitä! Tämä oli samaan aikaan kamala päivä ja samaan aikaan huippu. Numeroiden vaihdon jälkeen huikkaan heipat ja lähden pyöräni luokse. Lupasin ilmoittaa pojille heti itsestäni, kun olen päässyt kotiin.

---
Sanoja 646

Tällästä! Uus osa jee!! Sellanen homma, että pikkusiskos on korona, ou jea... ite en joutuis olla karanteenis mutta oon muutaman päivän pois koulusta, jos oireita ei ilmene meen torstaina kouluu. Teen kyl viel parit kotitestit.