Välähdyksiä

Monimutkaisen rakkauden lyhyt historia: Prologi

Vanhojen fikkien kokoaminen yhteen paikkaan jatkuu! Seuraavaksi tänne siirtyy keskeneräinen Monimutkaisen rakkauden lyhyt historia -fikkini, jota julkaisin vuodatus-blogissa Pakkaskukkien ja Memin jälkeen. Tämäkin siis muinaista tavaraa ja sijoittuu Pakkaskukkia&Mem-versumiin. - S

**

19.12.1972

Ensimmäisen ja toisen vuosikurssin oppilaat olivat linnoittautuneet Vuotavaan Noidankattilaan tavalla, jota jopa Manico Visardon olisi ollut pakko kutsua äärimmäisen tehokkaaksi valtaukseksi. Koko pubissa ei ollut ainuttakaan tuolia tai pöytää, joka ei olisi ollut Auroriakatemian opiskelijoiden vallassa.

Alkuillasta keskustelu oli kulkenut vilkkaana ja hilpeänä, mutta nyt puheensorina oli alkanut hiipua hiljaisuudeksi. Emmeline ei ollut enää puoleentoista tuntiin jaksanut kiinnittää mitään huomiota ympärillä istuvien ihmisten sanoihin, vaan oli keskittynyt hämmentämään terästettyä loimukahviaan lusikalla. Aina silloin tällöin hän pohti, olisiko hänen pitänyt yksinkertaisesti nousta ylös ja lähteä kotiin. Sitten hänen katseensa sattui muutaman pöydän päähän, missä eräs toisen vuosikurssin opiskelija piti vielä suhteellisen virkeää hoviaan, ja hän jäi kuin juurtuneena istumaan paikoilleen.

Kuiva hymy nyki Emmelinen suupieliä. Tietenkin Red Stron oli vielä valvetilassa olevien ihmisten kirjoissa. Tietenkään häntä ei nukuttanut, vaikka koko muu Auroriakatemia näytti olevan puolittain koomassa. Molemmilla vuosikursseilla oli ollut näytöt tänään. Emmeline arveli menestyneensä erinomaisesti omissa kokeissaan, mutta se oli vaatinut myös veronsa. Hänen jokaista lihastaan särki, ja hänen oli jostain syystä hyvin vaikea keskittyä mihinkään vähäisintäkään ajattelua vaativaan asiaan.

Totta kai Red Stron teki poikkeuksen siinäkin asiassa. Emmelinen keskittymiskyky saattoi haparoida pahemman kerran, mutta se ei estänyt hänen silmiään harhautumasta yhä uudelleen pojan suuntaan. Redillä oli yllään tummanvihreä t-paita ja hän pyöritti tuliviskipullon korkkia näppärästi sormissaan. Hänen pöydässään oli oikea lauma ihmisiä, kuten aina. Ensin se oli ihmetyttänyt Emmelineä. Tuntui oudolta, että niin sulkeutuneen ja omissa oloissaan viihtyvän ihmisen ympärillä parveili aina niin paljon väkeä. Vähitellen Emmeline oli kuitenkin alkanut löytää sille syitä. Red oli vaivatta parhaannäköinen mies Auroriakatemian senhetkisten opiskelijoiden joukossa, minkä lisäksi hän oli omalla tavallaan hyvin hauskaa seuraa. Hän ei ollut sitä tyyppiä, joka kertoili vitsejä ja hauskoja sattumuksia oman päivänsä varrelta, vaan pikemminkin purevan sarkastinen - mutta hyvällä tavalla. Ja olkoon, hän ei ehkä puhunut omista asioistaan, mutta se vain lisäsi hänen salaperäisyyttään entisestään. Kaikki ensimmäisen vuosikurssin tytöt puhuivat Redistä tyttöjen pukuhuoneessa. No, kaikki paitsi yksi.

Emmeline kääntyi katsomaan oranssitukkaista tyttöä Vuotavan Noidankattilan nurkassa. Jazz Thomas oli keskittynyt juttelemaan, tai pikemminkin väittelemään, pitkänhuiskean vaalean miehen kanssa. Heidän juttutuokionsa näytti melko epämukavalta. Miehen käsi oli puristunut tiukasti Jazzin mustan paidanhihan peittämän ranteen ympärille, ja Jazzin vihreistä silmistä säteili matkankin päähän huonosti pidätetty kiukku.

Jazz Thomas, niin. Hän ei koskaan osallistunut muiden tyttöjen arvailuihin siihen, millainen Red Stron oli sängyssä. Ensi alkuun Emmeline oli miettinyt, johtuiko se siitä, että arvailemisen sijaan Jazz tiesi - kaksikkohan oli liikkunut samassa porukassa Redin ollessa vielä Tylypahkassa. Sittemmin Emmeline oli kuitenkin perunut teoriansa. Jazz ja Red olivat saattaneet olla ystäviä joskus esihistoriassa, mutta nykyään heidän välillään ei näyttänyt liikkuvan mitään erikoista. Päinvastoin, niinä harvoina kertoina kun toisen vuosikurssin opiskelijat pitivät oppitunteja ykkösluokkalaisille, Red oli suhtautunut Jazziin viileästi, suorastaan orjapiiskurimaisesti. Hän oli vaatinut tytöltä aina vain parempia suorituksia, kunnes tyttöparka oli ollut vähällä pyörtyä.