Välähdyksiä

Monimutkaisen rakkauden lyhyt historia: 8

21.9.1972

"Millaista Auroriakatemiassa on?"

Sam Conwayn vaalea pää kellui olohuoneen takan liekeissä. Loput Samista oli sillä hetkellä Intiassa, tai Indonesiassa ehkä - Jazz ei ollut täysin varma. Samin hiukset olivat vaaleammat kuin ennen, kasvot ruskettuneemmat, ja sillä hetkellä Jazz huomasi toivovansa syvästi, että missä tahansa i-alkuisessa paikassa Sam sitten olikin, hän olisi ollut siellä myös. Hänen jokaista lihastaan särki, hän haisi hieltä, hän ei ollut ehtinyt nukkua tarpeeksi päiväkausiin, ja kaiken kaikkiaan hänen oli hyvin vaikea muistaa, miksi ihmeessä oli halunnut välttämättä lähteä opiskelemaan sen sijaan, että olisi lähtenyt kiertämään maailmaa ystävänsä kanssa.

"Rehellisesti sanottuna? Tylsää."

"Ihmeellisessä agenttikoulussa tylsää? Vaikea uskoa."

"Joo, no – ", Jazz irvisti, " – kenelläkään ihmeellisessä agenttikoulussa ei ole hirveästi huumorintajua. Vanha kunnon McGarmiwa oli rento ja hauskanpitoa rakastava tyyppi Auroriakatemian opettajiin verrattuna."

"Mitä sitten odotit?" Sam kysyi. "Aurorit metsästää pimeyden velhoja työkseen. Pakko kai sellainen koulutus on ottaa vakavasti."

"Joo", Jazz huokaisi. "Mutta pimeyden velhojen metsästäjiksi aurorit ovat aika... rajoittuneita."

Hänen korviaan särki edelleen – vain paria tuntia aiemmin kaksintaisteluopettaja Camelotta Tonks oli huutanut hänelle koko epäluonnollisen laajojen keuhkojensa voimalla, koska hän oli kehdannut potkaista kaksintaistelupariaan jalkoväliin kesken harjoituksen. Olet auroriopiskelija, etkä pahainen jästi baaritappelussa, Thomas! Käyttäydy sen mukaisesti! Jazz oli vetänyt syvään henkeä ja huomauttanut sitten, että Jaron oli juuri onnistunut viemään hänen taikasauvansa – mitä hänen olisi pitänyt tehdä jos kyseessä olisi ollut oikea kaksintaistelu, jäädä kiltisti odottamaan avada kedavraa vai? Tonks oli vain katsonut häntä nenänvarttaan pitkin ja sanonut, että todellinen aurori ei koskaan, koskaan menettänyt taikasauvaansa kaksintaistelussa.

Sam pidätteli naurua, kun Jazz sai vuodatuksensa loppuun. "Ehkä opettajasi uskoo evoluutioon. Jos aurori menettää sauvansa, aurori joutaa kuolemaan?"

"Oikeasti, joka puolella on pelkkiä sääntöjä. Mitä järkeä on noudattaa miljoonia sääntöjä, jos pimeyden velhot ei kuitenkaan pelaa samoilla säännöillä?"

"Toivottavasti et sanonut tuota sille Tonksille."

"Ei kannata. Se nainen vihaa minua jo valmiiksi."

Hyvä on, ehkä vihata oli vähän turhan ylidramaattinen sana, mutta Camelotta Tonks oli ottanut hänet heti ensimmäisestä päivästä lähtien silmätikukseen. Mikään, mitä hän teki, ei kelvannut naiselle – hänen sauvatyöskentelynsä oli liian huolimatonta, hänen askelluksensa tehotonta, ja miksi, kautta Merlinin, miksi hän ei voinut koskaan noudattaa sääntöjä? Ärsyttävintä oli, että Jazz oli nähnyt Jaronin ja Emmelinen tekevän jatkuvasti samoja virheitä ja selviävän ilman huomautusta. Jatkuva arvostelu tuntui väkisinkin henkilökohtaiselta. Kun otti huomioon, että Tonks oli metamorfimaagi... No, kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt olla Jazzin puolella, mutta ei nähtävästi. Ehkä se juuri naista ärsyttikin – että hän oli tehnyt alusta asti selväksi, että halusi pitää sen puolen itsestään piilossa.

"Mitä Intiaan kuuluu?" Jazz vaihtoi puheenaihetta. Tonksin ajatteleminen aiheutti hänelle aina päänsärkyä.

"Indonesiaan."

Jazz virnisti. "Hyvä yritys."

"Täällä on tosi mielenkiintoista, paikallinen taikakulttuuri on kiehtova yhdistelmä taikauskoa ja pitkälle kehitettyä, tieteellistä noituutta. Olen oppinut paljon."