Välähdyksiä

Monimutkaisen rakkauden lyhyt historia: 2

Unohtui muuten mainita, että tämä on vahvasti aikahyppelyyn nojaava tarina, joten vuosilukujen seuraaminen tekee elämästä kivuttomampaa. - S

**

30.6.1972

Jazz läimäytti ristikkolehden kiinni ja käänsi tuskastuneena katseensa keltaiseen, läikikkääseen kattoon. Se, joka oli saanut päähänsä, että ristikkojen täyttäminen oli hyvää ajanvietettä oli ehdottomasti vinksahtanut päästään pahemman kerran. Jazz arveli, että rupeaisi kirkumaan jos joutuisi vielä kerran täyttämään ristikkoon rehtori Dumbledoren toisen nimen tai jotakin muuta yhtä typerää.

Ongelma oli vain siinä, että sairaalasiivessä ei ollut paljon muutakaan tekemistä. Taikapalovammojen vuoksi Jazzia oli kielletty käyttämästä minkäänlaista taikuutta, hänen ystävänsä pänttäsivät kaikki hullun lailla S.U.P.E.R-kokeisiin ja lukeminen oli loppunut jo kolme päivää sitten. Matami Pomfrey ei ollut myöskään antanut Jazzille lupaa tuoda kitaraansa sairaalasiipeen - ei sillä, että Jazz olisi sitä mitenkään vakavissaan odottanutkaan. Silti, hän oli melko varma siitä, että kuolisi tylsyyteen, jos joutuisi olemaan vielä kovin monta päivää sairaalasiivessä matami Pomfreyn valvovan silmän alla.

Toipuminen sujui paljon hitaammin kuin Jazz olisi halunnut, mutta ei yhtään hitaammin kuin hän oli kuvitellut. Hänen toinen jalkansa oli kokonaan toimintakyvytön kiitos murtuneiden luiden, joita matami Pomfrey ei voinut hoitaa taikakeinoin ennen kuin taikapalovammat olisivat parantuneet. Niinpä Jazz oli toistaiseksi pakotettu makaamaan liikkumattomana sängyssä ja käyttämään jästien "kipsiä", omituista raskasta mötikkää, joka teki hänen jalkansa kymmenen kilon painoiseksi ja näytti valtavan typerältä. Suurilukuiset kivuliaat palovammat aiheuttivat myös sen, ettei hänellä ollut toivoakaan lähteä kävelemään edes jästien omituisen keksinnön, "kainalosauvojen" varassa. Niinpä hän suoritti S.U.P.E.R-kokeensa sairaalasiivessä vaakatasossa matami Pomfreyn valvovan silmän alla ja antoi äitinsä hakea päättäjäistanssiaisiin tarkoitetun juhlakaavun pois, hän kun ei niissä juhlissa tanssisi.

Hänen vanhempansa kävivät vierailulla melkein joka päivä ja viipyivät tuntikausia. Jazz näki vaivatta, ettei matami Pomfrey ollut lainkaan ilahtunut asiasta, mutta silti nainen ei sanonut mitään. Jazz melkein toivoi, että matami Pomfrey olisi avannut suunsa ja käskenyt hänen vanhempiaan pysymään poissa. Hän ei jaksanut heidän jatkuvaa huolenpitoaan ja hössötystään, eikä voinut kuin ajatella kauhulla, mitä tapahtuisi tänään, kun koulu loppuisi ja hän palaisi takaisin kotiin. Luultavasti hän tukehtuisi viikossa kanakeittoon, joka hänen äitinsä mielestä korjasi jokaisen ongelman aina murtuneista luista sydänsuruihin.

Red ei ollut käynyt sen ensimmäisen vierailun jälkeen kertaakaan. Ei Jazz ollut sitä varsinaisesti odottanutkaan; Redillä oli kiireitä aurorikoulutuksensa kanssa, minkä lisäksi matami Pomfrey oli antanut ymmärtää, että poika saisi pahemman kerran selkäänsä, jos vielä kerran näyttäisi naamaansa sairaalasiivessä. Red oli kuitenkin kirjoittanut sitäkin useammin. Enimmäkseen kirjeet olivat hassuja pikku viestejä, ruokatunnilla raapustettuja pilapiirroksia yliaurori Visardosta tai Jazzista potemassa sängyn pohjalla. Toisinaan Red kirjoitti kuulumisiaan pidemmästikin ja muisti aina mainita jotakin pistävää Jazzin sairaalavierailusta. Ilmeisesti Redillä ei ollut aikomustakaan unohtaa hänen seikkailuaan noin vain. Ei sillä, että Jazz olisi sitä odottanutkaan. Redillä saattoi olla monia hyviä ominaisuuksia, mutta hänen tapoihinsa ei kuulunut yrittää ymmärtää asioita, jotka ylittivät hänen kuvittelemansa mustavalkoisen rajan oikean ja väärän välillä. Hän antaisi olla ajan myötä, Jazz tiesi - sitten kun ei enää keksisi uusia tapoja tuoda asia esille keskustelussa.

Ovi avautui ja matami Pomfreyn tuli sisään rullaten jonkinlaista omituista tuolia perässään. Jazz käänsi mielenosoituksellisesti katseensa toiseen suuntaan. Hän oli edelleen katkera siitä, että matami Pomfrey ei ollut päästänyt häntä lukuvuoden päättäjäisjuhlaan. Hän oli yrittänyt vedota matamiin sanomalla, että kyseessä oli hänen viimeinen päättäjäisjuhlansa Tylypahkassa ikinä, mutta matami Pomfrey oli tuhahtanut vastaukseksi, että hänen olisi pitänyt ajatella asiaa ennen kuin meni osallistumaan pimeyden velhojen kokoukseen. Kaikista ärsyttävintä toteamuksessa oli tietenkin se, että se oli totta.