Let the story continue.

osa 16: mene

Aleksin pov:
Olemme päässeet sairaalaan. Even syke saatiin palaamaan ja hän on nyt leikkauksessa, jonka jälkeen hän menee uusiin leikkauksiin.
Minna on päässyt Nikon viereen teho-osastolle, Nikon tultua jalkaleikkauksesta. Luultavasti jalat saadaan säästettyä amputaatiolta. Leikkauksessa selvisi kuitenkin, että Nikolle on luultavasti jäänyt jonkinasteinen aivovamma ja pelkäämme nyt vain pahoin, että se on puhealueella.
Suna on saapunut Suomeen ja hän istuu Joelin sängyn vieressä. Joel herätetään tänään. Hänen vammansa olivat niin pienet, että hän selvisi vain käsivarren leikkauksella.
Joonas on herännyt kerran, hänen leikkauksen jälkeen, mutta nukkuu nyt. Tilanne siis muuten on hyvä, mutta Eveliinan elämä on nyt leikkaavien kirurgien käsissä.
Uutiset ovat soitelleet minulle. Haluaisivat tietää, mitä muistan illan tapahtumista. En ole kommentoinut asiaa. Koen tärkeämmäksi olla nyt vain ystävieni tukena.
Tommi ja Ruuth ovat menneet kotiin eli Porkojen yläkertaan. He hakivat lapset ja hoitavat niitä. Olen luvannut soittaa Tommille, jos ja kun jotain selviää.
"Aleksi?" Laura tönäisee minua olkapäähän. Säpsähdän hiukan.
"Meidän pitäisi mennä hakemaan Ollin tavaroita sen kotoa." Laura kertoo rauhallisesti.
"Mikä sillä on?" Kysyn.
"Ne epäili psykoosia, jonka tää räjähdys nyt on saanut laukeamaan. Kerroin niille, millainen se on ollut viime aikoina ja psykoosi selittäis toisaalta sitä. Se otettiin nyt osastojaksolle ja siellä sille tehdään lisää testejä. Siihen ei saa vieläkään kontaktia, mutta selvästi se ymmärtää joissain määrin puhetta." Laura kertoo edelleen rauhallisesti silittäen samalla selkääni.
"Tää kaikki on yhtä helvetin painajaista. Ainoo vaan, että tästä ei herätä..." Sanon pidätellen itkua.
"Shh.. ei oo hätää rakas." Laura rauhoittelee minua.
"Haluatko sä mennä hakemaan Ollille tavaroita sen kotoa? Mä voin jäädä tänne" Laura kysyy.
"Joo." Vastaan ja nousemme seisomaan. Halaamme toisiamme tiukasti ja lähden sitten ovista ulos. Hyppään autoni kyytiin ja lähden ajamaan Ollin taloa kohti.
----------------------
Joonaksen pov:
Loisteputkivalot häikäisevät silmiäni. Vai ovatko ne edes loisteputkivaloja? Tunnen jonkun pitävän kädestäni kiinni. Käännän katseeni tähän päin.
Näen Eveliinan.
"Eve!" Huudahdan vähän kädeällä äänelläni. Vaimoni kauniit ruskeat hiukset laskeutuvat hänen harteille. Hän istuu sänkyni vierellä ja katsoo minua kauniilla silmillään. Puristan Even kättä lujempaa. Hän alkaa hymyillä maailman kauneinta hymyään.
"Sä tapat mut kohta vielä tätä menoa. Hellitä vähän" tämä naurahtaa.
"Mitä on tapahtunu? Miksi mä oon sairaalassa?" Kysyn Eveliinalta. Olemme sairaalahuoneessa.
"Räjähdys" hän vastaa ja mieleeni muistuu kaikki. Se kuinka juoksin vessaan ja löysin Eveliinan pyörtyneenä lattialta. Kuinka sain tämän heräämään ja olimme lähdössä, kun kaikki romahti. Maa jalkojemme alla ja talo päällemme. Enkä enää tuntenut tätä vasten ihoani.
"Joonas" Eveliina sanoo minulle. Havahdun.
"Rakas.. miten sä olet siinä?" Kysyn tältä tajuttuani ettei hänen kuuluisi istua vierelläni.
"Joonas. Me ollaan toisella puolella. Sun pitää taistella. Muista että meillä on lapsia. Meillä on kolme joista täytyy pitää huolta. Mene. Mä tuun jos tuun tai sitten jään. Et voi tulla tänne. Mene" Eve sanoo hymyillen ja antaa suukon poskelleni samalla, kun nousee tuolista ja lähtee kävelemään ovelle.

Herään. Olen yksin. Painan nappia kädessäni, jos joku tulisi luokseni.
Hoitaja astuu huoneeseeni.
"Hei. Sä ootkin jo herännyt. Sepä hyvä. Katsotaas.. joo. Kaikki ihan hyvin. Mikä olo?" Hän kysyy. Katson tätä itkien.
"Mä.. en tiedä mitä on tapahtunut" vastaan. Hoitaja nyökkää ja silittää olkapäätäni.
"Jos mä pyytäisin psykiatria käymään. Jaksaisitko puhua sen kanssa?" Hoitaja kysyy. Nyökkään vastaukseksi ja hän lähtee.

Psykiatrin lähdön jälkeen Aleksi juoksee huoneeseeni.
"Joonas!" Hän huudahtaa ja halaa minua.
"Moi vaan sullekkin" naurahdan ja nostan käteni tämän selälle.
"Onko kaikki hyvin?" Aleksi kysyy huolestuneena.
"No jos ei oteta huomioon sitä, että mun sääriluu on paskana ja mahalaukku leikattu niin kai. Mut mä näin Eveliinan.. toisella puolella.." vastaan hiljentäen loppua kohti.
"Mitä?" Aleksi kysyy hämmästyneenä.
"En mä tiedä.. se oli ihan niinku todellisuutta. Se puhui mulle ja piti kädestä" vastaan hymyillen.
"Mistä te puhuitte?" Aleksi kysyi.
"En mä muista kunnolla. Se käski pitää huolta lapsista. Missä ne muuten on?!" Kysyn hermostuen.
"Tommi ja Ruuth hoitaa niitä teillä. Kaikki hyvin" Aleksi vastaa.
"Entä muut jätkät ja Eve?" Kysyn.
"No Joelilla kaikki ihan hyvin. Ollilla on vissiin psykoosi ja se on nyt osastohoidossa." Aleksi vastaa
"Okei.. entä Niko?" Kysyn
"No sen jaloilla on vähän kriittinen tilanne et ainaki pitkä kuntoutus tulee. Ja varmaan aivovamma" Aleksi kertoo. Nyökkään vain vastaukseksi.
"Eveliina.. sen tilanne on pahin. Se on nyt leikkauksissa. Sen sydän ja keuhkot on leikattu samoin kun sen mahalaukku ja sen kohtu on poistettu." Aleksi kertoo.
"Mä haluan mennä katsomaan sitä. Heti" kerron.
"Joonas. Se on leikkauksessa. Ei sinne pääse ennen ku sen jälkeen kun se on heränny. Jos.. se ees herää" Aleksi kertoo.
"Sen on pakko.. en mä pärjää ilman sitä enää.. sen on pakko herätä... Pakko" soperran Aleksille samalla, kun sorrun itkuun. Aleksi halaa minua.
----------------