Let the story continue.

Osa 9: Viisituhatta kertaa ihanampaa

----------------
Joonaksen pov:
"Onnittelut täyden kympin pojasta!" Kätilö sanoi ja ojensi Even rinnan päälle pienen itkevän ihmeen. Meidän pienen poikamme. Purskahdin itkuun ja katsoin itkevää hikistä Eveliinaa. Painoin otsani hänen otsaan kiinni ja itkimme. Viimeksi tässä tilanteessa itkimme surusta, koska pieni lapsemme oli Even rinnan päällä kuolleena. Nyt itkimme ilosta, koska olimme vihdoin saaneet oman lapsen.
"Meidän pieni poika" Eve sanoi ja hymyili. Minä hymyilin ja itkin. Olimme onnellisia. Me saimme lapsen. Minulla, Joonas Henrik Porkolla oli lapsi. Lapsuuden minä varmaan itkisi surusta, mutta nykyisyyden minä itki onnesta. Tämä ei ollut suunnitelmani koskaan. Minun suunnitelmani oli vapaat poikamiesvuodet, mutta näköjään Eve vei kaiken sen ja antoi jotain viisituhatta kertaa ihanampaa.
"Niin on. Kiitos" sanoin ja koskin tätä lämmintä pientä ihmistä, minun poikaani.
Lääkäri lähti odotustilaan kertomaan muille ystävillemme, että kaikki oli hyvin ja lapsi oli täysin terve.
Lapsi pestiin ja puettiin ja hänet annettiin syliini. Tämä 2,9 kilon pieni ihminen oli parasta elämässäni.
"Henrik Samuel Porko" Eve sanoi. Vauva piti tämän suihkussa käyneen naisen pikkusormesta tiukasti kiinni. "Häh?" Kysyin hämmästyneenä ja katsoin Eveliinaa, joka hymyili.
"Henrik. Se näyttää ihan Henrikiltä. Se näyttää tosi paljon sulta." Eve sanoi ja katsoin häntä suu hieman auki. Eve otti vauvan syliinsä ja alkoi imettää tätä pientä kääröä.
"Se on täydellinen nimi." Sanoin ja suutelin lapseni äitiä. Huoneen ovi avautui ja sisään laukkoi kaikki ystävämme. Ensimmäisenä Even luokse asteli Minna ja hän antoi Evelle pusun otsaan. Sitten hän katsoi pientä nukkuvaa ihmettä ja vuodatti muutaman kyyneleen.
Jätkät kaappasivat minut jättihalaukseen ja puristivat tiukasti.
Oven suussa seisoi Laura. Hän hymyili ja Eve nosti päänsä vauvasta Lauraan. Evekin hymyili leveästi ja näytti merkkiä Lauralle tulla lähemmäs. Laura asteli Even viereen ja istahti sängyn laidalle.
Olli piti vauvaa vuorostaan sylissään ja Bono leperteli vauvalle jotain.
"Kiitos että sä olit siinä" Eve sanoi ja halasi Lauraa.
"Mä olin siinä ja mä autoin koska sä olet mun yks paras ystävä. Sä kuitenkin putkautit sen ulos itsestäs ja valmistit sen" Laura vastasi ja Eve itki.
"Sä oot mun paras ystävä myös" Eve sanoi ja he halasivat uudestaan niin että Minnakin oli mukana halissa.
Vauva oli käynyt jokaisen sylissä. "Mikä tän nimeks tulee?" Niko kysyi ja hymyilimme Even kanssa katsoen toisiamme. "Henrik Samuel Porko" Eve kertoi ja kaikki katsoivat hämmästyneinä meitä. Sitten he kuitenkin sanoivat, että nimi on kaunis ja juuri sopiva. Niin se onkin.
---------------
Kuukausi myöhemmin, Helmikuun alku
----------------
Even pov:
"Joonas!" Huusin ja Joonas tuli luokseni.
"Tää alkaa nyt!" Sanoin ja Joonas tuli seisomaan viereeni. Otimme käsistämme kiinni ja katsoimme pappia. Nyökkäsin.

Ristiäiset alkoivat, välillä vilkuilin Lauraa, joka piti sylissään pientä poikaani ja hänen vieressä olevaa Nikoa ja Aleksia. Samuel seisoi myös rivissä heidän vieressään. He olivat lapsemme kummeja. Tai kaikki ystävämme olivat, mutta nuo me kirjasimme kummeiksi.
"Ja minkä nimen olette päättäneet antaa lapsellenne?" Pappi kysyi. Katsoin Joonasta ja hymyillen vastasin:
"Henrik Samuel Porko"
Pappi nyökkäsi ja kastoi poikamme.
Ristiäiset meni loppuun saakka moitteetta. Tunnelma oli lämmin ja rauhallinen ja Niko nukutti Henrikin, joka kerta lempeällä laulullaan, kun Henrik itki. Olli ja Bono söivät kakkua ja Joel katsoi lattiaa.
Joonas oli mennyt nukuttamaan Nikon kanssa Henrikkiä. Aleksi ja Minna juttelivat ja Samuelin oli pitänyt jo lähteä. Vanhempamme kävivät kasteessa mutta heidän piti lähteä myös. Laura leikki Eemilin kanssa jossain.
Nousin sohvalta ja kävelin Joelin luokse. Hän havahtui ajatuksistaan ja katsoi minua. "Haluatko sä kertoa mikä sua vaivaa?" Kysyin häneltä ja hän hymähti
"ei mua mikään vaivaa" Joel sanoi ja naurahti. Otin tätä kädestä ja talutin ulos terassille. Oli Helmikuu ja ulkona oli kylmä.
"No? Mikä on?" Kysyin ja Joel vilkaisi minua.
"Mä... seurustelin Hannan kanssa ja me erottiin joku aika sitten. Mä sain kuulla, että se oli loukkaantunu. Onnettomuus. Ja mun mieleen tuli vaan..." Joel takelteli ja mietti miten sanoisi viimeisen sanansa. Päätin auttaa.
"Vivi" sanoin ja Joel nyökkäsi. Halasimme ja hän itki hieman. Menimme viimein sisälle, jossa meno oli hieman eskaloitunut ja jätkät pelasivat beerbongia.

"Pärjäätkö sä nyt?" Kysyin, kun Joel oli lähdössä kotiinsa parin tunnin jälkeen.
"Joo kyllä mä pärjään. Pikkuhiljaa." Hän sanoi ja halasimme vielä kerran. Kaikki muut paitsi Aleksi ja Laura olivat lähteneet sillä asuimmehan samassa talossa heidän kanssaan.
Eemil juoksi olohuoneeseen. Sitten hän meni takaisin omaan huoneeseensa. Nauroimme hänen menolle.

Istuimme illalla sohvalla ja katsoimme elokuvaa.
"Mä olen Eve ja Joonas niin onnellinen että te vihdoin saitte tuon pienen ihmeen jota toivoitte." Aleksi sanoi ja hymyili.
"Paljon aikaa ja voimia se vaati, mutta en mä vaihtais yhtään niistä raskauksista pois tai mitään. Mä olen nyt äiti ja mun lapsen isä on tän planeetan upein ihminen. Tosin kokin taitoja saa vielä hioa" sanoin ja tirskahdimme.
Olimme vaihtaneet rennompaa vaatetta päälle. Katsoimme elokuvan loppuun ja Henrik alkoi itkeä.
"Mä meen" Joonas sanoi ja meni makuuhuoneeseemme.
Elokuvan loputtua sain syötyä iltapalan.
Iltatoimien jälkeen kävelin makuuhuoneeseemme ja näin sängyssä nukkuvan Joonaksen. Joonaksen rintaa vasten tuhisi pieni Henrik. Olen onnellinen.

Elämä.
Kiitos niistä taivaan tähdistä. Kiitos tästä pienestä syntyneestä ihmeestä. Kiitos Joonaksesta ja ystävistäni. Kiitos perheestäni ja omasta perheestämme. Kiitos hetkistä jolloin olen ollut rikki ja heikko. Kiitos siitä, että Joonas on korjannut minut aina silloin ja että hän on pysynyt vieressäni hetkinä, jolloin olen itse meinannut lähteä. Kiitos tästä elämästäni ja kiitos tulevaisuudesta.
~Eveliina Porko
---------------