Pelon tuoksun aikaan (KESKEN!!!)

Luku 5

Aurinko heitti viimeiset säteensä samalla kun katosi puiden taakse. Hiekan ja mudan sekaiseen kosteaan polkuun piirtyi kahden kissan varjot. Tiehen jäi kahdeksan tassun jälkeä. Kaksikko käveli hiiren hiljaa eteenpäin. Molempia painoi väsymys ja nälkä. He eivät olleet syöneet kuin yhdet linnut aamulla, ennen kuin lähtivät.
"Ei kai tässä enää niin kauaa voi kestää" Ruskokynsi totesi keventääkseen kireää ilmapiiriä.
"Hmph" huokaisi Punajoki.

"Napataanko yhdet hiiret?" Ruskokynsi kysyi.
Punajoki katsahti ystäväänsä ja hymyili vaisusti, ja lähti juoksemaan kohti suojaisempaa kohtaa. Hetken päästä molemmat palasivat mukanaan päästäinen ja hiiri. He söivät ne parilla haukulla, jonka jälkeen jatkoivat matkaa.

Pieni tuulen vire kävi. Muutama lintu katseli puun oksalla. Kuu oli tässä tapauksessa ainut valonlähde. Jos taivas olisi pilvessä, olisi vielä synkempää kulkea. Tähdet tuikkivat taivaalla. Niitä oli monta. Ainakin miljoona.

Sitten tapahtui jotain.
"Eikä!" Punajoki sihahti, ja lähti juoksuun.
"Ihanko oikeesti!" Ruskokynsi huokaisi.
Ruskokynsi lähti pinkomaan Punajokea kiinni. Kun hän saavutti ystävänsä, hänen henkensä oli salpaantua.
"Ei voi olla totta! Koti!" Ruskokynsi kiljahti.

He tarkistivat kaikki pesät. Kaikki oli kunnossa, jos ei oteta huomioon, että sammalet pitäisi vaihtaa ja parantaja pesä oli täynnä vettä. Muista kissoista ei näkynyt jälkeäkään. Olivatko toiset edes selvinneet? Niin oli kauhea ajatella, mutta se olisi hyvinkin mahdollista. Ties minne kiviin he olisivat paiskautuneet!

"Mennäänkö vain nukkumaan?" Punajoki sanoi katsellessaan ystäväänsä. Ruskokynsi heräsi ajatuksistaan ja nyökkäsi.

Valoa tuli sisälle sotureiden pesään. Tunti kotoisalta. Pesä oli täynnä tuttua tuoksua ja siellä oli lämpimämpää kuin puussa. Ruskokynsi nuuhkaisi ilmaa. Ilmassa tuoksui märältä, ja tietyllä tavalla siihen sekoittui jotain tuttua tuoksua. Hän avasi silmänsä. Pesässä ei ollut pelkästään vain Punajoki ja Ruskokynsi. Siellä oli kaikki muutkin klaanin soturit! Ruskokynsi hieraisi silmiään. Ei. Kaikki oli täyttä totta.

Hän kiirehti ulos pesästä. Muutama kissa oli jo noussut ylös. Pää osin klaanin vanhimmat. He huomasivat Ruskokynnen, ja lähtivät kävelemään häntä kohti.

"Tähtiklaanin kiitos, olette turvassa!" Klaanin vanhin naaras, Tulikorva huokaisi helpotuksesta.
"Kiitos että TE olette turvassa!" Ruskokynsi vastasi takaisin.
Rikkosydän tuhahti vieressä ja nyökkäsi.
Ei aikaakaan, kun Myrskytähti  tuli pesästään.
"Ruskokynsi!" Päällikkö huudahti.
"Hei Myrskytähti, mukava nähdä taas!" Ruskokynsi vastasi.

Vanhukset poistuivat pesäänsä.

"Hyvä että olette kunnossa! Saitteko syötyä siellä yhtään mitään... Tai siis missä ylipäätään olitte?" Mysrkytähti jatkoi.
"Kun virta vei meitä, tartuimme puuhun. Tulimme samana päivänä takaisin kuin te" Ruskokynsi kertoi.
Johtaja hymyili, nyökkäsi ja kääntyi takaisin.

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Pyhäkivelle klaaninkokoukseen!" kuului Myrskytähden huuto.
Kissoja alkoi kokoontua Pyhäkiven ympärille. Sitten Myrskytähti avasi suunsa.
"Hyvät klaanin kissat! Olemme nyt olleet poissa leiristämme muutaman uuvuttavan päivän. Ruokaa on hädintuskin saatu ja kaikki ovat joutuneet olla vartiossa vuorollaan" hän aloitti.
"Olemme nyt erittäin heikkoja, ja oppilaiden koulutusta on jatkettava välittömästi. Muille klaaneille ei saa hiiskahtaakkaan siitä, että olisimme heikkoja. Kokoontuminen on kohta. Siellä emme saa näyttää heikkouttamee. Saatte mennä!"
Kissoja supisti hetken aikaa ennenkuin kaikki alkoivat palata omien töidensä pariin.