Pelon tuoksun aikaan (KESKEN!!!)

Luku 4

Aallot riepottelivat kahta kollia hurjasti. Ruskokynsi räpiköi epätoivoisesti ja yritti etsiä katseellaan jotain mihin mennä turvaan. Muut kissat olivat kadonneet näköpiirissä, eikä Ruskokynsi tiennyt olivatko he edes tietoisia tästä. Yhtäkkiä hän kuuli ystävänsä huutavan: "Tuolla on puu! Kiivetään sinne" Ruskokynsi ja Punajoki alkoivat kauhoa vimmaa vauhtia puuta kohti. Kun he saapuivat sen rungolle he rupesivat kiipeämään nopeasti puuta pitkin. He saapuivat ylös ja rupesivat tutkimaan näkyikö ympäristöllä muita kissoja he joutuivat kuitenkin toteamaan että olivat jääneet kahdestaan. "Ruskokynsi! Mitä veikkaan kauan joudumme olla täällä?" kysyi Punajoki. "Tajuat kai, että tämä ei ole leikin asia. Jos oikein huonosti käy saatamme joutua kyykkimään täällä pitkälle viherlehdenaikaan asti!" Ruskokynsi vastasi. "Se voi olla mahdollista" myönsi Punajoki.

Ruskokynttä puistutti ajatus siitä että heidän pitäisi metsästää. Mutta hänen onnekseen puu kuhisi lintuja. Nekin olivat tulleet tulvalta pakoon. "Pitäisikö meidän syödä jotakin?" hän kysyi. "Jos ei halua nääntyä nälkään, se saattaisi olla ihan hyvä idea!" Punajoki totesi.
Ruskokynsi huokaisi, ja lähti kiipeämään korkeammalle puuhun. Punajoki seurasi häntä. Ruskokynsi oli päässyt seuraavalle oksalle, jossa häntä odotti muutama varpunen. Hän laskeutui saalistus asentoon ja hiipi varovasti eteenpäin. Hän teki pienen loikan ja sai kuin saikin toisen linnuista kiinni. "Ja näin sitä pitää!" hän ilakoi. Toinen varpunen oli kuitenkin lentänyt pois, ja Punajoki tarvitsi myös syötävää. Puussa ylempänä lintuja löytyisi kyllä lisää. He lähtivät kipuamaan ylemmäs puussa. Siellä oli lintuja vaikka kuinka paljon ja Punajoki sai napattua itselleen lihavan rastaan.

Ruskokynsi riipi varpusestaan viimeiset rippeet ja katsoi sen jälkeen vieressään syövää Punajokea. Hetken päästä hänkin oli saanut ruokansa syötyä. Aurinko oli alkanut jo laskea puiden taa, ja kohta tulisi jo pimeää. Kissat etsivät puusta hyvän kohdan ja ottivat hyvän asennon. Hetken päästä molemmat olivat jo nukahtaneet syvään uneen.

Päivät vierivät eteen päin, ja vesi alkoi jo kaikota. Ruskokynsi aavisti, että he voisivat lähteä puusta jo muutaman päivän kuluttua. Mitenkähän muilla menee, siellä jossain? Ruskokynsi ajatteli  teroittessaan kynsiään puuhun. Hänen vieressään Punajoki vielä kuorsasi. Puihin oli jo alkanut tulla lehtiä, joista tiesi, että viherlehden aika oli koittamassa. Ruskokynsi nousi seisomaan ja lähti kiipeämään puun ylemmälle oksalle. Hän pyydysti yhden viiriäisen ja kantoi sen alemmalle oksalle. Punajoki oli jo herännyt, ja haukoitteli makeasti. "Huomenta!" Punajoki sanoi, kun Ruskokynsi saapui paikalle. "Huomenta, tuolla ylhäällä riittää kyllä sinullekin ruokaa" Ruskokynsi vastasi. Punajoki nyökkäsi, ja lähti kiipeämään puuta ylemmäs.

Niinkuin Ruskokynsi oli arvannut, muutaman päivän päästä vesi oli jo laskenut sille korkeudelle, että he pääsisivät jo lähtemään. He saalistivat vielä viimeiset linnut, ennen kuin lähtivät kipuamaan puusta alas. "Hyi! Tämä vesihän on kylmää" Punajoki kiljahti, kun he laskivat tassunsa maahan. "No mitä luulit?" Ruskokynsi kysyi turhaantuneena. Punajoki vain hymähti vastaukseksi.