Yhtäkkiä on kulunut viikkoja siitä kun viimeksi puhuttiin, mutta ei se haittaa. Koska sitä edeltävä kerta on jo vuosien päässä, enkä mä oikeestaan muista miltä tuntui olla aktiivisesti surullinen, koska me ei enää oltu yhteyksissä.
Tänään oon aktiivisesti pahoillani, kun me taas tanssitaan samalla tunnilla ja opettaja määrää meidät pareiksi ja me kuvitellaan, ettei enää muisteta miltä toinen näyttää. Kun puhutaan taas, mutta kumpikaan ei osaa pyytää anteeksi.
Silti, en mä ole surullinen koska et oo täällä enää. Koska oothan, joka päivä. Mä oon surullinen koska sun olkapääsi kosketus mun käsivarrellani ei enää tunnu pintaa syvemmällä, ja koska oot juuri tässä, mutta me ei tunneta toisiamme enää. Niin kuin vaikka matkustajat täydessä bussissa.
Liimautuneet yhteen, kunnes joku jää kyydistä.
CZYTASZ
OLTAISPA RAKASTUTTU NÄIN
PoezjaNäin meidän olisi pitänyt rakastua. Eli kiiltokuvia nuoruusvuosista, salaa pimeässä valvottuja öitä ja puolikypsiä totuuksia. Niitä aikoja jotka ovat nyt, koska mikään ei kuitenkaan muutu, ja niitä aikoja, joina et oikeastaan enää ole kuvioissa. Kos...
