Leijonaelämää

Toinen koulupäivä

Meidän luokallamme oli ryhmäytymispäivä, joten jäimme ulos odottamaan, kuten opettaja oli ohjeistanut. Kovu ja Simba menivät sisälle jatkamaan koulunkäyntiään tavalliseen tapaan siitä mihin he olivat keväällä jääneet.
Kello läheni 9.00 ja muutkin luokkalaiset alkoivat virumaan paikalle. Sieltä saapui myöskin Fiora kirkkaanvihreään puseroon ja farkkutakkiin pukeutuneena. Eilen pinkit huulet olivat nyt punaiset. Vihreä luomiväri ja pitkät tuuheat ripset olivat ennallaan.  Jalassaan hänellä oli vaaleat tiukat farkut, mustat pitkät saappaat ja olallaan mustavalkoinen kalliin näköinen laukku. Ja hänen vieressään Ayesha, jolla oli violetti kireä pitkähihainen ja sävyyn sopiva purppuranpuhuva lyhyt hame, musta laukku ja korkosaappaat. Huulet oli maalattu sävy sävyyn hameen kanssa, luomiväri vastasi enemmänkin paidan väriä. He kumpikin katsoivat minua nenänvartta pitkin kuin ällöttävää haisevaa roskakasaa. Onneksi opettajakin saapui aivan hetken kuluttua paikalle enkä joutunut kohtaamaan heidän ilkeyksiään vielä. Opettaja toivotti kaikille hyvää huomenta, johon vastasimme. Sen jälkeen hän alkoi selostaa mitä tulisimme seuraavaksi tekemään. Hän jakoi meidät ryhmiksi ja samalla tuli kerrattua kaikkien nimet vielä uudelleen. Minun kohdallani toivoin ja rukoilin, että pääsisin Nalan kanssa samaan ryhmään, mutta opettaja olikin päättänyt tutustuttaa meitä uusiin kavereihin ja erotti kaikki selkeät ystävykset. Niinpä myös minä ja Nala jouduimme erilleen eikä se ollut tarpeeksi kohtalokasta, sillä jouduinpa vielä Fioran kanssa samaan ryhmään. Olin entistä enemmän kauhuissani, mutta yritin peittää sen ja moikata häntä ystävällisesti. Hän ei kuitenkaan tehnyt samoin, katsoi vain tylysti silmiään pyöräyttäen. Lisäksi ryhmääni tuli Amani, Sadia ja Nuru. Pelasimme erilaisia pelejä, kuten twisteriä, köydenvetoa ja hyppynaruhyppelyä eikä Fiorakaan lopulta ollut ikävä minua kohtaan meidän pelatessa samassa joukkueessa. Opettajakin kehui koko luokan tiimityöskentelyä.
Pääsimme välitunnille ja menimme Nalan kanssa odottamaan Kovua ja Simbaa yläkerran käytävään heidän luokkansa eteen. He tulivatkin pian ulos luokasta ja Kovu halasi minua iloisesti. Kovu ja Simba eivät kuitenkaan olleet ainoita paikalle saapuneista, sillä rappusista ylös nousivat myöskin Fiora ja Ayesha.
”Aww, täällähän meidän nuoripari on heti kuhertelemassa.” Fiora naureskeli katsoen minua ja Kovua. Myös osa Kovun luokkalaisista hihitti mukana. Punastuin ja vetäydyimme Kovun kanssa kumpikin kauemmas toisistamme. Minua suututti Fioran ilkeily, mutta päätin pysyä rauhallisena ja jutella hänelle ystävällisesti.
”Hei Fiora. Pelasit hyvin joukkueessa.” Kehuin feikaten hymyn kasvoilleni.
Hän katsoi minua kummaksuen, nyrpisti nenäänsä ja sanoi
”No pitihän jonkun pelata hyvin, kun itse olit niin surkea.” Hän naamioi lauseensa vitsiksi niin, että sai Kovunkin naurahtamaan, mutta minä kyllä tiesin, että hän halusi tahallaan loukata minua. En käsittänyt. Yritin olla mukava, muttei hän antanut minulle pienintäkään mahdollisuutta.

”No niin, kerätäänpäs sitten lomakkeet jotka jaoin teille ensimmäisenä päivänä.” Opettaja sanoi. Nala hätkähti ja katsoi minuun.  ”Unohdin ne kokonaan.” Hän kuiskasi.
”Tuskin opettaja pahastuu.” Lohdutin hätääntynyttä ystävääni. Ei kyllä ollut yhtään Nalan tapaista unohdella. Hän oli aina niin tunnollinen.
”Toivotaan.” Hän huokaisi. Tietenkään opettaja ei hermostunut. Muistutti Nalaa vain tuomaan sen ensikerralla. Eikä hän ollut ainoa, joka oli unohtanut, sillä Sadiakaan ei ollut muistanut.
Lomakkeiden palautuksen jälkeen saimme tehtäväksi kirjoittaa esittelytekstin itsestämme. Elesha kirjoitti taululle apukysymyksiä joihin tekstissä tulisi vähintään vastata. Sitten hän jakoi meille kirjoitusvihkot. Esittelyteksti tuntui hyvältä mahdollisuudelta kertoa millainen olin kuninkaallisuudesta huolimatta. Ehkä Fiora ja Ayeshakin luopuisivat käsityksistään. Otin kynät esille ja aloin pohtimaan miten teksti olisi hyvä aloittaa. Nala oli taitava kirjoittamaan ja hän aloitti heti vihon saatuaan. Minäkin aloin päästä vauhtiin, mutta en saanut tekstiä valmiiksi ennen ruokailua.
Pääsimme ruokavälitunnille, muttei monikaan ollut menossa ruokalaan nähtyään päivän ruoan.
”Hyi, perunasosekeittoa!” Kaikki yökkivät.
Minä ja Nala katsoimme etäämmältä listan eteen kokoontuneita oppilaita. Sadia kääntyi meihin päin ja kysyi, tulisimmeko mekin kauppaan. Muttei koulun alueelta saanut poistua koulupäivän aikana emmekä minä ja Nala halunneet rikkoa sääntöjä.
”Tulkaa nyt, kaikki muutkin tulee.” Sadia aneli.
”Ei, ei me tulla.” Nala päätti, vaikka minä aloin jo harkita asiaa.
”Antaa pentujen mussuttaa sosekeittoa. Tulkaa!” Fiora pilkkasi ja veti koko joukon mukanaan ulko-oville. Asim sai siskonsakin houkuteltua mukaansa muiden kanssa, vaikka tämä vastustelikin aluksi. Ainoastaan minä, Nala, Zarada ja Nuru jäimme seisomaan luokan eteen.
”Tuletko meidän kanssa syömään?” Nala kysyi rohkeasti heiltä.
”Joo, toki!” Zarada vastasi iloisesti. Hänen turkkiaankin tummemman ruskeat, lähes mustay nappisilmänsä suorastaan hehkuivat yllättyneinä. Hänen oli kai vaikea uskoa, että olimme pyytäneet hänet kanssamme. Myöskin Nuru myöntyi ystävälliseen kutsuun arasti. Menimme kolmistaan ruokalaan. Perunasosekeitto ei houkutellut erityisesti minuakaan, mutta emo oli opettanut, ettei ruoasta saa puhua rumasti ja, että pitää olla kiitollinen siitä mitä on. Zarada oli samaa mieltä. Hän kertoi, ettei heidän perheellään ollut paljoa rahaa ja, että hänelle kouluruokailu oli suorastaan pelastus. Hänestä oli hienoa, että minä kuninkaallisena ja varakkaana osasin arvostaa tätä myös. Enää en katunut yhtään, ettemme liittyneet muiden kauppareissuun mukaan. Zarada oli mukava ja meillä oli nelisteenkin ihan kiva ruokatunti, vaikkei ruoka ollutkaan kovin hyvää. Nuru oli enimmäkseen hiljaa. Hän vastasi vain silloin, kun Nala kysyi jotakin.

Koulun jälkeen kutsuin Nalan vielä meille kylään. Söimme yhdessä päivällistä ja teimme kotitehtävät. Sitten leikimme tuttuun tapaan leijonalinnalla. Se on pienoismalli meidän linnastamme ja nukkekodin hahmot esittävät perheeni jäseniä sekä Nalaa, Simbaa ja heidän emoaan Sarafinaa. Lisäksi minulla oli muita sarjaan kuuluvia rakennuksia ja hahmoja, kuten poliisi, lääkäri, opettaja ja kauppias. Olin saanut linnan 8-vuotis syntymäpäivälahjaksi ja siitä lähtien olemme Nalan kanssa sillä leikkineet.
”Leikkiiköhän kukaan meidän luokalla enää?”
Kysyin kesken leikin.
”En tiedä.” Nala epäröi.
”Ei ainakaan Fiora ja Ayesha.” Sanoin.
”Ei varmaankaan. Mutta me voidaan leikkiä, vaikkei muut leikkisikään enää.” Nala sanoi.
”Niinpä.” Sanoin hymyillen ja jatkoimme leikkiä siitä mihin jäimmekin.

Kello läheni ilta yhdeksää eikä Nalaa ollut vieläkään kutsuttu kotiin. Se oli kummallista, sillä yleensä hänen piti mennä kotiin viimeistään kahdeksalta, ellei jäisi yöksi. Emmekä yleensä yö kyläilleet kuin viikonloppuisin tai lomalla. Emonikin tuli jo kyselemään pitäisikö Nalan jo mennä kotiin ja eikö tämän emo ollut soittanut.
”Kion on menossa nukkumaan, mutta Mufasa voi viedä sinut autolla, ettei tarvitse enää näin myöhällä ja pimeällä kävellä.” Emoni sanoi.
”Ei tarvitse, kyllä mä voin kävellä.” Nala sanoi hieman säikähtäneen oloisena.
”Äläs nyt. Ei siitä ole vaivaa. Mufasa vie sinut ilomielin ja Kiara voi lähteä mukaan.” Emo sanoi ja sai Nalan myöntymään. Hän näytti kuitenkin yhä huolestuneelta ja minun oli pakko varmistaa, oliko kaikki hyvin. Hän ei kuitenkaan myöntänyt minkään olevan vialla. Ehkä hän oli vain ihmeissään, kun Sarafina ei ollut kutsunut häntä kotiin.
Menimme autolle ja Mufasa riensi auton rattiin ajamaan meitä Nalan pihaan.
”Muista ne lomakkeet huomiseksi!”
Huusin Nalan perään, kun hän juoksi pihansa poikki kuistille. Se tuntui oudolta. Ei häntä yleensä tarvinnut muistuttaa asioista.
”Muistetaan!” Nala huusi hymyissä suin ja vilkutimme toisillemme ennen kuin Mufasa kurvasi takaisin ajotielle.