Leijonaelämää

Kaaosta keittiössä

Nala pääsi taas kouluun. Tapasimme toisemme bussipysäkillä. Oli sateinen päivä, joka teki ilmasta syksyisen viileän.
”Paranit pikaisesti.” Sanoin Nalalle.
”Joo, saatiin kuume laskemaan. En halua jäädä jälkeen heti ensimmäisinä päivinä.” Nala sanoi.
”No niinpä. Tosi huono ajankohta sairastua, mutta onneksi, et joutunut olemaan kauempaa poissa.” Iloitsin.
Sade oli ajanut myös Sadian juoksemaan bussipysäkille skeittaamisen sijaan. Hän suorastaan ryntäsi läpi kenkiensä alla loiskuvien lätäköiden, kun bussin keula näkyi kääntyvän tienristeyksestä kohti meidän pysäkkiämme. Uhkarohkeana hän kirmasi läpi ajotien päästen juuri ja juuri ovista sisään ennen kuin ne sulkeutuivat.
”Huh, mikä sää!” Hän puuskutti saatuaan lippunsa leimattua. Hän jäi seisomaan meidän penkkien viereen, jota Nala selkeästi hieman kummasteli.
”No jep.” Vastasin.
Sadia jutusteli kanssani, mutta Nala oli vaisumpi ja katseli ikkunaruudulla juoksentelevia vesipisaroita, kunnes saavuimme koulun pysäkille. Ehkä hän oli vielä väsynyt ja puolikuntoinen.
Koulun pihaan oli muodostunut paljon isoja lätäköitä, joita meidän täytyi väistellä ja kierrellä ennen kuin pääsimme sisätiloihin. Myös sisällä oli paljon vetisiä kengänjälkiä ja sateenvarjoista roiskuneita pisaroita. Ja yksi hyvin läpimärkä leijona. Zarada parka näytti viluiselta ja kurjalta. Hän puristeli vettä vaatteistaan sekä hiuksistaan, häntäkin roikkui surullisen näköisenä maata viistäen, kun hän käveli naulakoille ripustamaan takkiaan.
’Eww, katsokaa Zaradaa. Tipahditko ojaan?” Fiora ilkkui heti tämän nähdessään. Zarada katsoi häntä ensin hieman harmistuneen näköisenä, mutta sitten tuimasti ja sanoi ”Oletko sokea, kun et huomaa, että ulkona sataa?”
”Daa! Myös me muut ollaan oltu tuolla eikä näytetä tolta!” Fiora jatkoi.
”Mm…toisilla on pidempi matka kuin toisilla.” Zarada vastasi tyynen rauhallisesti.
”Asutko jossain korvessa vai, kun sinne ei kulje koulubussi? ” Fiora pyöräytti silmiään. Zarada ei jatkanut turhaa keskustelua enempää. Hän ei saanut Fioraa lopettamaan ilkkumista, mutta ainakaan hän ei antanut Fioran saada sitä iloa, että olisi onnistunut pahoittamaan mielensä.
Opettaja saapui avaamaan luokan oven ja pääsimme kaikki kauemmas Fiorasta, joka oli nyt selkeästi hyökkäämässä myös muiden kuin minun kimppuuni. Myös Sadia joutui erkaantumaan meistä, kun minä ja Nala siirryimme omille paikoillemme ja hän omalleen.
”Huomenta, tänään onkin sateinen päivä.” Opettaja sanoi ja sytytti valot luokkaan. Silloin hän huomasi myös kuinka Zaradan perään jäi vesivana ja kuinka tämän tumma turkki oli kylmästä pystyssä.
”Voi Zarada! Olet ihan läpimärkä. Sinähän vilustut.” Opettaja kauhistui.
”Kyllä mä pärjään” Zarada sanoi reippaasti ja istui omalle paikalleen.
”Käyn kysymässä, jos terveydenhoitajalla olisi lainata vilttiä niin voisit edes vähän lämmitellä sen alla.” Elesha sanoi. ”Ja, jos kellään teistä on vaihtovaatetta mukana, niin olisi ystävällistä, jos lainaisitte luokkakaverillenne.” Toivoin, että minulla olisi ollutkin. Halusin todella auttaa häntä. Ja niin halusi Nalakin. Hänellä ei ollut mukanaan mitään koulutarvikkeiden lisäksi, mutta hän nousi ylös ja käveli Zaradan luo ja riisui oman hupparinsa, ojentaen sitä Zaradalle.
”Voit lainata tätä.” Hän sanoi ystävällisesti.
”Ei, ei tarvitse. Sun tulee kylmä, jos otan sen.”
”Ota vain, mulla on kuitenkin pitkähihainen.” Nala sanoi ja laski hupparin Zaradan tassuihin.
”No okei. Kiitos.” Zarada hymyili aidosti kiitollisena ja puki Nalan hennon vaaleanpunaisen hupparin ylleen.
Opettajakin saapui takaisin viltti kainalossaan. Hän kietoi sen Zaradan harteille ja siirtyi sitten opettajantuoliinsa ja aloitti tunnin. Luokassa meitä odotti iso pino oppikirjoja, jotka Elesha jakoi meille. Ihailin ihka ensimmäistä oppikirjaani ja kirjoitin siihen ylpeästi nimeni. Kotiopetuksessa käytettiin aikansa jo nähneitä, tylsiä ja paksuja opuksia, joiden ohuet rapistuvat sivut haisivat pölyltä ja musteelta. Nyt minulla oli upouusi nykyaikainen ja hieno lukukirja! Samalla, kun opettaja jakoi kirjoja, Nala ojensi hänelle viimekerralla unohtuneet lomakkeet täytettyinä. Opettaja hymyili ja kiitti Nalaa. Sen sijaan Sadia ei ollut vieläkään muistanut tuoda omia lomakkeitaan ja sai hieman kuulla siitä opettajalta, muttei välittänyt siitä sen kummemmin. ”Kirjoititte ensimmäisellä viikolla esitelmiä. Voisimme aloittaa niiden lukemisen. Kiara sinä voisit olla ensimmäinen, kun olet kuninkaallinen.” Opettaja sanoi.
– Voi ei. Ajattelin. Miksi hänen piti sanoa se noin? Ihan kuin kuninkaallisuudellani olisi suurikin merkitys. Olisin toivonut, että, joku olisi ollut vuorossa ennen minua, sillä jännitin kovasti. En ole tottunut esiintymään luokan edessä niin kuin kaikki muut.
”Hyvin se menee.” Nala kannusti minua kuiskaten ennen kuin nousin paikaltani luokan eteen.
”Perheeseeni kuuluu emoni Sarabi, isäni Mufasa, pikkuveli Kion ja puoliveljeni Kovu…” Aloitin esittelyni, mutta Fioran ja Ayeshan hiljainen supina ja naureskelu häiritsi minua ja opettajan piti komentaa heitä kuuntelemaan ja laittamaan puhelimet pois. Jatkoin perheeni esittelystä. Kerroin kuninkaallisesta kodistamme ja asioista, joista minä pidän ja missä olen taitava.
”…Monet saattavat pitää minua ehkä jotenkin ylempiarvoisena tai kuvitella, että olen itse sitä mieltä itsestäni. Olen ehkä prinsessa, mutten loppuen lopulta sen ihmeellisempi kuin te muutkaan. Kuten viisas isäni joskus sanoi: Me olemme yhtä.” Lopetin esitelmäni aplodien saattelemana.
”Olisiko kenelläkään kysyttävää Kiaralta?” Opettaja kysyi muulta luokalta, kun taputus hiljentyi. Kenelläkään ei kuitenkaan näyttänyt olevan kysyttävää. Olin kertonut lähes kaiken jo esitelmässäni. Opettaja olikin jo antamassa vuoroa seuraavalle oppillaalle, kun Fiora nosti tassunsa hitaasti ylös ja opettajan täytyi antaa hänelle puheen vuoro.
”Eikö ole aika kurjaa, että sinä ja Kovu tulette menemään naimisiin, vaikka olette puoliksi sisaruksia?” Hän jatkoi eilen aloittamaansa, mutta kysyi sen niin, ettei kukaan voinut ajatella sitä tahalliseksi ilkeilyksi. Helahdin tulipunaiseksi enkä uskaltanut katsoa pöytääni pitemmälle. En edes Nalaan päin, vaikka tiesin, ettei hän nauranut. Jotkut kuitenkin nauroivat ja vitsailivat asiasta enkä halunnut heidän vahingossakaan näkevän kuinka häpeissäni olin. Minun ei onneksi tarvinnut vastata Fioran kysymykseen, sillä opettajakin tajusi tilanteen lähteneen väärille raiteille ja hän pyysi luokkaa hiljenemään. Siitä huolimatta Fiora näytti hyvin tyytyväiseltä aiheuttamastaan hämmennyksestä ja ennen kaikkea hän nautti siitä, että sai minut nolostumaan. Esitelmäni ei ollut muuttanut hänen käsitystään tai ainakaan suhtautumistaan minuun.
”Älä välitä tuosta. Hän on vain kateellinen sinulle.” Nala kuiskasi ja otti hellästi tassustani kiinni. Se rauhoitti hieman, vaikka tunsinkin oloni kiusaantuneeksi koko tunnin ajan enkä pystynyt keskittymään parin minun jälkeeni esiintyvän esitelmään yhtään kauhistellessani mielessäni, kuinka monin tavoin Fiora ja Ayesha voisivat minut vielä nolata kouluvuoden aikana.

Ensimmäinen välitunti alkoi, muttemme oikein tienneet mitä välitunnilla voisi tehdä. Pihassa ei ollut kiipeilytelineitä tai keinuja ja, jos olisi ollut, olisi se varmaan ollut noloa leikkiä niissä. Muut oppilaat näyttivät katselevan puhelimiaan tai juttelevan toistensa kanssa. Minä ja Nala emme jaksaneet vain selata puhelimia, joten lähdimme kiertelemään koulun käytäviä tutkien paikkoja samalla hieman yrittäen muistaa missä mikäkin luokka sijaitsi ja painaa niitä mieleemme. Emme kuitenkaan kerenneet yläkertaankaan saakka, kun silmääni pisti kaappien luona oleva ilmoitus kevään kykykilpailusta.
”Hei katso Nala!”
Osoitin lappua kaappirivistön päässä. Nala pysähtyi ja kääntyi vierelleni tutkimaan ilmoitusta.
”Voisimme osallistua” Ehdotin innoissani.
”Mitä sinä muka osaisit?” Fiora nauroi. Hän oli saapunut kaapilleen hakemaan jotakin ja päätti taas olla ilkeä minulle.
”No ainakin osaan olla tunkematta nenääni toisten asioihin” Yritin vastata nokkelasti, mutta olisi pitänyt arvata, että Fiora osasi jatkaa samalla mitalla takaisin.
”Varmasti. Harmi vaan, ettei sillä taidolla taida pärjätä kykykilpailussa. Sitä paitsi ette kyllä taatusti voita, jos mekin osallistumme.” Hän sanoi ja katsoi ystäväänsä, huiskautti lyhyttä punaruskeaa polkkatukkaansa ylpeästi luoden samalla voittajan iloisen katseen minuun ja Nalaan. Ayesha hänen vieressään lisäsi violettia huulikiiltoa huuliinsa ja sitten he kumpikin kääntyivät kannoillaan ja kävelivät lanteet hetkuen poispäin meistä. Seisoimme Nalan kanssa hetken aivan hiljaa, kunnes aloimme vain nauramaan, sille kuinka Fiora ja Ayesha käytäytyivät.
”No miten on, osallistutaanko?”
Nala kysyi, kun olimme nauraneet kylliksi.
”Ehdottomasti!” Vastasin intoa täynnä.
Nala otti kuvan lapusta, jotta muistaisimme, milloin kilpailu pidetään, ja esitteli hän sitä muullekin luokalle, josko heistäkin joku haluaisi osallistua ja esitellä piileviä taitojaan.
”Mitä me voitaiisiin esittää sitten?” Kysyin Nalalta.
”Sinähän osaat laulaa. Voisimme pitää esittää jonkun biisin. Minä voisin säestää sinua pianolla.” Nala ehdotti.
”Joo!” Hihkaisin. ”Hyvä idea.”

Emonkielen tunti jatkui välitunnin jälkeen, mutta opettajan oli vaikea saada luokka hiljaiseksi, kun kaikki puhuivat kiivaasti kykykilpailusta. Myös Fiora ja Ayesha näyttivät tosissaan suunnittelevan omaa esitystään. Lopulta kaikki kuitenkin malttoivat istua paikoilleen ja Elesha pääsi jatkamaan tuntia. Luimme kirjan kappaleen yhdessä, jonka jälkeen opettaja kirjasi taululle tehtävät, jotka tulisi tehdä tunnin aikana. Luokkaan tuli hiljaista, kun kaikki ryhtyivät kirjoittamaan vastauksia ja osa lukemaan tekstiä uudelleen etsien oikeita vastauksia. Sadialla oli vaikeuksia keskittyä eikä hän pysynyt enää ollenkaan aloillaan vaan heitteli värikästä superpalloaan vasten seinää niin, että se kimposi aina takaisin hänen tassuunsa… kunnes ei sitten enää kimmonnutkaan vaan lensi Nurua suoraan päähän. Tämä säpsähti, mutta kumartui pöytänsä alle nostamaan sinne vierineen pallon ja ojensi sen takaisin.
”Rauhoituhan nyt, etten joudu laittamaan sinua luokan ulkopuolelle.” Opettaja sanoi ankarasti.
”Chillaa!” Sadia huusi tympääntyneenä ja heitti pomppupallonsa kohti tussitaulua. Nyt opettaja katsoi häntä jo vihaisesti. Hän poisti Sadian luokasta niin kuin oli uhannut.


Rankkasateen vuoksi saimme olla ulkovälitunnin sisällä. Suuntasimme suoraan musiikkiluokalle, missä seuraava tuntimme alkaisi. Sadiakin liittyi seuraamme ja istuimme kolmistaan musiikinluokan käytävällä. Nala vaikutti kuitenkin hieman vaivaantuneelta ja vaisulta Sadian jutellessa innokkaasti minulle. Yritin pitää kontaktia myös Nalaan, mutta aivan, kun hän ei olisi halunnut liittyä keskusteluumme.
Käytävän päästä alkoi kuulua korkojen kopinaa ja näin kuinka tummaturkkinen naarasopettaja lähestyi väliovea, joka johti musiikinluokalle. Hänen mustat hiukset olivat nutturalla ja hän oli pukeutunut ruudulliseen jakkupukukuun.
Kun hän pääsi lähemmäs näin myös kaulassa roikkuvan kultaisen kaulaketjun.
Myös muut oppilaat alkoivat liueta paikalle, osa rynnäten ja osa hitaasti löntystäen. Opettaja asetti avaimen oveen ja pääsimme sisään. Luokassa ei ollut pöytiä opettajan pöydän lisäksi. Vain tuoleja nätisti rivissä ja luokan perällä oli ruskea pehmeän näköinen sohva. En kuitenkaan päässyt kokeilemaan kuinka siihen uppoaisi istuessaan, sillä luokan pojat ryntäsivät heti täyttämään paikat sohvalta. Näin kuitenkin tarpeeksi hyvin kuinka mukava se olisi ollut istua, kun Nuka ja Rodo rojahtivat siihen. Amani, Asim ja Nuru istahtivat nätimmin alas ja Jagur teki itselleen tilaa keskeltä. Tottakai.
”No pojat! Oisitte nyt jättäneet edes prinsessa Kiaralle ja tämän kavereille tilaa sohvalle.” Opettaja sanoi nähdessään, kuinka kaikki luokan pojat röhnöttivät leveästi sohvan uumenissa. Punastuin hieman, kun opettaja käytti minusta ilmaisua prinsessa. En halunnut olla erikoisasemassa.
”Ei se haittaa. Voidaan istua muualle.” Sanoin huvittuneena.
”Varmastiko?” Opettaja hämmästeli hieman. Nyökkäsin edelleen huvittuneena hymyillen. Istuin eturivin penkkiin ja Nala ja Sadia istuivat kumpikin viereeni. Fiora ja Ayesha näyttivät tympääntyneiltä, kun eivät päässeet sohvalle vaan joutuivat meidän lailla tavallisille tuoleille.
”Sovitaanko sitten, että ensikerralla tytöt saavat istua sohvalla?” Opettaja ehdotti. Tai oikeastaan se oli vain toteamus eikä poikien mielipiteellä oikeasti ollut hänelle väliä. Se oli reilu jako eikä kenelläkään ollut siihen marisemista, vaikka Nuka ja Rodo olivatkin sitä mieltä, että heillä on oikeus istua sohvalla koko lukuvuoden.
Kaikkien päästessä istuinpaikoilleen opettaja esitteli itsensä
’Minä olen Faizah ja opetan teille musiikkia.” Hän sanoi ja sitten kävimme läpi jälleen kaikkien meidän oppilaiden nimet, joista Faizah kirjasi ylös keitä oli paikalla. Nimien jälkeen hän jakoi meidät ryhmiin soittajat ja laulajat. Minä viittasin laulajiin, niin kuin Nalakin. Sadia viittasi soittajiin. Hänen sanojensa mukaan hän ei osannut laulaa. Lähes kaikki pojat olisivat halunneet soittaa, joten opettajan oli pakotettava osa ryhmästä laulajiin, jottei soittajia olisi aivan liikaa ja laulajia vain muutama.
Kaikkien ollessa ryhmissään soittajat saivat valita soittimet ja opettaja jakoi meille laulajille laulun sanat. Sähkökitarasta syntyi kinaa, sillä niitä oli vain kaksi ja soittajahalukkaita neljä. Lopulta päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen ja jokainen soittaja sai soittimen.
Meille leijonille musiikki on hyvin tärkeä osa kulttuuriamme ja nuotit opeteltiin jo alakoulussa. Saimme kuitenkin kertauksen vuoksi teorian tehtävät ennen soittoharjoitusta. Osalla ei ollut kaikki ihan tuoreessa muistissa ja opettaja jäi kertaamaan heidän kanssaan. Sadialla alkoi olla taas vaikeuksia pysyä vain aloillaan sen aikaa, kun opettaja auttoi muita. Hän kyllästyi ja alkoi häärätä luokassa. Sitten hän istahti rumpujen taa ja tömäytti ensin bassorumpua ja sitten crash-symbaalia niin kovaa, että meidän kaikkien korvat menivät luimuun. Opettaja käännähti soittimien suuntaan ja näki Sadian rumpujen luona leveä hymy kasvoillaan.
”Mitä sinä teet!?”Opettaja karjaisi.
”No miltäs näyttää? Soitan rumpuja tietenkin!” Sadia vastasi vitsaillen. Nyt minuakin alkoi naurattaa. Mutta opettaja ei katsonut sitä hyvällä ja Sadia sai huonon tuntimerkinnän. Hän olisi niin kovin halunnut jo päästä soittamaan, mutta ensimmäiset tunnit oli suunniteltu teoriaan emmekä päässet ensimmäisellä tunnilla vielä aloittamaan soittimien ja laulun parissa.
Tunnin lopuksi saimme tehtäviä eri soittimista sekä nuoteista ja pääsimme sitten ruokatauolle.
Kipitimme alakertaan ruokalan suunnalle, mutta ennen kuin ehdimme edes ruokalistan luo, Sadia muutti mieltään.
’Mennäänkö kauppaan?” Hän kysyi.
”Kauppaan ei saa mennä koulupäivän aikana.” Nala sanoi kipakasti.
”Älä viitsi olla noin tosikko. Teetkö aina kaiken sääntöjen mukaan?”Sadia vastasi yhtä tylysti. Nala ei enää vastannut vaan otti minua tassusta kiinni.
”Tule Kiara.” Hän veti minua mukaansa ruokalan suuntaan. Olin jo seurata Nalaa, mutta pysähdyin sitten.
”Mä voisin kyllä mennä Sadian kanssa. Sun ei tarvitse tulla, jos et halua.” Sanoin ystävällisesti.
”Ootko tosissasi? Nala ihmetteli. Minä katsoin hieman jännittyneenä lattiaa. En ollut tottunut itsekään tekemään sääntöjen vastaisesti, mutta halusin niin kovin tehdä vaikutuksen Sadiaan.
”Okei, menen sitten yksin.” Nala sanoi hieman vihaisesti ja lähti ennen kuin kerkesin tehdä elettäkään pahoitellakseni. Tuntui pahalta jättää Nala yksin.
Sadian hymy kuitenkin sai mieleni vähän paremmaksi. Hän oli innoissaan, kun tulin hänen mukaansa.
Kävelimme korttelin päähän lähikaupalle. Ostimme paistopisteestä croissantit ja nappasimme kylmäkaapista juotavaa. Sadia otti taas energiajuoman, mutta minä valitsin mansikkalimun.
Juoksimme läheiseen puistoon ja menimme verkkokeinuun evästämään, jonka jälkeen jäimme vielä hillumaan kiipeilytelineessä ja karusellissa. Sadia pyöritti niin kovat vauhdit, että pää meni aivan pyörälle. Aika lensi selvästi aivan yhtä kovaa vauhtia, sillä pian kuulimmekin jo kellojen soivan. Katsoimme toisiamme silmät pyöreinä ja sitten aloimme nauraen juosta, minkä tassuistamme pääsimme.
Kaikki olivat jo sisällä, kun me ryntäsimme ovista ala-aulaan ja siitä suoraan kotitalousluokkaan. Ovi oli vielä auki, mutta tunti oli jo alkanut. Kaikki istuivat jo valitsemissaan pöydissä tuijottaen meitä. He olivat kerenneet jo muodostamaan ryhmät. Myös Nala istui jo Afiyan ja Zaradan kanssa, näyttäen hyvin pettyneeltä minuun.
”Ja te olette?” Opettaja katsoi meitä kysyvästi.
”Kiara ja Sadia” Vastasimme yhteen ääneen yhä läähättäen hengästyksestä.
”Tervetuloa kotitaloustunnille. Ensikerralla sitten ajoissa paikalle. Nimeni on Samritha. Aloitetaan tänään ihan helposta hommasta. Tehdään pirtelöä ja pannukakkuja” Samritha kertasi meille. ”Menkää vaikka Nukan ja Rodon kanssa.” Hän sanoi ja ojensi samalla meillekin oppikirjan ja vihon. Katsoimme Sadian kanssa toisiamme ja sitten
Nukaa, joka taisi etsiä jotakin nenästään, kaivaessaan sitä kuin työmaata.
”Eww.” Sanoimme yhteen ääneen. Onneksi opettaja ohjeisti meitä pesemään tassumme ennen kuin aloitimme kokkailua. Tassujen pesemisen jälkeen puimme esiliinat ja menimme omiin keittiöihimme työskentelemään. Minua pelotti puhua Rodolle. Hän oli pojista kaikista kovimman näköinen. Silmät oli rajattu mustalla kajaalilla ja turkki haisi röökille. Onneksi Sadia ei pelännyt komentaa myös Rodoa tekemään osaansa. Sadia ei tuntunut pelkäävän mitään.

Pannukakun paistuessa uunissa otimme rennosti. Rodo vatkasi kermavaahtoa ja Nuka sähelsi tiskialtaan luona. Emme kuitenkaan kauaa kerenneet hengähtää, kun kermavaahtoa jo lenteli ympäri keittiötä, kun Rodo naureskeli Nukalle, joka oli nyt nostanut alakaapista ison kattilan ja pistänyt sen päähänsä. Hän rummutteli sitä keittokauhoilla ja tanssahteli hölmön näköisenä. Kaikki kääntyivät katsomaan kaaoksen täyttämää keittiötämme. Opettaja käski Nukaa lopettamaan rummutuksen ja laittamaan kattilan takaisin paikoilleen. Fiora ja Ayesha naureskelivat pilkallisesti kohtalolleni Nukan ja Rodon ryhmässä. Päätimme vaihtaa ryhmäjakoa ja laitoimme pojat tiskaamaan astioita. Sadia pyyhki Rodon sotkemaa kermaa kaapinovista ja seinältä samalla, kun minä siirryin jatkamaan vatkaamista itse. Lopulta saimme kuitenkin kaiken valmiiksi ja pannukakkukin oli ihme ja kumma onnistunut erinomaisesti. Pääsimme nyt maistelemaan tuotoksiamme ja opettajakin maistoi jokaisen tekeleitä. Nalan ryhmä sai ylistystä, sillä he olivat onnistuneet parhaiten. En ollut yllättynyt. Nala on niin taitava leipomaan. Oli harmi, ettemme päässeet hänen kanssaan samaan ryhmään.
Syötyämme mahat täyteen ja siivottuamme loputkin sotkut, saimme kotitehtävät ja pääsimme lähtemään kotiin.
”Haluaisitko tulla taas meille?”
Sadia kysyi naulakoilla. Katsoin Nalaa, joka istui penkillä pukien kenkiään.
”Taidan jutella hetken Nalan kanssa.” Vastasin sitten.
”Okei. Nähdään sitten huomenna!” Sadia hymyili ja huiskautti tassullaan ennen kuin lähti. Minä kävelin Nalan luokse.
”Hei…” Sanoin arasti. ”Anteeksi, ettei tultu sun kanssa syömään.”
Pahoittelin.
Nala nosti katseensa minuun. ”Sinun ei ehkä pitäisi olla Sadian kanssa. Hän vetää sinut mukanaan kaikkeen kiellettyyn. Myöhästyit tunniltakin.” Hän sanoi. ”Olin välkällä Zaradan ja Afiyan kanssa. He ovat tosi mukavia, voisimme olla mieluummin heidän kanssaan.” Nala ehdotti hymyissä suin.
Zarada ja Afiya olivat varmasti myös kivoja, mutta minä tykkäsin olla Sadian kanssa enkä tiennyt mitä vastata Nalalle.
”No hyvä, ettet joutunut olemaan yksin.” Sanoin. ”Mennäänkö meille tekemään läksyt?” Ehdotin sitten.
”Joo, mennään.” Nala suostui.