Leijonaelämää

Märkäjekku

Seisoin bussipysäkillä Nalaa odotellen, mutta hän ei koskaan ilmaantunut paikalle. Heilautin tassua kuskille ja jäin sitten vielä varmistamaan, josko Nala juoksisi vielä kiireesti paikalle. Lopulta minun kuitenkin oli noustava kyytiin ilman ystävääni. Leimasin lippuni ja istahdin alas ensimmäiseen penkkiin. Näpyttelin viestin Nalalle: ”Missä olet, kun et tullut bussiin?” Sitten jäin seurailemaan maisemia ikkunasta. Pian kiidimme jo ohi Nalan kotipysäkistäkin. Hän ei ollut tulossa eikä hän vastannut viestiinikään. Hänen täytyi olla todella pettynyt minuun.
Kahden pysähdyksen jälkeen kyytiin nousi Nalan sijaan Fiora ja Ayesha. Karvani nousivat saman tien pystyyn. Niin tuimasti Fiora katsoi minuun ikkunalasin lävitse. Kaduin jo nyt, että olin istunut ensimmäiselle penkille. Nyt minun oli mahdotonta enää piiloutua. Heti lippunsa leimattua, Fiora ja Ayesha pysähtyivät kohdalleni. Fiora kumartui aivan minun korvani viereen ja kuiskasi ”Älä luulekaan, että eilinen on unohdettu.” Nyt olisi ollut hyvä hetki pyytää anteeksi niin kuin emo oli käskenyt, mutta menin aivan jäihin Fioran viiksikarvojen hipoessa poskipäitäni. Istuin loppumatkan paikoillani yhtä jähmettyneenä kuin keskustan leijonapatsas.
Vielä noustessakin tuntui kuin jalat olisivat upotettuina paksuun liejuun. Yritin silti edetä mahdollisimman ripeästi kohti pääovea, jotteivat Fiora ja Ayesha vain ennättäisi minua kiinni.
”Moi!” Kuului iloinen tervehdys takaani. Olin niin keskittynyt askeliini, etten ollut kuullut Sadian rullailleen paikalle.
” Moi!” Vastasin iloisen huojentuneesti. Sadia kevensi oloani heti. Hän oli aina sanvalmis eivätkä Fiora ja Ayesha rupeaisi ryppyilemään hänelle. Suuntasimme yhdessä sisälle koulurakennukseen ja etsimme kuvaamataidonluokan, jonka eteen jäimme odottelemaan opettajaa. ”Miten vanhempiesi kanssa sujui?” Sadia halusi heti kuulla.
”Ihan hyvin. Eivät he oikeastaan olleet niin vihaisia, vain huolissaan minusta.”
”No hyvä!” Sadia ilahtui.
”Mutta emo käski kyllä pyytää Fioralta anteeksi siitä mitä teimme.” Lisäsin.
”Mitä!?” Sadia kummastui. ”Et kyllä varmasti pyydä. Ihan oikein sille nirppanenälle.” Hän iski tassunsa puuskaan.
”Niin…” Sanoin epäröiden. En ollut varma halusinko itsekään pahoitella tapahtunutta, mutta emoa pitäisi totella. Ainakin olin aina ennen totellut.
Muutkin luokkamme oppilaista saapuivat paikalle, mutta ainoa ketä ei vieläkään näkynyt, oli Nala. Hän ei kyllä ikinä jättäisi tulematta kouluun ilman hyvää syytä. Kello tuli kymmenen ja värikkääseen tunikaan ja leveisiin farkkuihin pukeutunut lyhyt hiuksinen naaras kipitti paikalle pirteän hymyn saattelemana. Jaloissaan hänellä oli kirjokuvioidut villasukat. Sellaiset, jollaisia minunkin mummini kutoi aina joululahjaksi.
”Huomenta.” Hän sanoi ja avasi oven luokkaan. Hän sytytti valot ja seurasimme hänen kannoillaan peremmälle. Sadia ryntäsi heti varaamaan nurkkapaikan, jonne minä tietenkin seurasin perässä ja istuin hänen viereensä. Silmäilin luokkaa katsellen muiden oppilaiden tekemiä maalauksia ja piirroksia, jotka oli ripustettu seinälle sekä hyllyille komeilemaan jätettyjä savi- ja tikkutöitä. Katseeni palatessa luokan oven suuntaan, näin viimeinkin Nalan. Hän kurkisti varovasti oven raosta ennen kuin astui sisään.
”Anteeksi, että olen vähän myöhässä. Olin hammaslääkärissä.” Hän pahoitteli.
”Ei haittaa ollenkaan. Emme kerenneet vielä aloittamaan.” Opettaja vastasi lempeästi ja pyysi Nalaa istumaan alas mihin tahansa pöytään. Hän puntaroi paikkavalintaansa hetken, pohtien istuisiko yksinään istuvan Nurun kanssa samaan pöytään vai tulisiko minun ja Sadian pöytään, mutta valitsi sitten kuitenkin meidät.
”Tervetuloa kuviksen opetukseen. Minä olen Samritha, mutta voitte kutsua Rithaksi.” Opettaja ilmoitti pirteästi. ”Tehdään tänään kuvistyökansiot. Niihin voi sitten laittaa kaikki täällä tekemänne työt. Mutta käydään ensiksi läpi keitä täällä on tänään paikalla” Ritha puhui.
Nimikierroksen jälkeen Ritha kokosi tyhjään pöytään kansioiden tekemiseen käytettäviä tarvikkeita ja pääsimme aloittamaan. Kanteen sai taiteilla mitä halusi, joko piirtämällä tai maalaamalla. Ainoana ohjeena oli, että kannessa tuli lukea oma nimi. Sadia ryhtyi heti kirjoittamaan omaa nimeään paperiin ja muotoili kirjaimet sitten graffitikirjaimiksi. Minäkin keksin idean omaa kansiotani varten. Kirjoitin nimeni kaunokirjaimin ja aloin piirtämään prinsessan kruunua. Nalallakin näytti olevan suunnitelma, jota hän alkoi paperilleen luonnostelemaan.
”Varokaa, kohta roiskuu!” Rodo huusi vastakkaisesta pöydästä. Hän nosti pensselinsä tumman violetista maaliastiasta ja roiskautti maalia paperilleen. Mutta tietenkin sitä roiskui myös ohitse meidän pöytäämme. Nala onnistui väistämään ja suojaamaan myös omaa työtään roiskeilta. Minä olin muuten vain onnekas, kun roiskeet eivät osuneet minuun tai paperiini. Sadia sen sijaan ei ollut yhtä onnekas. Siinä missä roiskeet ohittivat minut, osuivat ne suoraas Sadian kohdalle. Keskelle tämän juuri valmiiksi saamiaan kirjaimia ja vielä hänen huppariinsakin.
”Helvetti! Vitun kusipää!” Sadia raivostui ja nousi penkistään niin rivakasti, että se kaatui lattialle. Sitten hän marssi Rodon pöydän luokse sivuuttaen täysin opettajan, joka kauhisteli hänen kielenkäyttöään.
”PILASIT MUN TYÖN!” Sadia huusi päin Rodon naamaa. Vielä hetki sitten huvittuneena nauranut Rodo jähmettyi siihen paikkaan eikä saanut edes anteeksipyyntöä suustaan.
”Joku taitaa saada turpaan tytöltä.” Nuka hörötti pöydän takana. Jos opettaja ei olisi ollut paikalla olisi niin varmasti käynytkin, mutta onneksi hän tajusi tulla väliin viivyttelemättä.
”No niin, eipäs nyt ruveta tappelemaan.” Opettaja puuttui ja veti Sadian ja Rodon kauemmas toisistaan. ”Ei tuollaista roiskimista Rodo.” Hän torui. Mutta se ei auttanut enää, kun maali oli jo Sadian paperilla.
”Sori.” Rodo sanoi noloissaan.
”No et saa!” Sadia iski tassunsa puuskaan ja tömisteli vihaisena takaisin paikalleen. Hän nosti tuolinsa ja iski sen lattiaa vasten niin, että kajahti. Sitten hän rojahti siihen itse yhtä äänekkäästi.
”Katsokaa nyt, se on ihan pilalla!” Hän esitteli paperia minulle ja Nalalle. Hän oli oikeassa, se näytti aika pahalta. Mutta ei lainkaan siltä, ettei sitä voisi korjata.
”Mitä, jos maalaisit siihen lisää värejä ja tekisit kirjaimet uudelleen maalatun taustan päälle?” Ehdotin. Hetkeen Sadia oli vielä ärsyyntynyt eikä vastannut ehdotukseeni, mutta sitten hän kyllästyi mököttämään ja pikkuhiljaa hänen ilmeensä palautui peruslukemille.
”Se voisi toimia.” Hänen kasvonsa kirkastuivat. Hän kipitti tarvikepöydän luokse, kahmi syliinsä kaikkia sateenkaaren värejä ja palasi sitten niiden kanssa paikalleen.
”Entäpä sun huppari?” Kysyin viitaten siihen lentäneeseen maalitahraan. Sadia ei ollut huomannut koko tahraa kuin vasta minun mainitessa sen.
”Maalaan senkin sitten.” Hän vastasi kuin se ei haittaisi lainkaan.
”Oikeasti?” Hämmästyin.
”Joo, se voisi näyttää ihan kivalta. En anna ton urpon pilata mun päivää.” Sadia katsoi Rodoa tuimasti. ”Tuunaan tästä kivan näköisen maalatun hupparin.” Sadia virnisti. Hän ei ollut enää lainkaan vihaisella tuulella vaan alkoi innokkaasti maalaamaan kansiotaan. Sillä aikaa, kun kansion värit kuivuivat maalasi hän huppariinsakin samoja värejä. Opettaja ohjeisti föönaamaan maaleja hiustenkuivaajalla, jotta ne kuivuisivat nopeammin. Se toimi niin paperille kuin hupparillekin ja Sadiakin pääsi jatkamaan kansionsa tekemistä ennen ruokaa.
”Tulkaa äkkiä! Ruokalistalla on uunimakkaraa!” Sadia hoputti minua ja Nalaa. Kipitimme hänen perässään ruokajonoon. Vaikka luotinkin olevani jollain tavoin turvassa Sadian läsnäollessa, huoletti minua silti, tulisiko Fiora kostamaan eilisen. Vilkuilin vainoharhaisena ympäristöäni aivan kuin Fiora voisi lymyillä missä tahansa ja yllättää minut juuri, kun vähiten sitä osaisin odottaa.
Pääsimme kuitenkin turvallisesti pöytään ja syöminenkin sujui täydessä rauhassa. Aloin jo luottamaan siihen, ettei Fioralla ehkä ollutkaan oikeasti mitään kostosuunnitelmaa ja, että hän oli vain uhonnut pelotellakseen minua.
Ruoan jälkeen oli historiaa. Haimme reput käytävän lokerikosta jonne ne tuli jättää ruokailun ajaksi ja lähdimme sitten kohti historian luokkaa. Ovi luokkaan oli raollaan. Sadia kurkisti sisään. Hän tirskahti ja osoitti opettajaa, joka istui rennosti pöytänsä ääressä jalkojaan pöydällä lepuuttaen. Minä ja Nalakin hihitimme.
Opettaja kuuli hihityksemme ja siirtyi äkisti ryhdikkäämpään asentoon.
”Tulkaa vain sisälle.” Hän sanoi hieman noloissaan. Hänen oli täytynyt olla nukahtamaisillaan.
”Jes! Saadaan valita paikat ennen muita.” Sadia hihkui. Ei ollut vaikea arvata minkä paikan hän meille valitsi.
Ruokavälitunti päättyi ja loputkin luokkalaiset saapuivat paikalle täyttämään tyhjiä pöytärivejä. Sen jälkeen käyntiin lähti taas nimenhuuto. Tässä vaiheessa kaikki varmasti muistivat jo toistensa nimet. Niin monta kertaa ne oli toistettu eri opettajien kanssa.
”Minä olen Asan” Opettajakin esittäytyi. ”Jaan teille tästä historian kirjan ja vihon.” Hän sanoi, nosti kirja- sekä vihkopinon syliinsä ja kiersi luokan lävitse jakaen jokaiselle omansa.
”Jos joku saa mun veljen vanhan kirjan, niin vaihdetaan!” Rodo vaati heti, kun sai kirjan tassuihinsa.
”Mä haluan mun siskon kirjan!” Nuka ilmoitti.
Käänsin kirjani auki, tarkistaakseni kenen kirja minulla oli ja niin tekivät kaikki muutkin, jotka olivat jo kirjansa ehtineet saada.
”Minulla on Vitanin kirja.” Nala sanoi ja ojensi sen Nukalle vaihtoon.
”Rodo mikä sun veljen nimi on?” Sadia kysyi.
”Ronak.” Rodo vastasi.
”Mun kirja on ihan tärvelty!” Fiora kimpaantui. Hän lämäytti kirjan pöydälle ja pisti tassut puuskaan sen merkiksi, ettei hyväksynyt saamaansa kirjaa.
”Kirja kantajansa näköinen.” Sadia kuiskasi tirskahtaen korvaani. Minäkin hihitin ilkeälle vitsille.
”Vaihdetaan. Se on ihan varmasti Ronakin.” Rodo virnisti. Ja olihan se. Fiora oli taas tyytyväinen saadessaan paremmassa kunnossa olevan kirjan.
Opettaja näytti hieman turhautuneelta. Hän oli jakanut kirjat aivan turhaan, kun kaikki nyt vaihtelivat niitä keskenään. Olisi ollut järkevämpää antaa jokaisen valita alun perinkin itse.
”Onko kaikilla nyt mieleisensä kirja?” Asan kysyi. Luokka vastasi myönteisesti, joten tunti pääsi alkuunsa.
”Meillä on ensimmäisenä aiheena entisajan kuninkaat…” Asan aloitti.
Voi ei. Minä ajattelin. Tiesin aiheesta jo entuudestaan kaiken. Muistin entisaikojen kuninkaiden nimet, vaikka unissanikin. Koska olen kuningas perheen tytär, oli niitä opetettu minulle koko ikäni.
”Ajattelin, jos tekisimme tämän parityönä. Jokaiselle parille tulisi yksi kuningasperhe esiteltäväksi.” Asan jatkoi. Se kuulosti paremmalta kuin tutun tekstin lukeminen ja tehtäviin vastailu. Olisinhan osannut vastata niihin lukemattakin.
”Meitä on epätasainen määrä.” Reyah sanoi. ”Joten voidaanko minä, Aisha ja Jagur olla kolmistaan?” Hän kysyi.
”Olkaa vain.” Asan hyväksyi.
”Menisikö joku Nurun pariksi?” Hän kysyi sitten. Tuli hiljaista. Kaikki näyttivät istuvan jo ystävän kanssa eikä kukaan halunnut vaihtaa paria. Meitä oli kolme, joten yhden meistä pitäisi mennä. Sadia takertui tassuvarteeni ilmaisten, ettei hän halunnut irtaantua ryhmästä. Nuru näytti kiusaantuneelta. Ei varmasti ollut kiva olla se, jota kukaan ei valinnut.
”Minä menen Nurun kanssa.” Nala sanoi, nousi paikaltaan ja siirtyi Nurun viereen istumaan.
”Hienoa!” Opettaja lämäytti anturansa yhteen. ”Sitten arvotaan kuninkaat” Hän sanoi ja nosti työpöydällään olleen lasipurkin ilmaan. ”Jokainen pari työntää tassunsa tänne, ottaa yhden lapun ja antaa seuraavalle.” Hän ohjeisti.
”Saadaanko me valita ensin?” Sadia kysyi hihkaisten.
”Olkaa hyvät.” Asan sanoi ja ojensi purkin meille. Sadia pyöritteli lappusia purkissa kuin etsien juuri sitä yhtä ja oikeaa. Sitten hän nappasi oikealta valinnalta tuntuneen lappusen ja ojensi purkin edessämme istuville, Amanille ja Asimille. Sitten hän repi meidän saamamme lapun auki.
”Kuningas Asafa (joku sukunimi)” Sadia toisti nimen.
”Syntyi 1830,
Hallitsi vuonna 1850-1875, puoliso Eshe, pennut Amiri ja Sazana. Kuoli 1882.” Luettelin ulkomuistista.
”Wow! Eihän sun tarvitse edes lukea kappaletta tai etsiä mitään tietoa.” Sadia hämmästyi.


”Sitten ei muuta kuin hommiin. Täältä saa paperia, pahvia ja liimaa.” Opettaja sanoi, kun kaikki olivat saaneet yhden lapun. Sadia valitsi meille violetin kartongin ja haki paperia kirjoittamista ja piirtämistä varten. Minä kirjoitin kaiken ulkomuistista ja Sadia työsti esitelmän ulkomuotoa. Hän piirsi kuninkaasta hienon kuvankin omalla sarjakuvamaisella tyylillään. Minusta se oli hauska idea ja pienen epäröinnin jälkeen annoin Sadian tehdä myös otsikon graffitityylillä, vaikkei se minusta sopinutkaan kuninkaalliseen teemaan. Se oli kuitenkin vain esitelmä ja erottuisimmepa ainakin joukosta.
Oli parempi, että Sadia sai piirtää. Se oli hänelle helpompaa kuin kirjoittaminen. Minulle kirjoittaminen oli helppoa, varsinkin, kun muistin kaiken suurpiirteisesti ilman, että minun tarvitsi lukea erikseen.

Historian tunnin jälkeen oli vielä pari tuntia valinnaista, jota ennen pääsimme 15 minuutiksi välitunnille. Nalan, minun ja Sadian täytyi käydä vessassa, mutta joka ikinen ala-aulan vessoista oli varattu. Ilmeisesti muillakin oli kova vessahätä tai sitten kaikki vain pakenivat ulkovälituntia lukittujen ovien taa. Minä olisin tietenkin tyytynyt kohtalooni seistä ulkona jalat ristissä, mutta Sadia ei antanut periksi vaan alkoi koputella oviin.
”Vauhtia! Tehkää tarpeenne, että muutkin pääsee kuselle!” Hän huusi samalla.
”Vessarauha kiitos!” Kuului yhdestä kopeista. Se oli selkeästi Fioran ääni. Pian samasta kopista kuului ainakin kahden muun tytön ääni.
”Pissikää housuun, jos, ette jaksa pidätellä.” Yksi tytöistä tirskui.
”Ette te edes ole vessa-asioilla siellä. Joten voisitteko tulla ulos ja päästää muutkin pissalle?” Nala sanoi turhautuen, mutta yhä niin ystävällisesti.
”Mitä hiton kimppakivaa te oikein harrastatte siellä?” Sadia kailotti ei niin ystävällisesti.
”Heh, heh, tosi hauskaa. Ootko ala-asteella? Me meikataan, mutta ethän sä siitä mitään tiedäkään.” Fiora vastasi ilkeästi.
Samassa viereinen ovi aukesi ja ulos astui tyttöjen liikuntaryhmästä tuttu Aileth.
Sadia ryntäsi saman tien siihen koppiin. Hänellä oli kaikista kovin hätä. Hetken päästä avautui toinen ovi.
”Mene sä vain ensin.” Nala sanoi minulle.
”Ei mene sinä.” Vastasin. Nala ei jäänyt vastustelemaan.
Vihdoin myös Fioran vessajoukon ovi aukeni ja he astuivat yksitellen ulos. Otin varovaiset pari askelta vapautuneen vessakopin luokse, mutta Fioran kaksi ystävää läimäisivät oven nenäni edestä kiinni. Minua alkoi puistattaa. Nytkö hän kostaisi minulle? Tuijotin peloissani kahta tyttöä jotka pitelivät ovea kiinni. En mahtaisi mitään varsinkaan, kun heitä oli nyt kahden sijaan neljä.
Fioralla oli pahaa enteilevä virne kasvoillaan. Ennen kuin kerkesin ottaa jalkoja alleni, nosti Fiora selkänsä takaa tassunsa pääni yläpuolelle. Hän piteli siinä läpensä märkää vessapaperia ja puristi sen sitten oikein hitaasti päälleni kuin juuri huuhdellun tiskirätin.
”Oho” Hän sanoi ivallisesti ystäviensä naurun säestäessä. Sitten he kävelivät kaikki ulos niin kuin oli tarkoitus. Minä jähmetyin taas kivipatsaaksi.
Sadia ja Nala tulivat lähestulkoon samanaikaisesti ulos WC:stä ja hämmästyivät kumpikin minut nähdessään.
”Kiara! Veditkö vessan päällesi?” Sadia kysyi kauhistellen.
”En edes kerennyt vielä vessaan.” Sanoin surkeana.
”Mitä sinulle tapahtui?” Nala kysyi.
”Fiora ja ystävät tapahtui.” Vastasin entistä surkeampana tajutessani, etten saisi itseäni mitenkään kuivaksi ennen seuraavan tunnin alkua. Olisi mentävä tämän näköisenä luokkaan.
”Hirtän sen nartun vielä hännästä koulun lipputankoon!” Sadia murisi. Olisin nauranut tälle ellen olisi ollut niin allapäin. Minun ei olisi pitänyt kuvitellakaan, etteikö Fiora toteuttaisi uhkaustaan.
”Ota tämä.” Sadia riisui oman hupparinsa niin kuin Nala oli tehnyt Zaradan tullessa kouluun sateen kastelemana.
”Kiitos.” Hymyilin.
Vessajonottelun takia emme kerenneet olla kauaa ulkona välitunnin vietossa. Toisaalta märät hiukset saivat ulkoilman tuntumaan entistäkin viileämmältä, joten en olisi yhtään kauemman aikaa siellä viihtynytkään.
Viimeinen tunti oli englantia. Saavuimme luokkaan ja kaikki, opettaja mukaan lukien katsoivat minua ihmeissään.
”Satoikos siellä ulkona?” Opettaja kysyi. Vedin nolona hupun päähäni kuullen silti Fioran ja Ayeshan hihityksen takanani. Kipitin ripeästi omalle istumapaikalleni ikkunan viereen ja vedin englannin kirjan ja vihon pöydälleni. Onneksi Sadia oli valinnut meille maanantaina paikan takarivistä. Ainakin sain häpeillä rauhassa kaikista kaukaisimmassa nurkassa. Sadia istui omalle paikalle viereeni. Nala jäi katselemaan ympärilleen. Hänelle tämä oli ensimmäinen englannin tunti eikä hänellä ollut vielä omaa istumapaikkaa. Paikat oli jaettu pareittain, joten hän ei voinut istua meidän kanssa. Eikä edes lähellämme, sillä edessämme istuivat Reyah ja Jagur joiden porukkaan myös ensimmäisessä rivissä istuva Aisha kuului. Nala olisi kai voinut istua Aishan viereen, mutta hän päätti kuitenkin mennä jälleen yksikseen istuvan Nurun viereen, luokan toiseen päätyyn.
Opettaja kävi paikallaolijat läpi ja aloitimme sitten tehtävät. Sadia osasi englantia aika hyvin. Kertoi pelien ja Youtuben opettaneen sitä hänelle paremmin. Kappaleen lukeminen ja kääntäminen hänen kanssaan sujui helposti. Saimme vastaukset tehtäviin muita nopeammin. Ja vaikka Rodokin näytti olevan taitava englannissa, hidasti työskentelyä hänen parinaan oleva Nuka, joka takkuili lukemisessa ja äänsi sanat huonommin kuin pikkuveljeni Kion. Ymmärsin hyvin miksi Nuka oli jäänyt luokalleen kahdesti. Rodolla alkoi mennä kärsivällisyys ja hän jättikin Nukan hohottamaan yksinään, jotta saisi edes itse tehtävät tehtyä. Onneksi tänään englantia oli vain yhden oppitunnin verran.
”Haluaisitko tulla meille huomenna yöksi?” Sadia kysyi meidän odotellessa opettajan kirjaavan kotitehtäviä taululle. Vilkaisin Nalaa. Hän jutusteli jotakin Nurun kanssa. Oli tuskin kuullut Sadian kysymystä. Viikonloput olivat aina olleet minun ja Nalan yökyläilyä varten, mutta nyt minulla oli toinenkin ystävä ja aikaa heidän välillään pitäisi osata jakaa. Epäröin vastaustani liian pitkään.
”Kiara, kuulitko?” Sadia kohotti kulmakarvaansa.
”Joo, kyllä mä voin tulla.” Vastasin sitten. ”Kysyn vain emolta saanko tulla.”
”Jes!” Sadia virnisti.
Kirjasimme läksyt vihkoon ja pakkasimme sitten tavarat reppuihimme. Palautin Sadian hupparin, ettei hänen tarvinnut palella jo alkaneessa syys ilmassa. Omani oli yhä kostea, mutta ei auttanut kuin pukea se ylleni ja selvitä kotiin asti.
”Sun pitäisi kertoa opettajalle Fiorasta.” Nala sanoi, kun Sadia oli jo kiirehtinyt bussille, jonka lähtö olisi kahden minuutin päästä.
”Niin kai… Mutta en haluaisi siitä tulevan mikään iso haloo.” Sanoin. ”Mitä, jos kertominen vain pahentaisi asiaa?”
”Ymmärrän, mutta et voi antaa tuon jatkuakaan.” Nala sanoi huolissaan. Hän oli oikeassa. Fiora teki jatkuvasti kiusaa ja pääsi pälkähästä samalla, kun minä ja Sadia olimme jo istuneet jälki-istunnossakin.
”Puhutaanko jostain muusta?” Ehdotin. ”Kiva, kun menit Nurun kanssa, kun se on aina yksin.” Vaihdoin puheenaihetta.
”Joo. Ei ole kiva jäädä yksin siksi, että on hiljaisempi.” Nala sanoi. Lähdimme kävelemään itsekin bussipysäkille odottamaan seuraavaa bussia.
”Niinpä.”

Sadia oli kadonnut, kun pääsimme pysäkille, joten ilmeisesti hän oli kerennyt juosta edelliseen bussiin. Me jouduimme vielä odottelemaan jonkin aikaa.
”Pitäisikö meidän harjoitella huomenna koulun jälkeen meidän kykykilpailuesitystä?” Nala mietti. Minä muutuin hieman kalpeaksi. Voi ei, olin jo luvannut yökyläillä Sadian luona, eikä Nala tainnut kauheasti pitää Sadiasta.
”Kävisikö tänään?” Ehdotin. ”Emo haluaisi viettää perheviikonlopun.” Keksin päästäni. Miksi? Miksi ihmeessä valehtelin parhaalle kaverilleni?
”Aa okei, no tänään en kyllä ehdi. Pitää mennä kotiin. Ensiviikolla sitten.” Nala hymyili.
”Joo, okei.” Tunsin helpottuneisuutta, kun Nalalle ei sopinutkaan tänään. Olisi tuntunut kauhealta harjoitella samalla, kun tiesin, että olin valehdellut. Ja mitä, jos emo olisi vaikka kysynyt Nalalta tuleehan hän huomenna yöksi!? Nala olisi heti tajunnut valheen ja olisin ollut niin pulassa… Oli pakko lakata ajattelemasta koko asiaa, jotta voisin edes bussimatkan ajan olla kuin tavallisestikin.