Kahdesti kuollut

"Terveisin rakas ystäväsi"

"Mikä olo?" Kysyn Anyalta kun hän on herännyt. "Paska" Anya mutisee ja siristää silmiään. "Paljonko vedit lääkkeitä?" Kysyn huolestuneena. "Muutaman liikaa..." Anya sanoo ja kohauttaa olkapäitään "Paskat siitä, oon hengissä toistaseks". "Miksi vedit yliannostuksen taas?" Kysyn ihmetellen ja huolestuneena. "Vahinko" Anya sanoo ihan kun häntä ei kiinnostaisi, että hän melkein kuoli äsken ja nousee varovaisesti istumaan. "Miten niin "vahinko"?" Sanon vähän hämillään. "No katos vahinko on sellainen, että tekee tarkoituksetta jotain. Tässä tilanteessa en muistanut lääkityskuuriani" Anya sanoo ja tuhahtaa hilpeästi. "Tiedän mitä vahinko tarkoittaa, en ole idiootti!" Sanon vähän loukkaantuneena.

Seuraavana päivänä istun huoneessani sängylläni. katson tarkkaan kumpaakin korua ja niiden jokaista pienintäkin yksityiskohtaa "Ne ovat täysin samanlaiset" totean itsekseni hieman ärsyyntyneenä. Menen makaamaan sängylleni ja katson kattoa. Kuulen pientä kolinaa ja Anyan vaikerruksen olohuoneesta. Nousen äkkiä ylös ja menen olohuoneeseen "Onko kaikki kunnossa?". "Ei saakeli ole, ärsyttää ja- ja.. wäää, vitut. Mennään ulos tääl on huono ilma" Anya mutisee ja lähtee ulko-ovelle päin. "Kannataisi ehkä rauhoittua hetki, mutta mennään vaan ulos" Sanon ja lähden Anyan perässä ulos. Olemme matkalla ulos "Maijal oli karitsa, karitsa, karitsa... Maijal oli karitsa, paskan ruskea.." Anyan laulelee itskeksee samalla. Puhelimeni piippaa ja katson ilmoituksen. Minulle on tullut sähköposti. "Minne Maija menikin, menikin, menikin... minne Maija menikin, se seuras mukanaan..ÄÄöäÖäööäöäÖäöö tylsäää" Anya valittaa. Pysähdyn lukemaan sähköpostia, jonka jälkeen katson Anyaa. "No mitäs? Mikä on?" Anya pysähtyy katsomaan minua ja ihmettelee. "Sain sähköpostin .... Kuolemani ei ollut onnettomuus.." kerron Anyalle samalla kun hän katsoo minua. "Joo? Jatka. Anna tulla vaan. Mitä siinä luki?" Anya sanoo kallistaen päätään. "Tässä lukee: Sinä kuolit, mutta elät yhä. En tiedä miten, milloin tai missä mutta vielä joskus onnistun hävittämään sinut lopullisesti. Terveisin rakas ystäväsi." Luen Anyalle joka alkaa heti uhoamaan "Vitut se onnistu! Ei nii kauan ku mä oon hengissä. Saatana, mun kämppikseen ei kosketa". "Mutta kuka tuo voi olla?" Ihmettelen ääneen. "No vitut siitä, jos se ilmestyy meidän talolle, mä hakkaan sen sillä samaisella lasipullolla jossa säilytän mun morfiini pillereitä". "Rauhoitu, mutta kiitos" sanon Anyalle katsoen häntä. Anya tuhahtaa ärtyneenä" poista se sähköposti ja hommaa cyberghost, et voit muuttaa sijaintias". "Ehkä kannattaisi" sanon. "Hyvä hyvä" Anya sanoo hymyillen minulle.

"Kuka sen mahtoi lähettää...?" Mietin itsekseni. Anya menee hiljaiseksi ja pitää silmiään kiinni "Kaikki kunnossa?" Kysyn hetken päästä häneltä. Anya hätkähtää ja avaa silmänsä "Aa- joo... mä vaan...mietin" hän alkaa selittämään. "Mitä? Muista että voit kertoa minulle mitä tahansa" sanon vähän huolestuneena. "Tupladiagnoosi" Anya sanoo. "Mitä..?" Sanon järkyttyneenä, miksei hän ollut kertonut minulle aikaisemmin. "Ei- siitä tarvii puhua.." Anya mutisee. "Jos sinulla on jotain muutakin haluan tietää" sanon. "Mun elinajan odote on taas lyhentynyt. Lääkäri sano että mun ois hyvä mennä saattohoitoon" Anya sanoo ja hymyilee, mutta huomaan että hymy ei ole aito. "M-mitä.." ääneni alkaa värisemään kun sanon tämän, äänestäni kuulee surun. "Mä en oo lähössä minnekkään. Ne ei tajuu. Sillä ei oo väliä missä mä oon, ku kuolen. Mä saan lääkkeitä helpottamaan oloa. Ja en tarvii sitä enempää" Anya puhuu hiljaisella, mutta päättäväisellä äänellä. "Oletko varma että tuo on järkevää" varmistan surullisena. "Ai että päätän pysyä kotona?" Hän kysyy. " niin.." sanon vaisusti. "Ei sillä oo väliä. Ne koittaa tehä saattohoidossa sun olon vaa mahdollisimman mukavaks ennen ku loppu tulee. Ja must tuntuu, että jos mulla on mikää vaa muu olo ku se, et oisin lähempänä kuolemaa, se on vaa väistämättömän eteenpäin siirtämistä" Anya selittää. Hiljenen, katson vain maata enkä sano mitään. "Mä tiedän että faktat joskus satuttaa. Mut ne pitää ottaa vastaan ja yrittää hyväksyä. Haluun vaan yrittää ottaa kaiken irti elämästä kun sitä vielä on jäljellä. Koska en tiiä, kuinka suuri osa tääki päivä mun elämää on" Anya selittää rauhallisena, jota en voi ymmärtää. Miten hän voi olla niin rauhallinen vaikka on kuolemaisillaan? Ehkä hän on vain jo hyväksynyt sen. "Toisaalta ymmärrän tuon... en minäkään haluaisi viettää elämäni viimeisiä päiviä tai viikkoja sairaalassa" sanon jotenkin ymmärtäen Anyaa. "Niin..vaikkei se olekkaan täysin sama kuin saattohoito, ikävöisin sinua. Enkä muutenkaan uskaltaisi jättää sinua yksin" Anya sanoo hymyillen. "Minullakin tulisi ikävä sinua ja tulee olemaan ikävä sitten kun.." sanon kunnes Anya keskeyttää lauseeni " Ei. Älä sano sitä ääneen, silloin siitä tulee vain todellisempaa". "Tiedän.." sanon apeana. Anya huokaisee hiljaa ja on valmiina antamaan halin minulle "Anna hali, pikku itkupilli". Halaan Anyaa. Halin jälkeen Anya jatkaa "Kaikki hyvin. Sä et tuu huomaakkaan, ku se tapahtuu. Ja totut elämään ilman mua paremmin kuin hyvin". "En totu, en pärjää ilman sinua" sanon ja katson ystävääni silmiin. "Sun on pakko pärjätä" Anya sanoo rauhallisesti "ja ihminen kyllä oppii pärjäämään erilaisissa olosuhteissa. Kunhan vaan lupaat ettet tee mitään tyhmää mun takia". "Entä jos en pärjää? Entä jos teen jotain tyhmää enkä edes tajua sitä.." Kysyn masentuneen oloisen Anyalta. "Mitä mun pitää tehdä varmistaakseni että et tee mitään tyhmää?" Hän kysyy. "En tiedä? Jatkaa elämistä kai?" Sanon vähän vitsillä. en tiedä mitä tehdä kun Anya on poissa, minua pelottaa. "Tiedät ettei se ole mahdollista.." Anya sanoo huokaisten. "Tiedän, mutta täytyy yrittää uskoa ihmeisiin. Eihän minunkaan pitäisi olla elossa" sanon yrittäen tuoda jotain toivoa tilanteeseen. Anya nyökkää hitaasti "Mitä mä voin tehdä nyt ku oon elossa että voin lähtee tietäen ettet tee itelles mitään?" Hän sanoo sitten. "Ei kai ole mitään mitä voisit tehdä.." sanon. Anya huokaisee hiljaa "Jos niin sanot.."