Vedin hupparia pois päältäni ja tuijotin peilistä stalkkaavaa vampyyria muistuttavaa olentoa. Tätä se teetti kun ei nukkunut... mä kuulin harhoja, mä tunsin harhoja ja mä näin harhoja. Kai mä olin sekoamassa lopullisesti...
Mä pelkäsin kuollakseni milloin seiska tai jokin muu vastaava paskalehti tiesi kertoa toinen toistaan mehukkaampia juoruja meidän kosteasta illanvietosta. Niitä mä en olisi kaivannut vähääkään. Mun mielipidettä asiaan vaan ei taidettu kysyä. Jännä sinänsä vaikka mä olin yksi asianosaisista...
Mun katseeni kiinnittyi peilin kautta pieneen mustelmaan joka komeili mun vasemman puoleisen solisluuni kohdalla. Mihinköhän mä olin mahtanut itseni tällä kertaa teloa? Siinä sitä olikin pohdittavaa kerraksi. Mä kun olin ehkä yksi maailmanhistorian tapaturma-alttiimmista ihmisistä. Heti Joonaksen jälkeen...
Tarkempi tarkastelu kuitenkin paljasti ettei tuo mustelma ollut peräisin mistään bäkkärin toheloinnista. Se ei ollut osuma mikki standista eikä liian vilkkaasta omasta elehdinnästä. Se oli fritsu.
"Kop kop" kuului tuttu ääni ovelta.
Käännyin salamannopeasti sen suuntaan ja sain osakseni vähintään yhtä järkyttyneen katseen kuin mun omani oli kyseisellä hetkellä. Saatanan hyttynen...
"Mähän tulin kreivin aikaan" Joonas tokaisi virnistäen.
Alun hämmennyksestä toivuttuaan se laittoi mun huoneeni oven kiinni ja katsoi mua kysyvästi hymyillen. Näytinkö mä sinusta siltä että osasin sanoa yhtään mitään tällä hetkellä? Mulle todella alkoi pikkuhiljaa konkretisoitua se että Joonaksen heitot meidän yhdessä vietetystä yöstä ei olleetkaan enää pelkkää läppää, jolla se yritti mua kiusata. Ne taisivat olla ihan totisinta totta.
"Jatka ihmeessä! Älä vaan anna mun häiritä" se sanoi nostaen kätensä ilmaan ja hipsi muina miehinä istumaan mun sängylle. Sekö ihan tosissaan kuvitteli mun strippaavan tässä näin, ihan sen silmien edessä. Kyllä se tiesi kuinka paljon mä vihasin sitä jos joku tuijotti mua niin. Kuinka helvetin epävarma mä omasta kehostani olin...
"Se on siis totta" sain sanottua.
Siirsin katseeni peilistä sängyllä istuvaan Joonakseen joka katsoi mua kulmiaan kurtistaen. Sen huulia koristi hölmö virnistys joka tuntui vain lisäävän mun epävarmuuttani. Kuinka me oltiin voitu antaa sellaisen tapahtua?! Joonakselta sitä osasi jopa odottaa mutta mä en milloinkaan ollut tehnyt vastaavaa frendieni kanssa. Puhumattakaan että kyseessä oli vielä Joonas. Mun kaikista ystävistäni juuri se läheisin ja rakkain. Mehän oltiin pilattu aivan kaikki!
"Niin mikä on totta?" tuo kysyi hämmentyneenä.
Enhän mä voinut katsoa sitä enää edes silmiin! Me ei voitu puhua ystävyydestä enää milloinkaan samalla tavalla. Se ajatuskin kauhistutti. Enhän mä nyt halunnut meidän välien erkaantuvan yhden mitättömän virheen takia. Sekin tuntui niin väärältä... Joonas oli viimeinen ihminen tässä maailmassa joka voisi olla mulle vain mitätön virhe...
"Se mitä sä sanoit... että me oltiin... kyllä sä tiedät" takeltelin hiuksiani haroen.
Luoja, se oli vielä puolet vaikeampaa sanoa ääneen. Pelkkä ajatuskin tuntui kuolettavalta vääryydeltä, saati sen ääneen sanominen. Mä en varmaan milloinkaan oppisi ottamaan vastuuta omista teoistani... jos tämäkin oli näin vaikeaa. Eikä seksi tai merkityksettömät yhden yön jutut olleet mulle koskaan olleet mikään ongelma. Nyt kun kyse oli vain ihmisestä josta mä aidosti välitin. Ihmisestä jota mä rakastin...
"Sori että se tuli sulle noin shokkina" Joonas sanoi hennosti hymyillen.
Eihän se nyt sen vika ollut. Kaksihan meitä siinä oli. Kaksi aivan varmasti ihan yhtä innokasta osapuolta. Toisen vain oli hieman helpompi käsitellä sitä asiaa kuin toisen...
"Et sä tosiaan muista siitä mitään?" se kysyi hakeutuessaan lähemmäs mua.
Mä istahdin sängyn reunalle ja pudistelin päätäni. Huokaisin syvään ja suljin silmäni hetkeksi. Joonaksen käsi painautui mun olkapäälle ja sai tuolla aikaan hetkittäisen helpotuksen tunteen.
"En yhtään mitään" huokaisin hiljaa.
Tuota lausetta mä en olisi uskonut ikinä sanovani. Vaikka se sairaalta kuulostikin, mieluummin mä olisin halunnut muistaa siitä ihan kaiken. Silloin se ei olisi tuntunut ihan niin pahalta. Se ei olisi saanut Joonasta tuntemaan itseään vain yhdeksi muiden joukossa. Koska sitä se ei todellakaan ollut. Se oli paljon enemmän. Niin paljon enemmän kuin se luultavasti tajusi itsekään. Ja mä todella toivoin sen ymmärtävän etten mä halunnut loukata sitä millään tapaa.
"Anna anteeks" sanoin lohduttomana ja käännyin halaamaan Joonasta.
Sen kädet kiertyi mun ympärille ja huulet painautui mun hiusten sekaan. Mä halusin tulkita tuon myöntymisen merkiksi. Että ei se mulle ainakaan vihainen olisi ollut. Pettynyt varmasti mutta se oli pelkästään kohtuullista tässä tilanteessa.
"Joel... ei mua haittaa vaikka sä et muistais siitä yhtään mitään" tuo sanoi irtautuessaan halauksesta. Se hymyili ja katsoi mua rohkaisevasti. Kuinka se saattoi olla niin ymmärtäväinen... jos mä olisin ollut Joonaksen tilalla, olisin varmasti repinyt jo itseltäni pään irti.
"Se oli upea yö ja mä oon vaan ihan helvetin kiitollinen että sain viettää sen just sun kanssa" Joonas jatkoi. Se siirsi mun hiuksia kasvoilta korvan taakse ja hymyili lempeästi.
"Jos sä joskus haluat ottaa uusinnan ja muistaa vaikka ihan kaiken, kyllä mä oon mukana ihan mielelläni" se tokaisi virnistäen ja iski silmää. Vasta tuo sai mut naurahtamaan ja rentoutumaan edes hieman. Vaikka mä ihan toden totta toivoin ettei meidän välillä tapahtuisi tuota samaa enää milloinkaan, oli Joonaksen kommentti silti jotenkin huojentava.
"Kai sä tiedät että oot mulle kaikki kaikessa?" kysyin vakavoituen.
Joonas nyökytteli päätään hymyillen ja nousi seisomaan. Oli kaiketi lähdössä unten maille. Mikä ei toki olisi tehnyt haittaa minullekaan. Se vaan jäi nähtäväksi saisinko mä taaskaan nukuttua... järjen päälle tämä alkoi jo käydä...
"Ja sä mulle" tuo vastasi ja kurottautui painamaan pienen pusun mun poskelle.
Tottahan mä sen tiesin. Aina me oltiin oltu erottamattomat. Enkä mä halunnut että tämäkään hairahdus tulisi meidän välejä sotkemaan. Ehkä ne minunkin muistikuvani sieltä alkaisivat palailemaan jos saisin edes yhden yön nukuttua kunnolla...
"Hyvää yötä" se sanoi poistuessaan paikalta.
Mä heittäydyin selälleni sängylle ja suljin silmäni. Vielä huominen päivä täällä ja sitten me päästiin kotiin. Kotona odottaisi miljoona ja yksi haastattelua jokaiseen mahdolliseen paikkaan ja siitä alkaisi valmistautuminen kohti Euroviisuja. Hollantia... ei tämä meno tästä ainakaan yhtään rauhoittunut.. päinvastoin.
***
Tämmöinen hieno jatko tähän :) Sitten kysymys :) Yhdistänkö samaan stooriin Jikon ja Joleksin vai teenkö erikseen? :)
YOU ARE READING
Only Mistakes
Fanfiction"Se yö oli virhe jota ei koskaan pitänyt tapahtua" UMK, euroviisut, Joel ja Joonas sekä känniyö tai vahingossa kaksi... Joel ei suostu hyväksymään yhä kasvavia tunteitaan parasta ystäväänsä kohtaan eikä yksi toisensa perään yhdessä vietetty yö auta...
