*JOEL*
Me oltiin sovittu Nikon kanssa etukäteen että vedettäis tämän illan haastikset samasta tukikohdasta käsin. Niin se kävi helpoiten. Ja tekihän mullekin ihan hyvää välillä nähdä maailmaa Joonaksen kämpän ulkopuolelta. Ennen kuin mä tulin täysin mökkihöperöksi.
Mä menin siis Nikon luo ja Aleksi puolestaan meni Joonaksen luo. Ne kun olivat lupautuneet hoitelemaan puolet tämän päivän haastatteluista. Vaikka jostain kumman syystä kaikki olis halunneet ruutujen toiselle puolen Nikon ja minut. Tietäisittepä vain...
Joonas oli huolestuneena jo tekstannut mulle useampaan otteeseen että miten haastikset meni ja kuinka mä jaksoin. Mitä se laittaisi ruuaksi kun mä palasin kotiin ja koska mä halusin nukkumaan. Tavallaan sen huolehtivaisuus oli kovin herttaista vaikka samaan aikaan se saikin mut tuntemaan itseni banaanikärpästäkin pienemmäksi.
"Täs ois kahvia. Kofeiinitonta ettei unet mee" Niko sanoi hymyillen ja ojensi mulle toisen käsissään olevista kahvimukeista.
Nyökkäsin kiitokseksi kun en kehdannut enää tässä kohtaa kieltäytyä. Ei mun tehnyt mieleni kahvia nyt. Ei kofeiinilla eikä ilman. Mä halusin vain takaisin Joonaksen luo jossa mä sain rauhassa olla täysin kuollut lahna josta muut huolehti. Säälittävää tiedetään! Ihan kuin tämä ei muille ottaisi aivan yhtä koville. En mä ainut ollut joka tästä rumbasta kärsi. Silti mä jostain syystä tunsin käyttäytyväni niin kuin olisin.
"Joonas kaipaa sua jo kotiin vai?" ruskeahiuksinen ystäväni kysyi istuessaan mun vierelle.
Niinkin voisi kai sanoa. Vaikka eihän se mulle mikään koti ollut. Joonas vaan oli puoliväkisin raahannut mut sinne jotta saisi vahtia mun unia. Tai ennemminkin unettomuutta. Ja sillä tiellä oltiin edelleen. Ja jos se vain Joonaksesta kiinni oli, ei muutosta ollut näkyvissä ihan juuri.
"Kyselee vaan mitä laittaa ruuaksi illalla ja koska mä haluun nukkumaan" vastasin hartioitani kohauttaen.
Ihan kuin mä tuollaisiin kysymyksiin olisin osannut vastausta antaa. Ruokahalu multa oli mennyt lähes täysin mutta Joonaksen mieliksi mä yritin edes jotain. Ja mitä toiseen aiheeseen tuli, nukkumaan mentiin silloin kuin väsytti eli minun tapauksessani tuskin koskaan. Tai siis kyllähän mua väsytti. Enpä mä juuri muita tuntemuksia edes erottanut mutta sen alle jäävä univaje oli vain kasaantunut niin suureksi että useampi tunti yhdessä yössä ei riittänyt sitä korjaamaan.
"Älä ota tätä väärin mutta oot sä miettiny että jos toi sun unettomuus johtuukin Joonaksesta?" Niko kysyi.
Miten se olis voinut olla edes mahdollista? Joonas oli tehnyt kaiken mahdollisen ja vielä enemmänkin sen eteen että mä olisin saanut nukuttua edes hiukan. Kuinka se olis voinut olla millään tavalla syypää tähän?
"Ai että syyttäisin Joonasta tästä, kaiken sen jälkeen mitä se on mun vuoksi tehnyt?" kysyin epäilevänä.
Tuskin Niko ihan sitä tarkoitti mutta niin mä asian ymmärsin. En mä tiennyt mitä muutakaan se tuolla sanavalinnalla olisi tarkoittanut. Tai sitten mä en vaan osannut lukea riittävän hyvin rivien välistä mitä se meinasi.
"Ei todellakaan. Sitä mä vaan että kun te käyttäydytte jo muutenkin ihan niin kun mikäkin aviopari" se huomautti.
Kyllä me tiedostettiin se itsekin eikä se varmasti kenellekään mikään yllätys voinut olla. Ei enää tässä vaiheessa. Enkä mä muutenkaan ymmärtänyt mikä assosiaatio sillä nyt tähän oli.
"Tästä on puuttunu enää vaan se että te asuisitte yhdessä ja nyt sekin käytännössä toteutuu" tuo jatkoi.
Ja mä olin ilosen pihalla siitä mitä tuo yritti ajaa takaa. Ei sen selityksessä ollut päätä eikä häntää. Ei ainakaan siihen millä mun unettomuuteni selittyisi. Puhumattakaan että kehtaisin mennä vielä osoittelemaan Joonasta syyttävällä sormella...
"Mä oon ihan ulkona sun jutuista" tokaisin päätäni pudistellen.
Se nyt ei varsinaisesti ollut mikään uusi asia sekään mutta tähän mä halusin todella saada vastauksen. Muuten mä menettäisin ne vähätkin uneni pohtiessani vastausta tähän asiaan...
"Mä luin joskus artikkelin siitä miten toista ihmistä kohtaan muuttuvat tunteet saattaa aiheuttaa tahtotilasta riippumatta unettomuutta. Etenkin kun toisen lähellä on jatkuvasti" Niko kertoi.
Pointti oli varmasti ihan hyvä mutta mitä tekemistä sillä oli minun tilanteeni kanssa? Ei mun tunteeni Joonasta kohtaan ollut muuttunut suuntaan eikä toiseen. Totta kai me oltiin läheisiä, se oli sanomattakin selvää mutta en mä ollut koskaan voinut kuvitellakaan mitään sen enempää. En meidän kummankaan puolelta. Joonaksella oli tunnetusti ollut omat pelinsä Nikon kanssa kun mä taas en ymmärtänyt sellaisen tarkoitusta millään tapaa. Unohtamatta nyt tietenkään sitä mitä meidän välillä oli silloin umk-jatkoilla tapahtunut mutta se pystyttiin luokittelemaan edelleen kastiin selvittämättömät mysteerit.
"Ei meidän välillä mikään oo muuttunu" huomautin.
Paitsi ehkä se että Joonas oli joutunut huolehtimaan musta viime aikoina tavallista enemmän. Inhottavaa myöntää mutta jollain tapaa mä nautin siitä.
"Ehkä ei, mutta entä jos sun alitajunta haluaa asioiden muuttuvan?" tuo jatkoi kyselyitään.
Mistä hitosta mä tiesin mitä mun alitajunnassa tapahtui? Enhän mä tiennyt hädin tuskin sitäkään mitä parhaillaan käsillä olevana hetkenä tapahtui! Puhumattakaan mistään muusta.
"Mikä helvetin psykologi susta on oikein tullu?" kysyin hämilläni.
Siltä se jo lähinnä vaikutti. Kai se alkaisi seuraavaksi puhumaan kouluajoista ja pistäisi mut avaamaan lapsuuden traumoja. Vain ne pystyivät selittämään sen miksi musta oli tullut tällainen.
"Mä koitan tarjota vaan vaihtoehtoja" se tokaisi.
Ja erikoisia vaihtoehtoja tarjoilikin... tai sitten se yritti vain saada mun päätäni vielä entistä enemmän sekaisin. Siitä ideasta mä en olisi välittänyt. Ihan tarpeeksi sekaisin tässä oltiin jo muutenkin...
***
Sanoja 808
Alkaakoha Niko tajuumaa asioit jo enne ku JJ (::
CZYTASZ
Only Mistakes
Fanfiction"Se yö oli virhe jota ei koskaan pitänyt tapahtua" UMK, euroviisut, Joel ja Joonas sekä känniyö tai vahingossa kaksi... Joel ei suostu hyväksymään yhä kasvavia tunteitaan parasta ystäväänsä kohtaan eikä yksi toisensa perään yhdessä vietetty yö auta...
