Panic is a reflex // One Shot [Tauolla]

Olli x Joonas

// Tää perustuu mun ja mun ystävän puheluun //
// Nuorisovaltuusto //
// Iät: 16 ja 18 //

Olli:

Mä lopettelin juuri palaveria nuorisovaltuuston puheenjohtajien ja viranhaltijan kanssa. Käytiin läpi tulevaa kokousta ja, koska mä toimin tällä hetkellä ainoana sihteerinä meillä, on mulla täten veto vastuu kokouksen esityslista, joka tulee olemaan täyttä helvettiä tehdä. Asiaa on niin paljon, etten tiedä miten selviän.

Oon koko päivän myös stressannut mun ja meidän puheenjohtajan välistä puhelua, joka me pidettäisiin nyt palaverin jälkeen. Mun pakkoa kertoa Joonakselle, että miten mulla oikeasti menee, koska mä koen sen tavallaan velvollisuutena ja haluan, että joku edes "hallituksesta" tietää mun olosta.

En ehdi edes laittaa kaverille viestiä, kun Joonas jo soittaa. Ei vittu nytkö mun pitäis osata kertoa sille saamatta maailman luokan paniikkikohtausta ja pyörtymättä, vaikka mulla on jo nyt huono olo ihan kirjaimellisesti. Mua ahdistaa niin paljon, että voisin oksentaa.

Puhelu:

"No moro, niin sulla oli vissiin vielä jotain yksityistä." Joonas pohdiskelee. "Jooh..." Mutisen ahdistuksen valtaamana. "Mitäpä on mielen päällä?" Joonas kysyy. "Oota ihan sekunti, mua ahistaa niin helvetisti tää." Sanon samalla kun yritän hengittää tasaisesti. "Joo ei mitää, ihan rauhassa." Joonas sanoo lempeästi.

"Hh... Mä ajattelin, että sun olis ehkä hyvä tietää missä mennään tällä hetkellä." Aloitan, Joonas ei vastaa mitään, joten oletan, että voin jatkaa. "Mulla menee tällä hetkellä mielenterveyden kans oikeesti aika paskasti ja se vaikuttaa ihan helvetisti mun toiminta kykyyn ja..." Ei vittu, ei nyt! Ahdistaa niin vitusti, itken pian.

"Sori..." Mutisen. Kyyneleet alkavat valua poskillani. "Anteeks ei mun pitäny alkaa itkee." Sanon hätäisesti puhelimeen ja nojaudun seinää vasten. Pyörryttää. "Hei ei oo oikeesti mitään hätää kaikki on hyvin." Joonas sanoo.

---

Istun sohvalla ja juttelen yhä Joonaksen kanssa. Puheemme ovat vaihdelleet vähän asiasta toiseen, mutta nyt kun puheet ovat taas minussa niin voisin kertoa miten päädyin edes nuorisovaltuustoon mukaan.

"Ja tää miten mä päädyin tähän lystiin mukaan tapahtu puoli vahingossa. Mulla meni viime syksynä kaikki alta ja ajattelin, että mä tuun käymään koko loppu yläasteen ihan yksin, eikä kukaan enää välitä musta. Sit sattumalta mun kaveri alko puhuu nuorisovaltuustosta, jossa se on mukana ja sit jotenki päädyin kirjottaa hakemuspaperit ja pääsin sisälle." Kerron, kohta menee synkäksi.

"Viime elokuu oli vaan niin hirvee. 29.8 mä ajattelin et elämä ei oo enää elämisen arvosta ja et olis parempi vaan lähtee." Kerron, nyt itkettää. Joonas hiljenee hetkeksi, mutta sanoo pian: "Mä ymmärrän. Mutta kaikesta voi selvitä ja kaikki on oikeesti nyt fine." En kestä kuinka ihana Joonas on. "Ilman mun kaveria en olis enää täs enkä olis mukana nuvassa." Sanon vielä. "Sulla on käyny tuuri." Joonas toteaa. "Niin kai." Mutisen. "Mutta hei, jos sulla ei oo muuta niin mä voisin lähtee lukee syksyn kirjotuksiin. Ja muista aina saa soittaa tai laittaa viestiä, oli tilanne mikä tahansa." Joonas sanoo. "Okei, pidetään mielessä, moikka!" Sanon ja lopetan puhelun.

Purskahdan huuto itkemään ja vajoan sängylleni. Olen ihan vitun rakastunut Joonakseen. En kestä miten ihana hän on ja hänen ihanat sanat... En voisi olla kiitollisempi siitä, että saan tuntea hänet. Parempaa ystävää saa etsiä. Kiitos Joonas!

---
Sanoja: 490

Moi! Tää on tosiaan mun uus one shotti-kirja. Saa ehdottaa shippejä ja aiheita ihan vapaasti.

Tää eka perustu nyt mun ja mun ystävän, sekä alueellisen nuorisovaltuuston pjn puheluun, joka me käytiin tiistaina kahen tunnin palaverin jälkeen. Jouduin vähän avata sille mun omaa mielenterveyden tilaa, koska tässä tässä on nyt nuvan sisällä tapahtumassa muutoksia pian ja en oikee ehtiny palautua missään kohtaa niin aika kova stressi ja ahdistus.

Ja osa noista lauseista on suoria lainauksia meidän pjn sanoista mulle. Ja kyllä, mä itkin sen puhelun aikana ja veikkaan, että meidän pj tajus yhes kohas ku selitin viime elokuusta, että mä meinasin oikeesti tappaa itteni... Mut kaikel on tapana järjestyä, niin me molemmat todettiin. Kiitos meidän pjn mun olo pikkusen parempi vaik oikeesti ahistaa aika paljon vielä. Mut ehkä tää tästä ja ihanaa kun hän sanoi, että saan aina soittaa tai laittaa viestii ja kertoo jos joku on vikana... <3