꧁ Yöt Ollaan Yhes ꧂ BxB FIN

- 8 -

En saanut unta, enkä kyllä halunnutkaan nukkua. Vilkaisin ulos ikkunasta, jonka verhot olin unohtanut sulkea. Aurinko oli laskemassa ja värjännyt taivaan päivän vaihtuessa maanantaista tiistaihin. Mietittyäni muutaman sekunnin ajan, nousin mahdollisimman hitaasti sängyn reunalle, pysähdyin, ja jäin kuuntelemaan talosta kuuluvia ääniä. Tultuani siihen lopputulokseen, etten kuullut yhtäkään hereillä olemisen merkkiä, nousin sängyn reunalta ja liu'utin sänkyni alta släbärit. Vedin päälleni kollarit ja t-paidan. Nappasin mukaan vaatekaapista sytkärin ja vanhan kunnon Mynthon-pakettiaskin. Tarkistin, kuinka monta oli vielä jäljellä ja pudotin paketin taskuni suojiin. Olisin halunnut piponi mukaan, vaikka kesä olikin. Se nyt vain oli sellainen asia, jota olin tottunut pitämään vuodenajasta riippumatta, mutta  olin joutunut hyväksymään sen faktan, että olin tainnut kadottaa sen. Olin kysynyt kavereiltani ja vanhemmiltani siitä, mutta kukaan ei ollut nähnyt pipoa koko kesänä. Yöpöydältä otin kuulokeboksini.

Hivutin ikkunan auki ja puristin silmäni kiinni, kun ikkunan liikuttaminen aiheutti enemmän ääntä kuin muistin. Raotin ikkunaa juuri ja juuri sen verran auki, että mahduin ulos. Jalkani tömähtivät nurmikolle ja mieleni täytti heti tietty jännitys. Sellainen tunne, joka virtasi jäähileinä suonissa ja sai kaikki aistit virittymään parhaimmilleen. Tunne, kun teki jotain, mitä ei ehkä olisi saanut tehdä tai mistä kukaan ei saisi tietää.

Kävelin pihamme poikki yrittäen olla herättämättä huomiota, jos joku naapuri nyt sattuisi katsomaan ulos ikkunasta. Matkani päämäärä ei ollut vielä aivan selkeä, mutta lähdin vain päättömästi sinne suuntaan, minne varpaani osottivat. Yhdistin kuulokkeet puhelimeeni ja selailin soittolistojani. Laitoin Tykätyt-listan pyörimään ja nyökyttelin musiikin tahtiin.

I don't wanna live no more
Sometimes I hear death knockin at my front door
I'm livin' everyday like a hustle, another drug to juggle
Another day, another struggle

Potkaisin pikkukiven tieltä, mutta släbärin kärki vain taittui ja sai minut melkein kompastumaan asfaltille. Vilkaisin taaksepäin, kotiini, josta olin juuri lähtenyt. Olin ihan paska lapsi vanhemmilleni. He olivat minulle aina niin hyviä. Antoivat aina täyden tukensa asiaan kuin asiaan, kuuntelivat, antoivat neuvoa.

Ja minä olin tällainen.

Nytkin kävelin tällä syrjätiellä keskellä yötä sanomatta sanaakaan heille. Noukin kurkkupastillipaketista ohueen paperiin käärityn sätkän ja sytytin sen huulieni välissä. Voin vain kuvitella heidän pettyneet ilmeet, jos he saisivat tietää. En koskaan muistanut kummankaan syntymäpäiviä, en käynyt kesätöissä, vaikka oma raha ei olisi ollenkaan pahitteeksi. Sitäkin he antoivat aina avokätisesti, vaikken koskaan edes pyytänyt. Helvetti, olinkohan heidän mielestään ihan pettymys? Nyt tämä homojuttu ja kaikki, he varmaan vain esittivät ymmärtäväisiä, mutta keskenään toivoivat, että olisivat tajunneet heittää minut jokeen synnyttyäni, jos vain olisivat tajunneet, millainen hirvitys minusta 15 vuodessa paljastuisi. Äh, paska. En voinut ajatella noin. Eivät he koskaan ajattelisi noin, vaikka olin mikä olin. Sitä suuremmalla syyllä tuntui kuin kuristuisin. Miksen vain voinut olla normaali poika? Joku, joka pelasi vaikka sählyä, käytti skinny jeansejä, jotka roikkuivat perseen alapuolella ja haaveili koppimönkijästä. Sen he olisivat ansainneet. Eivät hiuksia värjäävää homoa, joka itki karanneen ihastuksensa perään. Puhalsin kurkkua polttelevan savun ulos huokaisun mukana ja katsoin niin kauas kuin vain näin.

Siristin silmiäni ymmärtääkseni tekikö näköni tepposia vai oliko tosiaan kauempana oleva tumma hahmo ihminen. Pimeällä tiellä, tähän aikaan. Avasin kännykkäni näytön katsoakseni tarkkaa kellonaikaa.

0.58

Tyyppi näytti aika kookkaalta... Pitäisiköhän tässä kääntyä kiltisti takaisin kotia päin..? Sehän se vasta kiva olisikin, jos minut huomenna löydettäisiin kuolleena perseeseen pantuna jostain ojasta. Hän kuitenkin oli kai jatkanut eteenpäin ja kääntynyt loivan mutkan taakse, koska en enää nähnyt ketään koko pitkällä tiellä. Olin ehkä tyhmä ja uhkarohkea, koska päätin jatkaa kävelemistä, vaikka tiesin olevani heikko ja helposti nippuun laitettavissa.