SUMMER CAMP // l.s. // FINNISH // on hold

Seitsemäs luku

Matka läheiselle kioskille sujui rattoisasti. Olivia vaikutti aina vain mukavammalta, ja opin hänestä yllättävän paljon, vaikka matkaa olikin vain noin 20 minuutin verran.

Hän oli kotoisin Floridasta, niin kuin aiemmin mainitsikin, tarkemmin Tallahasseen alueelta. Olivia oli minua muutaman vuoden nuorempi. Hän piti erityisen paljon kreikkalaisesta ruoasta, lempiväri oli vaaleanpunainen ja lempikukka orkidea. Hänen äitinsä oli kotoisin Espanjasta, mutta muutti perheensä kanssa 10-vuoden iässä Floridaan, jossa tapasi myöhemmin Olivian isän. He saivat neljä poikaa ennen Oliviaa; Orson, Olly, Oscar ja Owen.

Menimme jonkinlaisen taulun luokse, missä näytettiin suuri hodarivalikoima.

"Minä voisin ottaa tuon, missä on suolakurkkua mukana", Olivia sanoi ja osoitti kauas yläpuolelleen - noin 145 cm pitkä kun hän sattuikin olemaan, "Oi! Ja juomaksi... Jotain eksoottista... Miten olisi... Hei! Taidankin ottaa Coca-Cola Zeron!"

"Hah, rohkea valinta, kieltämättä", nauroin, "Oletko aivan varma?" jatkoin huvittuneena.

Olivia nauroi myös. "Mitäs sinä otat?"

"Hodarin pelkällä ketsupilla. Ja nakilla, tietty. Niin ja vesi juomaksi", vastasin.

Menimme pinnallisen oloisen kesätyöntekijän luokse tilamaan. Tuomitsin hänet pinnalliseksi, koska hän lakkasi kynsiään, ja olen aika varma, ettei sillä saa hygieniapassia.

"Mitä saisi olla?" tyttö, jonka nimikyltissä luki Kesätyöntekijä Samantha, kysyi.

"Minulle tulee tuo hodari, missä on suolakurkkua", Olivia sanoi pirteästi.

"Mikä niistä?" Samantha kysyi välinpitämättömänä. Hän vaikutti vihaavan työtänsä melkein yhtä paljon kun minä kaikkea.

Tai no, viime aikoina en ole vihannut mitään kovinkaan antaumuksellisesti, ja saattaa olla, että Oliviasta ja minusta tulee erittäin hyvät ystävät, mikä veisi kamalasti aikaa minun ja maailman kahdenkeskeisestä laatuajasta.

Laatuajalla tarkoitin toisiinsa kohdistuvaa vihaamista.

Olivia näytti hämmentyneeltä, ja kääntyi sitten osoittamaan valitsemaansa hodaria. Sen alla luki jokin numero, mutta minä en erottanut sitä. En tiedä, johtuiko se sitten siitä, että numero oli erittäin pieni, vai siitä, että saatan tarvita silmälasit.

"Mikä numero se on?" Samantha kysyi Olivialta.

Olivia vastasi, ettei nähnyt sitä, ja yritti kertoa, missä hodari oli.

"Mikä numero se on?" Samantha kääntyi minuun päin kesken Olivian yrityksen selittää.

"En minäkään näe", vastasin kylmästi. Samantha inhotti minua syvästi.

"No terve Jörö", tuttu ääni kuului ihan takaani, ja puhuja oli mitä todennäköisimmin kiinni korvassani, koska sain kylmiä väreitä.

Käännyin ympäri, ja toden totta, aivan takanani seisoi Hirvitys-Harry.

"Mitä tahdot?" kysyin, ja yritin esittää ärsyyntynyttä, vaikka tosiasiassa hänen ilmestymisensä sai minut enemmänkin jännittyneeksi.

Voisin vaikka vannoa, että Harry nojasi muutaman sentin eteenpäin ja kuiskasi: "Sinut", mutta toisaalta se olisi ollut liian hyvä ollakseen totta.

Sanoinko hyvä? Tarkoitin kamalaa. Kamalaa.

Joskus mietin, mikä ihme minua oikeastaan vaivaa. Taidan kärsiä kuukautisista, sillä eilenhän kirjasin Harryn kamalaksi, mutta tänään olin jännittynyt hänen näkemisestään.

Haistatteko tekin sen? Tuoksuu ihan... UUDELTA LUVULTA. VIHDOIN.

Ja hyvä että tuoksuukin, koska viime kerrasta on jo yli kuukausi, niin kuin myös keikasta. *katsoo kaipuu silmissään horisonttiin*

Mutta toivottavasti tykkäsitte, koska musta ainakin oli kiva saada Harryä taas kuviohin.

Mitä veikkaatte, kuvitteliko Louis Harryn vastauksen, vai flirttailiko/kiusasiko hän? ;)