Unohdetut (tauolla)

1. Tavallinen päivä

// Kuvassa Lydia

Kävelin katua pitkin metsän laidalle asti. Hyppäsin aidan yli ja juoksin metsän siimeksissä.
Vilkkuvat valot puissa kertoivat olevani lähellä, jolloin jatkoin matkaa kävelyvauhdilla.
Saavuin aukiolle, jonka keskellä oli suuri puunkanto ja sen päällä synttärikakku.
Naurahdin iloisesti, kun näin hänet puiden varjoissa.
Mutta hän ei tullut esiin eikä liikkunut.
" Leo!" huusin, kun hän alkoi perääntyä.
Huusin uudestaan ja juoksin hänen peräänsä.
Kompastuin puun juureen enkä päässyt enää ylös.
Tunsin kipua käsivarressani jolloin suljin silmäni.

Heräsin kylmällä lattialla oikean käteni päällä. Olin sotkeutunut peittooni ihmeellisellä tavalla ja siitä pääseminen oli vaikeampaa.
Kello oli kolme yöllä ja jos adoptiovanhempani tietäisivät olevani hereillä, he suuttuisivat.
Heitin peittoni syrjään, mutta otin lakanan peiton päältä pois ja kääriydyin siihen sängylleni.
Kolme tuntia aikaa nukkua ja sitten herätys soisi.
Suljin silmäni ja nukahdin oitis näkemättä enää unia.

" what doesn't kill you makes you stronger " alkoi soimaan puhelimestani herätysäänenä.
Pidin siitä laulusta ja se auttoi yleensä selviämään päivästä.
Olin tosin nauhoittanut sen youtubesta puhelimeeni, mutta se ei minua haitannut.
Huomenna täyttäisin kuusitoista ja saisin uuden puhelimen.
Kömmin ylös sängystäni ja menin hitain askelin keittiöön.
Asuin yksikerroksisessa talossa äitini ja isäni kanssa. Vaikka minut oli adoptoitu, tunsin kuuluvani perheeseen.
Keittiömme oli moderni ja erittäin valkoinen. Menin jääkaapille ja otin sieltä jugurttipurkin.
Kaapista otin pienen kulhon ja laatikosta lusikan.
Kaadoin jugurttia kulhoon, jonka jälkeen menin se mukanani huoneeseeni.
Vanhempani olivat jo töissä, mutta minulla alkoi koulu kahdeksalta.
Menin kylpyhuoneeseen pesemään hampaat ja laittamaan mustat ja suorat hiukseni ponnarille.
Vihasin pitkiä hiuksiani, mutta äitini ei antanut leikata niitä. Äidilläni oli minun ikäisenä pitkät ja suorat hiukset joita hän rakasti yli kaiken, mutta hänen äitinsä pakotti leikkaamaan ne.
Joten nyt äiti ei halua minun kokevan samaa kohtaloa kuin hän, vaikka en tosin ymmärrä eroa tässä tilanteessa.
Palasin takaisin huoneeseeni ja istuuduin sängylleni syömään jugurttia.
Katselin samalla vastapäätä olevaa vaatehyllyäni miettien, mitä laittaisin päälleni.
Silmiini pisti esiin musta huppari ja siniset farkut. En kulkenut massan mukana niinkuin moni muu, vaan valitsin vaatteeni aina mukavuuden kannalta.
Ulkona oli aika lämmin näin keväänä, mutta hupparin pystyin ottaa aina pois jos oli tarve.
Valkoinen t-paita oli myös perus näky päälläni.
Valittuani vaatteet, söin jugurttini rauhassa hyräillen itsekseni.
Rakastin aamuja, kun sain rauhassa oleilla kotona ennenkuin jouduin mennä tylsyyden päämajaan. Mutta koulussa oli yksi hyvä asia ja se oli, että sain olla Leon kanssa.

Kello oli puoli kahdeksan, mikä oli minun aikani lähteä kouluun.
Matkaa oli viisi kilometriä pyörällä, mutta mentyäni sen monta kertaa jo, se ei tuntunut missään.
Lukitsin ovet, mutta sitä ennen varmistin, että Mushulla oli vesikuppi täynnä. Mushu oli koirani, pieni perhoskoira, mutta hyvin agressiivinen vieraiden kanssa. Se viihtyi hyvin omissa oloissaan, koska se oli löydetty koirakodista, jossa oli ollut yksin.
Mushu haukkui oven takana lukitessani sitä, joten jouduin huutaamaan sitä olemaan hiljaa.
Menin autotallilta hakemaan pyöräni ja heitin laukkuni sen koriin.
Talutin vähän matkaa, kunnes pääsin asfaltille.
Hyppäsin satulaan ja aloin polkemaan.

Saavuin koululle kymmentä minuuttia vaille kahdeksan niinkuin joka aamu, mutta nyt pihalla oli huimasti porukkaa.
Tyttöjä istui penkeillä aurinkoa ottamassa ja katselemassa koripalloa pelaavia poikia.
Lukitsin pyörän pyörätelineeseen koulun nurkan taakse ja menin omalle paikalleni ovien viereen. Siellä ei ollut keitään muita kuin minä ja sain siellä olla rauhassa. En ollut mitään sosiaalista tyyppiä, vaan viihdyin omissa oloissani, mutta oli vain yksi henkilö, josta pidin.
Leo oli ollut kanssani adoptiostani asti ja vaikka muut eivät nähneet häntä, tiesin tämän olevan totta.
Hän oli se, joka oli rakentanut hiekkalinnani, syönyt keittoni ja se, joka auttoi läksyjeni kanssa ala-asteesta asti. Ja kun minä täytin kymmenen, niin hänkin täytti kymmenen. Olimme samanlaisia luonteiltamme, mutta ulkonäöltämme erilaisia.
Leo oli kuin veli minulle.

Koulun kellot soivat tunnin alun merkiksi, jolloin pojat jättivät koripallot lojumaan maahan ja tytöt huokailivat laittaessaan aurinkolasejaan pois.
Kiiruhdin äkkiä sisälle ennen muita ja heitin mustat tennarini naulakoille.
Minulla oli ensimmäisellä tunnilla kemiaa, jossa olin surkea, mutta loppukokeet lähestyivät uhkaavasti.
Istahdin luokan taakse paripulpettiin ja toivoin, ettei kukaan saisi päähänsä tulla istumaan viereeni.
Joskus joku oli tullut, mutta hän luuli minua hikeksi ja luuli pystyvänsä lunttaamaan kokeessa, mutta kävikin niin, että molemmat saimme kutosen kokeesta.
Luokka täyttyi ihmisistä ja kaikki paikat olivat menneet, paitsi viereiseni.
Iloni muuttui pian, kun luokkaan tuli vielä yksi oppilas.
Olin unohtanut kokonaan, että kemianryhmäämme oli tungettu oppilas täyttääkseen ryhmän.
Tyttö istuutui viereeni katse pulpetissa nostamatta katsettaan minuun.
Avasin kirjani siitä kohdasta, mihin olimme jääneet ja odotin opettajan tunninavausta.

Opettaja Rosetta saapui kymmenen minuuttia myöhässä syynään autoruuhka.
Aloitimme tunnin kokeeseen kertaamisella, jolloin opettaja jakoi monisteet ja kehotti tekemään yksin tai parin kanssa.
Tein kaiken aina yksin, koska en kaivannut ketään häiritsemään tai puuttumaan tekemisiini.
Aloitin monisteen tekoa, mutta en pystynyt keskittymään parini tuijottelusta. Käännyin tähän päin ja kohotin kulmiani kysyvästi.
Tajusin vasta kuka istui vieressäni, kun katsahdin häneen päin. Tyttö oli ala-asteen koulukiusaajani, mutta tämä oli kuitenkin pyytänyt anteeksi kuudennella luokalla.
Sarah rykäisi kurkkuaan, mutta käänsi naamansa paperiinsa päin.
Annoin asian olla ja jatkoin monisteen tekemistä.
Enää pari viikkoa peruskoulua, jonka jälkeen pääsisin pitkälle kesälomalle.
Pidin sen ajatuksen päässäni loppu koulupäivän.

Kello löi kaksi ja kaikki oppilaat lähtivät iloiten koteihinsa tai kavereiden kanssa kaupungille viettämään aikaa, mutta minä lähdin kirjastoon koulun vieressä, jonne kukaan ei enää mennyt.
Kahvilat olivat nykyään se hengaamispaikka ikäisilleni.

Kirjastossa etsin itselleni hiljaisen nurkkapöydän ja aloin tekemään läksyjäni. Muita ei näkynyt paitsi kirjastonhoitaja ja vanha mies tietokoneilla.
Avasin juuri kemian kirjani, kun joku istahti viereeni.
Käännyin tähän päin ja näin Leon hymyilevän minulle.
Tämän kullanruskeat hiukset olivat hienosti sivujakauksella ja päällään hänellä oli harmaat farkut ja punainen huppari.
" Hei!" sanoin iloisesti Leolle.
Leo virnuili minulle, mutta ei vastannut takaisin.
Se tarkoitti sitä, että hän puhui jonkun kanssa ajatustensa kautta.
Selailin hetken kirjaani ja ehdin ottaa kynän käteeni, kun Leo oli jo valmis.
" Hei, anteeksi taas tuo ", Leo sanoi heleävällä äänellään.
Kohautin olkiani ja jatkoin läksyjen tekoa.
" Voitko auttaa? " kysyin osoittaen läksyjäni. Leo naurahti ja otti kirjan pöydältä.

Neljältä olin valmis ja minun oli aika mennä kotiin. Äiti ja isä olivat jo kotona, mutta minun piti aina lenkittää Mushua.
Pakkasin kirjat ja lähdin Leon kanssa pyörälleni.
" Kisaa, kumpi ekana kotona? " Leo kysyi vitsaillen. Leo pystyi teleporttaamaan itsensä minne halusi ja hän oli sanonut, että ottaisi minut mukaansa joskus.
Tiesin Leosta kaikenlaista, mutta se mikä hän oli ja miksi minä vain näin hänet, oli mysteeri.

// Tässä on uuden tarinani ensimmäinen osa ja toivottavasti piditte ja muistakaa tykätä ja kommentoida :)