3. Luvattu maa

601 48 6
                                    

Kotiin päästyäni kello oli jo seitsemän ja olin ihan puhki.
Keittiöstä otin omenan ja suuntasin suoraan huoneeseeni.
Äiti ja isä olivat töissä ja Mushu oli kodinhoitohuoneessa.
Sain vihdoin olla yksin mopokoulun jälkeen.
Naputtelin kynääni vihkoa vasten yrittäen miettiä jotain piirrettävää.
Heitin turhautuneena vihon sängylle ja pureskelin kynän päätä.
Minulla oli paha tapa pureskella kaikkea mikä sattui käteeni ja kynä oli se suuri herkku.
Olin juuri ottamassa puhelintani pöydältä, kun valoni räpsähtivät. Nousin hitaasti ylös, jolloin valot alkoivat taas räpsimään.
Pelko alkoi riivata mieltäni ja mieleeni tulvahti heti kaikki kauhuelokuvat, jotka olin katsonut.
Oli kuin ikkunani takana olisi seisonut joku, mutta räpäytettyäni silmiäni kerran, hahmo katosi. Juoksin äkkiä kodinhoitohuoneeseen, kaappasin koiran mukaan ja ryntäsin ulos. Sillä hetkellä toivoin, että minulla olisi ollut ystäviä, joiden luo voisin mennä hädän hetkellä.
En keksinyt parempaa paikkaa kuin autotalli, mutta sinne pääsi vain yhdestä ovesta ja jos seisoisin sen edessä ehtisin reagoida nopeammin tulevalle. Mushu nuoli kättäni rauhoittaakseen, mutta kylmät väreet kulkivat lävitseni. Kuulin taas askeleita, mutta nyt ne tulivat lähempää. Ovi aukesi narahdellen ja sisään astui isä. Huokaisin helpotuksesta.
Olin sisäisesti toivonut sen olevan Leo, joka olisi pelleillyt valojen kanssa ja pian olisimme huoneessani nauramassa reaktiolleni.
" Mitä teet siellä?" Isä kysyi huvittunut ilme naamallaan ja ohittaessani häntä mutisin valoista, mikä sai isän saamaan naurukohtauksen. Äiti ei ollut kotona, mutta tulisi pian.
Menin takaisin huoneeseeni ja sydämeni hyppäsi kurkkuun, kun näin Leon istuvan tuolilla katse lattiassa.
En enää jaksanut sitä, että Leo katosi ja sitten ilmaantuu takaisin ja sitten taas katoaa ja minkä saan selitykseksi, en mitään.
Jätin Leon huoneeseeni ja menin sohvalle istumaan. Katsoin hetken tv:tä, jonka jälkeen menin ruokkimaan koiran.
Syntymäpäivästäni lähtien Leo on käyttäytynyt oudosti ja hänen vanhempansa haluavat palavasti minut kotiinsa.
En tiedä enää onko se hyvä idea, mutta en voisi kuitenkaan pettää Leota, en koskaan.

" Nauttikaa ansaitusta kesälomastanne ja onnea seuraavaan kouluun! " Opettajamme huusi luokan lähtiessä pois. Todistustenjako oli vihdoin koittanut ja nyt pääsisin kesälomalle Leon luo.
Aikaisemmin olin kertonut vanhemmilleni lähteväni kesäleirille ja he olivat suostuneet siihen, mutta sain tehdä töitä sen eteen, että huijaus onnistui.
Riita Leon kanssa sovittiin ja en ollut nähnyt häntä koskaan iloisempana.
Olin yhtä innoissani ja valmis lähtemään, mutta halusin pakata tavaroita mukaan Leon vastaväitteistä huolimatta.
Puhelin oli ensisijaisesti laukussani, mutta se ei kuulemma toiminut Leon kotona.
Pakkasin kaiken tarpeellisen ja puolelta päivin olin valmiina ja vanhempani hyvästelivät minut ovella. Sanoin heille meneväni bussilla paikan päälle, mutta kävelin oikeasti metsään Leon kanssa.
Leo suorastaan veti minua metsää kohti ja kertoi kuinka meillä tulisi olemaan hauskaa.
Saavuimme aukealle ja Leo ryhtyi oitis etsimään sisäänpääsyä.
En ymmärtänyt kuinka hän löytäisi puunrungosta sisäänkäynnin, mutta en kysellyt, sillä kukaan täysjärkinen ei edes menisi pojan kanssa tämän kotiin jota muut eivät näe.
" Löytyi! " Leo huusi ja otti kädestäni kiinni. Leon käsi tuntui niin aidolta etten olisi koskaan voinut luulla häntä mielikuvitukseni tuotteeksi.
Leo rykäisi hieman ja meni yhden polvensa varaan.
Katsoin tätä ihmeissäni, kunnes hän aloitti puhumaan.
" Rakas Lydia, saanko luvan viedä sinut kotiini? " Leo kysyi kunniallisesti.
" Kyllä, saat viedä minut kotiisi. ", vastasin kikattaen.
Leo katkaisi puusta oksan ja pian eteemme ilmestyi violetti hohtava pallo, joka suureni koko ajan.
Leo johdatti minut pallon luo ja laittoi kätensä siitä lävitse. Ihailin sitä ja laitoin oman käteni sisään ja tunsin kuinka se yritti vetää minua kohde.
" Pidä kädestäni kiinni! " Leo huusi ja käveli sisään vetäen minut perässään.

Pidin silmiäni kiinni, kunnes tajusin käveleväni normaalisti.
Tarrasin Leon kädestä lujaa kiinni, kun huomasin kävelevämme pimeässä.
Ei ollut muutakuin pimeää joka puolella.
Leo naurahti ja pian pysähdyimmekin.
Hän pökkäsi seinää ja siihen ilmestyi oviaukko.
Menimme läpi, mutta en ehtinyt katsella ympärilleni, kun silmäni sokaistuivat valosta.
Otteeni irtaantui Leosta ja rojahdin maahan. Valo pisteli silmiäni enkä voinut muutakuin kitua ja toivoa, että joku repii silmät päästäni.
" Lopeta! " Leo huusi vierelläni ja pian kipu lakkasi. Silmäni tuntuivat taas normaaleilta, mutta pelkäsin joutuvani uudestaan valon kohteeksi.
Leo oli kumartuneena vierelläni ja näin kuinka hän mulkaisi toista miestä vihaisesti.
Nousin pystyyn Leon tuella ja kohtasin minut sokaisseen miehen.
Mies oli pukeutunut vartijan asuun ja kädessä tällä oli taskulamppu.
" Oi anteeksi Leo, en tiennyt hänen olevan sinun. ", mies sanoi sarkastisesti.
Leo puuskahti ja lähti vetämään minua pitkin pientä harmaata käytävää, joka suureni mitä pidemmälle mentiin.
" Mikä tämä on? " kysyin.
" Tämä turvakäytävä, tässä vartioidaan ettei tänne tule tunkeilijoita. Ainoastaan kutsutut pääsevät, kuten sinä. ", Leo vastasi. " Tuo mies tuolla on Greg, hän vartioi tätä käytävää ja sisäänkäyntiä.", hän jatkoi osoittaen miestä, joka oli sokaissut minut.
" Koska pääsemme kotiisi? " Kysyin ja otin tiukemmin Leon kädestä kiinni.
" Pian. ", tämä vastasi.

Ovi tuli eteemme nopeammin kuin kuvittelinkaan, mutta edessä oli taas yksi vartija. Onnekseni hän ei tehnyt minulle mitään muuta kuin selasi reppuni ja antoi sen takaisin.
Yksi askel ja olin päässyt päämäärääni.
     En voinut uskoa silmiäni. Ihmisiä kulki ohitseni kärryineen ja koreineen kuljettaen niissä ruokaa ja muita tarvikkeita. Kaikilla oli samanlaiset asut eli harmaat paidat ja housut.
Pikkulapsia juoksenteli siellä ja täällä ja vihaiset kauppiaat hätyyttivät koiria pois lihatiskiltä.
Paikka oli kuin ennen vanhaan, kun ei ollut hyviä oloja ja piti rehkiä kunnolla ruokansa eteen.
Ihmiset näyttivät ulkopuolin tyytyväisiltä, kunnes kirkkaan vihreä vaunu saapui eteemme.
Ihmisten kasvoilla kävi hätä ja kaikki juoksivat pois alta.
Leo katsoi muita ihmisiä halveksuvasti ja astui vaunuun, jonka ovi oli avattu meille.
Kiipesin perässä ja tunsin kuinka ihmisten katseet oli kohdistuneet minuun. Katseet olivat sääliviä ja kannustavia.
Yritin unohtaa sen ja keskittyä minua vastapäätä hymyilevään poikaan.
" Kaikki menee hyvin, lupaan sen. ", Leo sanoi rauhoittavasti, mutta vatsassa lentävät perhoset jatkoivat tanssiaan.
Matka meni möykkyisellä tiellä heiluen aiheuttaen huonon olon ja kipeän pään.
Vaunussamme ei ollut ikkunoita, mikä ei auttanut asiaa ollenkaan vaan pahensi.
En valittanut Leolle asiasta, mutta tiesin tämän tietävän millainen oloni oli.
Matka oli kestänyt noin tunnin, jonka jälkeen pysähdyimme. Odotimme hiljaisuudessa, kun oveamme avattiin.
Leo nousi ensin kyydistä ja sitten menin itse perässä.
     Se mitä näin oli jotain niin uskomatonta ja henkeäsalpaavaa.
Tähtikirkas taivas loisti sieltä täältä violettia ja valkoiset tähdet heijastivat kaunista valoa mustan talon katolle.
Talossa paloi valot ja sisälle näki ikkunasta.
Leon koti oli vaatimaton mökki, mutta sisältäpäin se oli jotain aivan muuta. Mökki oli suurempi ja paljon sisustetumpi kuin ulkopuolelta näkyi.
Leo oli taluttanut talonsa sisälle ja istuttanut minut takan ääreen.
Hänen vanhempansa tulisivat pian.
Olin jännityksestä kankeana, vaikka Leo hieroi niskaani.
" Älä jännitä, rentoudu.", Leo kuiskasi korvaani. Yritin rauhoittua, mutta se tuntui mahdottomalta.
" En ymmärrä vieläkään tätä paikkaa, missä tämä on ja miten pääsen uudestaan.", sanoin naurahtaen.
" Heti kun vanhempani tulevat niin saat kuulla kaiken. Ja jopa sen, että mitä olemme." Leo vastasi ja herätti mielenkiintoni.
Se, mikä Leo oli, oli arvoitus ja kohta arvoitus olisi paljastettu.

Olin nukahtanut sohvalle ja heräsin niska jumissa ja painajainen päässä pyörimässä. Näin unta niistä ihmisistä, jotka pelkäsivät vaunua ja sen matkustajaa.
Unessa olin ihmisten joukossa peläten heidän joukossaan ja olin juuri jäämässä vaunun alle kunnes joku pökkäsi minut pois alta.
Silloin heräsin yksin pimeässä.
Pieni valo tuikehti takassa ja siitä erotin makaavan Leon matolle kerääntyneenä.
Tämän kasvot olivat rauhalliset ja lapsenomaiset hänen nukkuessaan.
Katselin Leota hetken, kunnes katseeni osui Leon yläpuolelle.
Pientä edestakaista liikettä jatkui Leon selästä vähän yli pään korkuudelle.
Nousin pystyyn, jolloin näin kunnolla Leon selästä lähtevät mustansiniset siivet. Rakastin fantasia satuja ja nyt edessäni makaavalla pojalla oli siivet.
Ne olivat kauniit, mutta en kauaa ihastellut tajutessani erään asian.
Leo oli varmasti keiju ja minä olin varmasti keijujenmaailmassa.

// Hei taas kaikki pitkästä aikaan.
Anteeksi kun meni melkein kaksi kuukautta seuraavaan osaan, mutta olen ollut pienelle tauolla jota en ole vain sanonut ääneen.
Mutta yritän saada lukuja tulemaan nopeammin koulun keskeltä.
Mutta kiitos kärsivällisyydestänne ja toivottavasti piditte tästä luvusta.

Unohdetut (tauolla)Where stories live. Discover now