all the love i can't have / ziall / fin

LUKU 3

>Zaynin nk

Seison Jimmyn oven takana ja huokaisen raskaasti ja hieman peloissani. Tältäköhän Niallista tuntuu päivittäin, kun hän on tulossa hakattavaksi? Minun käy sääliksi sitä pikkuista. Koputan kahdesti veljeni oveen.
-Jimmy, voinko tulla? huudan oven läpi. Ja kun sisältä kuuluu pelkkää hyväksyvää muminaa, astahdan ovesta sisään.
-Asias? Jimmy kysyy, eikä hän edes jaksa irroittaa katsettaan tietokoneensa näytöstä.
-Juttelin Niallin kanssa tänään koulussa, aloitan saarnaani. Jimmy ei vieläkään edes vilkaise minuun, joten tämä tuntuu hieman epäkunniottavalta.
-Kerrotko jotakin, mitä mä en jo tiedä, Jimmy vastaa. Vedän syvään henkeä.
-Niall kertoi, että sä lyöt sitä, sanon päästäen kaiken ilman ulos keuhkoistani. Ensimmäisen kerran keskustelumme aikana veljeni irroittaa katseensa tietokoneensa näytöstä. Hän kääntyy kokonaan minua kohti ja näyttää siltä, ettei tiedä mitä sanoa.
-Ja mä lupasin puhua sulle, että jos sä voisit mitenkään lopettaa Niallin lyömistä, koska se ei ole mukavaa Niallille ja Niall kärsii eikä hän voi puolustautua koska on sua ujompi, pienempi ja nuorempi, jatkan edelliseen lauseeseeni. Jimmy nousee seisomaan ja otan askeleen taakse päin, jos vaikka tuo yrittäisi lyödä minuakin, niin pääsisin ainakin nopeasti pakoon.
-Meidän asiat ei kuulu sulle ja käyn nyt selventämässä tän saman Niallillekin, ettei enää huutele mitä sattuu ja kelle sattuu, Jimmy puuskahtaa samalla kun painelee ohitseni alakertaan.
-Etkä mene! huudahdan ja juoksen isoveljeni perässä alakertaan.
-Miksen muka? tuo kysyy ja vetää samalla jo toista kenkänsä jalkaansa.
-Koska mä en halua, että sä lyöt ketään niin ihanaa ihmistä kuin Niall, sanon ripeästi ja vasta jälkeenpäin tajuan, mitä menin lipsauttamaan. Jimmy katsoo minua hetken kummaksen kunnes jatkaa jälleen kengännauhojensa sitomista.
-En mä sitä lyö, sanon vaan, että meidän jutut on vaan meidän välisiä, Jimmy sanoo ja on jo avaamassa ovea.
-Mikset sitten soita tai tekstaa? kysyn, mutta saan vastaukseksi vain silmien pyöräytyksen, kunnes ovi sulkeutuu viiden metrin päässä edessäni.

Seison keskellä eteistä kädet vain velttona sivuilla roikkuen. En todellakaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Parhaimman toivominen olisi tietenkin helpointa ja samalla hyödyttömintä. Olen kyllä lähes sataprosenttisen varma siitä, että veljeni aikoo lyödä Niallia, ainakin viimeisestä reaktiosta päätelleen. "Mikset soita tai tekstaa?" ja vastaukseksi vain silmien pyöräytys. Siivuutan siis vaihtoehdon yksi: parhaan toivomisen, syynä se, ettei se kuitenkaan tule auttamaan.
  Vaihtoehto kaksi. Juoksisin Jimmyn kiinni ja estäisin tuon aikeet vaikka väkisin. Toisaalta pelkään itsekkin saavani nyrkistä ja jos siitä saan, tämäkään taktiikka ei tule toimimaan.
  Vaihtoehto kolme. Juoksen kiertotietä Niallille ja haen tuon ulos ennen kuin Jimmy tulee mäiskimään pikkuista. Se voisi periaatteessa toimia, jos juoksen tarpeeksi kovaa enkä myöhästy - toisin sanoen saavu paikalle vasta sen jälkeen, kun blondi on saanut nokkiinsa.

Tämän kaiken käyn mielessäni läpi noin kolmessa sekunnissa. Sen jälkeen ryntään eteiseen ja otan valkoiset tennarini, jotka vedän nopeasti jalkaani. Tarkistan taskuni ja sen, että minulla on mukana kaikki mitä tarvitsen, eli puhelin, avaimet ja kaiken varalta hiukan rahaa. Ryntään ovesta ulos ja päättelen, että laiskuutensa takia veljeni menisi luultavimmin autotien reunaa, jolloin minun olisi parempi kiertää puiston poikki ripeästi.

Juoksen kiertotietä puiston halki Niallin taloa kohti, ja tupakoitsijalle tämä on kuin maratonisuoritus. Tuntuu että kuolen pian. En ole koskaan käynyt Niallilla, mutta olen muutamaan kertaan nähnyt, mihin taloon tuo suuntaa koulunsa jälkeen reppu selässään, joten uskon tietäväni minne minun täytyy mennä.

Vierekkäin on kaksi samanlaista taloa, molemmat valkoisia, punakattoisia, sieviä pikku omakotitaloja. Muuten suloinen näky, mutta kun on yksi pieni ongelma - en ehkä sittenkään ole niin varma, kummassa talossa Niall asuu. Kierrän kuitenkin katsomassa postilaatikot ja huikean viisauteni avulla voin päätellä, että Niall asuu siinä talossa, kumpi omaa 'Horan' - tekstisen postilaatikon. Näin ollen pamautan muutamaan otteeseen ovea nyrkilläni ja vasta tämän jälkeen huomaan ovikellon, joten varmuuden vuoksi soitan sitäkin, että minut varmasti huomataan. Toivonpahan vain, ettei Niallilla kestä ikuisuutta.

Niinkuin ei kestäkkään. Hän ilmestyy hiukset sekaisin ovelle muutamassa sekunnissa.
-Zayn? Mitä sä täällä? Niall kysyy, ja hänen äänestään voin kuulla, kuinka väsynyt hän on. Blondi on varmaan ottanut päiväunet tai jotain sinne päin.
-Selitän myöhemmin, tuu nyt vaan ulos, vastaan edelleenkin vähän huohottaen.
-Okei... Niall vastaa hieman empien, mutta alkaa kuitenkin pian pukemaan kenkiään jalkaansa.

-Miksi sä siis halusitkaan mut ulos? Niall kysyy, kun kävelemme puistotietä pitkin kädet taskuissamme kohti kahvilaa. Käännän katseeni tuohon ja mietin hetken, mitä minä tuolle oikein vastaan, mutta kaipa on parasta kertoa mahdollisimman rehellisesti.
-Kun mä tänään koulussa sanoin, että puhun Jimmylle, niin mä tosiaan puhuin. Ja sit se suuttu mulle ja sanoi käyvänsä sun luona kertomassa, että teidän asiat ei kuulu mulle, etkä sä sais kertoo niitä kaikille. Ja mua pelotti et Jimmy lyö sua, joten tulin ja pelastin sut, saarnaan Niallille ja tuo nyökkää pienesti.
-Kiitos. Ihan hirveästi, Niall sanoo ja halaa minua samalla kun kävelemme. Sisälläni räjähtää.

---

omg musta tuntuu vaan siltä, että nää luvut vaan lyhenee :( mutta ei hätää, aiemmin julkaiemattomat luvut (seiskasta eteenpäin) on sitten pidempiä, lupaan. ja hyvää koulunalkua kaikille!