When I understood (finnish) ON HOLD

Potkin toivopalloja

Hätkähdin, koska olin 100-prosenttisen varma, että olin kuullut väärin. Will... En olisi uskonut. Halusin sanoa hänelle jotain, jotain sellaista että minäkin rakastin häntä, mutta en saanut sanaa suustani. Olin niin hämmentynyt. Mitä sellaiselle ihmiselle (No, puolijumalalle), joka tuli juuri kaapista ulos ja pidät hänestä itsekin? En tiedä.
  Yritin saada jotain ääntä suustani. Mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään, Will jatkoi: "Niin, Nico. Minä todella olen homo. Tämä varmaan puhalsi pois jopa sen pienen toivonhiukkasen, joka minulla oli sinua kohtaan. Olen pahoillani. Ymmärrän hyvin jos et tahdo enää olla suurissa tekemisissä kanssani, mutta minulla olisi yksi toive. Tahtoisin, että pysyisimme edes ystävinä."
  Nämä sanat järkyttivät minua vielä enemmän kuin se, että Will oli paljastant yhden syvimmistä salaisuuksistaan minulle. Tämä varmaan puhalsi pois sen pienimmänkin toivonhiukkasen. No ei todellakaan. Minun pitäisi sanoa vain muutama sana.
  Avasin suuni ja änkytin: "Will, minä..." pudistin päätäni. "en todellakaan tahdo..."
Will huokaisi. "Sitä minä ajattelinkin."  hän nousi seisomaan, kääntyi minusta poispäin, sanoi ontolla äänellä "Paranemisia" ja lähti pois jättäen minut yksin.
Tahdoin vajota maan uumeniin kuten luurankosoturit, kun heitä ei enää tarvinnut. Nyt minä olin potkaissut sen toivonhiukkasista muodostuneen pallon jonnekkin, mistä sitä ei enää voisi löytää.
  Ei voi olla mahdollista, että onnistuin sanomaan väärät sanat väärään aikaan, varsinkaan, kun kyseessä olisi ollut niin suuri asia. Olin vain aikeissa kertoa, että en todellakaan tahtonut hänen ajattelevan minun haluavan katkaista kaveruutemme ja vältellä häntä. Mutta hän käsitti asian väärin. Olin vain änkyttänyt, eikä hän kuunnellut loppuun. Jos hän olisi kuunnellut virkkeni loppuun, en olisi tässä tilanteessa.
  Jokin asia paisui sisälläni. Sitten tajusin sen olevan suunnatonta raivoa, joka oli ollut piilossa jo pitkään. Minun teki mieli huutaa kaikelle. Sille, että olin puolijumala. Sille, että isäni oli juuri Haades, kaikista jumalista luultavasti inhotuin. Leirille. Tälle typerälle narisevalle ensiavun sängylle. Biancan kuolemalle. Hazelin lähdölle. Siitepölyallergialleni. Sille, että Will ei kuunnellut yhtä hemmetin lausetta loppuun vaan otti ja lähti, vaikka jos hän olisi antanut minun puhua, olisimme molemmat eri tilanteissa.
Hazel oli lähtenyt muutama päivä sitten. Voisin lähteä vierailulle hänen luokseen heti kun pääsisin ensiavusta pois. Ja sen jälkeen, kun olen sanonut suorat sanat Willille.

A/N: Tässä olis uus luku! Anteeks et se on tosi lyhyt, mut halusin ytimekkään lopun tälle luvulle ja yritin välttää liikaa pohdiskelua, mitä muissa luvuissa on ollut.
Ja nyt yks kysymys: mikä on teijän suosikkiluku näistä? yritän miettiä millasella tavalla sitte alan jatkaa, vaik mul on jo ideaa juonesta, ja kiitos etukäteen jos vastaat :)