Käänsin katseeni eteisenpeiliin. Sieltä minua katsoi takaisin nuori nainen vaaleine hiuksineen. Keskiverto kauniissa kasvoissa oli ohut kerros meikkivoidetta sekä puuteria. Ripsissä pienesti ripsiväriä korostamassa sinisiä silmiä. Naisella oli yllään vaaleansiniset hieman revityt farkut, valkoinen löysä toppi sekä harmaa rento jakku. Jaloissa on mustat mokka pintaiset korkokengät ja kädessään hänellä on musta nahkalaukku. Tuo nainen on nimeltään Evelyn Coleman. Se olen minä. Evelyn, Eve, miksi vain haluaa kutsua. Kaverini yleensä kutsuu minua Eveksi mutta muut ihan Evelyniksi. Olen juuri lähdössä kouluun. Aloitan kolmannen vuoteni lukiossa ja tarkoituksena jättää se myös viimeiseksi vuodeksi. Olen vuoden alussa täyttänyt 19 mutta asun silti vanhemmillani. Saisin kyllä omankin talon mutta en halua asua yksin sillä vastuu olisi liian suuri. Vanhempani omistavat oman yrityksen ja ovat todella rikkaita. He matkustelevat paljon työn takia ja ovat nyttenkin työmatkalla. Olemme hyvissä väleissä vaikka harvoin vietämmekin perheaikaa. Omistan myös isosiskon mutta hän on jo muuttanut pois kotoa Amerikkaan.
Avasin talon oven ja astuin sisältä ulos. Tarkistin että puhelin ja avaimet olivat varmasti mukana ennen kuin työnsin oven kiinni. Laitoin oven kahdella lukolla kiinni. Pidämme sitä aina kahdella lukolla jos kukaan ei ole kotona. Kipitin mustalle autolleni ja istahdin alas nahkapenkille. Kyllä sanokaa vain ääneen, olen lellitty lapsi. Vanhempani haluavat minun elävän kaikilla mahdollisuuksilla ja hienouksilla. Yritin kyllä saada heitä ostamaan minulle halvemman auton mutta eiväthän he halunneet. En kyllä valitakkaan sillä onhan tämä auto älyttömän mahtava kaikkine hienouksineen. Käynistin auton ja lähdin ajamaan koulua kohti.
Kymmenen minuutin kuluttua pysäköin auton koulun parkkipaikalle ja hyppäsin ulos autosta laukku kädessäni. Astelin ripeästi pääoville ja vedin yhden ovista auki. Kävelin suoraan alakerran aulaan jossa porukkamme kokoontuu aina. Siellähän ne rakkaat ystäväni olivatkin. Porukassamme on 9 henkeä ja kuulumme juuri niihin "suosittuihin" jota kaikki palvovat kateellisena. En oikein pidä siitä että koulussa on suositut ja epäsuositut erikseen. Toki jotkut on sellaisia jotka eivät halua erottua joukosta ja yrittää pysyä näkymättömänä. Osa suositummista halveksii kunnon oppilaita. Minä enemmänkin arvostan heitä sillä he jaksavat tehdä tunnollisesti tehtävät eivätkä valita koulusta niinkuin minäkin valitettavan usein teen.
"Eve! Säkin päätit ilmestyä", hyvä ystäväni Eric huusi minulle kun huomasi minun kävelevän heitä kohti. Porukkamme käänsi päänsä minua kohti. Paras ystäväni Sophia ryntäsi halaamaan minua.
"Ihana nähä vihdoin! Mulla oli hirvee ikävä", Sophia hihkui.
"Et arvaakkaa kuin paljon mulla on ollu teitä kaikkia ikävä", vastasin tuolle. Irrottauduttuamme kävin halaamassa muita porukassamme. Ehdimme jutella kymmenisen minuuttia ennen kuin kello soi ja lähdimme eri suuntiin. Minä lähdin Sophian kanssa meidän luokkaamme kohti. Olemme samalla luokalla onneksi joka on harvinaista. Olemme olleet samalla luokalla eka luokasta saakka. Olimme jopa päiväkodissa samassa ryhmässä. Olen siis tuntenut Sophian melkeinpä aina. Meidän vanhempamme ovat tuttuja ja tutustuimme sitä kautta.
Luokan ovelle päästyä opettajamme käveli korot kopisten käytävää pitkin luokkansa luokse. Hän avasi oven päästäen meidät sisään. Otimme Sophien kanssa vakiopaikkamme luokan perältä ikkunan vierestä. Ensimmäinen päivä on onneksi vain juttelua kaikesta turhasta.
"Huomenta! Tervetuloa takaisin kesälomalta. Aloitetaan vaikkapa kuulumisista. Anton aloitappas sinä", Mrs. Harrison kailotti luokan edestä ja suuntasi katseensa oppilaaseen hänen edessään. Edessä istuvat ovat niitä tunnollisia oppilaita ja opettajien lellikkejä kun taas takana istuvat minun kaltaiset henkilöt joita ei oikeen jaksa kiinnostaa. Tänä vuonna kyllä ajattelin panostaa kouluun sillä onhan tämä viimeinen vuoteni.
YOU ARE READING
The Nerdy Boy H.S. (Finnish)
FanfictionKouluun tulee uusi poika. Poikaa on kiusattu melkeimpä aina koulussa nörttimäisyytensä takia eikä uusi koulu ole poikkeus. Evelyn on suosittu tyttö varakkaasta perheestä jolla alkaa viimeinen lukio vuosi. Kouluun täytyisi panostaa enemmän kuin kosk...