Tuhat äänetöntä sanaa (Tauolla)

Dreaming about library and meeting boy with Flowers

"Rosen katse kiersi kirjastoa. Se oli häikäisevä ja hän tunsi ylpeyttä katsoessaan keräämiään kirjoja. Jokainen oli portti toiseen aikaan, paikkaan tai ajatusmaailmaan. Tietokirjojakin löytyi, mutta niihin Rose ei suhtautunut yhtä intohimoisesti. Jokainen kirja oli sille tarkoitetussa paikassa valtavissa hyllyissä."

Pysähdyn miettimään miten kovasti itsekin haluaisin äärettömät kirjahyllyt täynnä unelmia, iloja ja suruja, portteja pois nykyisyydestä. Oma kirjakokoelmani on vielä pieni Rosen loputtomasti jatkuviin hyllyihin verrattuna. Kuitenkin kirjoja on epäilemättä vähintään puoli sataa, enemmänkin. Jonkun toisen näkökulmasta valtava määrä kirjoja. Itselleni se on vasta kokoelman alku.

Pohdiskeluni keskeyttää ovikellon soiminen. Kuinka raivostuttavaa. Odotan toisten menevän avaamaan, mutta ovikellon kolmannen kerran soidessa raahaudun ovelle. Siellä odottaa Sofian poikaystävä Nicklas, kukkakimpun, kirjeen ja suklaarasian, sekä pahoittelevan hymyn kanssa. "Ai hei ,Ella, antaisitko nämä Sofialle?"hän kysyy ojentaen tuomisiaan. En voi kohteliaasti kieltäytyä hänen antaessaan esineitä minulle, joten otan ne vastaan. "Mikset itse anna näitä?" kysyn tarkastellessani kimppua. Kimpussa on vaaleanpunaisia hajuherneitä, violetteja sekä valkoisia syreenejä , muutama valkoinen kalla, sekä jostain kumman syystä kirjavia neilikoita. Omituinen kimppu, sanoisin, tosin värit ovat melko harmoniset, mutta en ihmettele sitä sen kauemmin Nicklasin vastatessa epämääräisesti jotain jalkapallotreeneistä ja lähtiessä mopolleen.