Well, there can be nice boys too

78 9 3
                                    


Ensimmäisen päiväni kirjakaupassa loputtua, jään vielä juttelemaan Marin kanssa takahuoneeseen. Kuulen kellon kilahtavan ja asiakkaan astuvan sisälle. Lähtiessäni huomaan uutuushyllyssä kirjan, jota en ollut huomannut järjestäessäni hyllyä aiemmin. "Mari, milloin tää Romanoffin uusin kirja oikein on ilmestynyt!", huudahdan luullessani Marin olevan lähistöllä. "Ai säkin luet Romanoffia. Mikä on sun suosikki?" tuntematon pojan ääni kysyy takaani. Käännyn ja huomaan hahmon, jota luulin Mariksi, olevan suunnilleen ikäiseni poika, jolla on tummanruskeat keskipitkät hiukset ja jonka tummat silmät ovat tuuhea ripsisemmät kuin kenelläkään muulla tapaamallani. Poika on pitkä ja solakka ja hän hymyilee minulle valloittavaa hymyä. Luurankoperhoset lentelevät vatsassani, sillä niiden siiven iskut ovat paljon terävämpiä kuin silosiipisten jättiläisperhosten. "Ööh, mä pidän Kukkaketojen Salamurhasta. Sen juoni oli hyökkäävän yllättävä ja sankaritar ei ollut ennalta-arvattava ja täydellisen hyvyyden ruumiillistuma. Mut myös Musiikkikartano oli hyvä. Se on ehkä koomisimmin kirjoitettu Romanoffin kirja. Elijah on Musiikkikartanon hahmoista ehkä traagisin ja se on mun suosikkihahmo. Oikeastaan pidän kaikista. Mitkä on sun suosikkeja?" kysyn lopulta pienoisen puhetulvani jälkeen. " Satakielten laulu on mun ehdoton suosikki. Sen pohdiskelevan kaunis kirjoitustyyli saa mut unohtamaan maailman pyörimissuunnan ja mikä mä oon ja mitä kieltä puhun",poika naurahtaa. Hän aikoo selvästikin sanoa vielä jotakin, mutta Mari keskeyttää hänet huhuilullaan."Ella hei, tarvitsetko kyytiä? Sun bussi tais mennä just ohi", Mari ilmoittaa ulkovaatteet päällään jo ovella," Mä voin kyl viedä sut, Leena vapautti minut juuri vuorosta. Meillä ois vain nyt vähän kiire, pitää hakea lapset tarhasta." Hymyilen pojalle pahoittelen joutuvani lähtemään ja kiirehdin Marin perään, jättäen komistuksen katsomaan peräämme.



Tuhat äänetöntä sanaa  (Tauolla)Donde viven las historias. Descúbrelo ahora