Hard choice (finnish)

Luku 3.

Hän näki minut ja käveli viereiseen penkkiin.
Kuvis luokassa oli yksi pöytä per pari.
Tietenkin hänen piti istua viereeni.
"Hei Sofieko se oli ?" tosi vaikuttavaa ei muista edes nimeäni.
"Joo" sanoin hänelle äänen sävyllä joka kuulosti enemmänkin masentuneelta.
Yksi aine ja hänen täytyy olla sielläkin pilaamassa mielialani tähänkin aineeseen.
"Jean ottaisitki lippiksesi pois päästäisi ?" opettaja sanoi hänelle.
Hän otti sen pois vaikka hieman vastahakoisesti.
Lippalakin alta ilmestyi tuuheat mustat hiukset jotka olivat söpösti.
En voinut kuin tuijottaa noita kasvoja ja ihmetellä miten hyvin nuo hiukset sopivat hänelle.
"Sofie keskittyisittekö tänne päin ettekä Herra Goldfieldeen." opettaja sanoi.
Havahduin tuijottamasta Jeania.
Kuulin pientä naurua joka puolelta.
Mahtavaa nolasin itseni jo ekana päivänä.
Miksi olin näin tyhmä ihminen.
"Tuijotatko minua koska olen niin hyvännäköinen" hän kuiskasi.
Punastuin hieman ei hän ei saa nähdä sitä joten känsin päätäni.
"Eli punastut etkä vastaa minulle hiljaisuus on myöntymisen merkki"samalla hän teki tosi ärsyttävän virneen naamalleen.
Punastuin entistä enemmän.
Kohta kaikki tuijottaisivat minua.
" Noin kuulitte aiheen aloittakaa"kuulin kun opettaja sanoi.
Voi ei, en tiedä mitä tehdä miettisin vain Jeania , hetkonen mitä mietin Jeania.
"Mitä piti tehdä " kysyin Jeanilta.
"Mitäs ajattelit kun et kerran kuullut " Jean kysyi ja virnisti.
"En ainakaan sinua" sanoin hänelle ja nyrpistin nenääni.
Miksi, miksi nyrpistin nenääni ei siinä ollut mitään hienoa.
"No jaa, meidän piti piirtää oma itsemme" hänen äänensä kuulosti jotenkin masentuneelta.
Oliko hän halunut että olisin ajatellut häntä.

Kaksois tunti kului nopeasti ja pian kello jo soi.
Lähdin niin nopeasti pois luokasta kuin kykenin.
Törmäsin johonkuhun.
Kaaduin maahan jonkin kovan päälle.
Se oli Dylan mikä hänessä oli muka niin kovaa, aivan lihakset.
Miten hän tiesi että minulla oli kuvista olinko kertonut hänelle.
Nousin hänen päältään.
"Anteeksi" sanoin.
"Ei se mitään ei olisi pitänyt odottaa suoraan oven vieressä." hän hymyili minulle ja pian se hymy hyytyi.
Katsoin taakseni ja näin Jeanin joka pyöräytti silmiään kun näki Dylanin.
"Ei kai hän ole samalla tunnilla kanssasi ?" Dylan kysyi ja osoitti Jeania.
"Joo on Jean mun kanssa samalla kuvis tunnil" sanoin hieman ärtyneellä äänellä.
Aloitatkin tappelemaan niin häivyn.
"Jean miksi olet hänen kanssa samalla tunnilla?" Dylan kysyi.
"Enkö saisi ja minulla on se ollut jo kauan valinnaisena" hän kysyi.
Tästä se lähtee taas, ai tuolla onkin mursuni.
Pujahdin Dylanin käden alta ja otin pari juoksu askelta heitä kohti.
"Moi Sofie, sinähän näytät olevan miesten ympäröimä"
"Et haluaisi olla heidän keskellä, se on täyttä tuskaa."
"Kuinka se voisi olla tuskallista, muuten olet tulossa bileisiini tänään"
"Ei kai minulla ole muitakaan vaihtoehtoja"
"Hyvä" hän taputti käsiään yhteen ja lähdimme ulos.

*****

Olin Carolinen luona jolla oli aika suuret bileet.
Siellä oli jo jonkin verran porukkaa.
"Emme muuten menneetkään sinne shoppailemaan." sanoin ohi mennen.
"Ai niin ehkä huomenna"
Hymähdin siihen vain.
"Muuten Sofie kutsuin kummatkin miehesi tänne tänään."
"Mitä, miksi he vain tappelevat ja saavat minut ärsyyntymään"
"Oletin heidän olevan hyviä kavereita" hän vain muodosti pienen hymyn naamalleen.
Minä puolestaan tein ärsyyntyneen ilmeen ja mulkoilin häntä.
Kello oli jo kuusi ja porukkaa alkoi virtaamaan nopeaa tahtia sisään.
Tunsin pian jonkun kädet latiollani.
Käännyin katsomaan järkytyksissäni kenen kädet ne olivat.
Ne olivat Jeanin kädet pieni helpoitus ja hymy levisi naamalleni.
"Sinä pelästytit minut " sanoin hieman hermostuneella äänellä.
"No se hän on hyvä asia" hän jatkoi käsiensä pyörittelyä lanteillani.
"Niin kai" sanoi hiljaisella mutta hieman onnellisella äänellä.
Tanssin yhden koulun komeimman kundin kanssa vaikka olen ollut koulussa vasta pari päivää, Vau mikä saavutus.
"Voisin olla tässä ikuisesti " sanoin ääneen.
Ei, ei minun pitänyt sanoa sitä ääneen vittu tosi noloa.
Aloin hieman punastua mutta onnekseni sitä ei huomannut hämärässä valostuksessa.
"Ai nautitko tästä niin paljon" hän kuiskasi korvan juureeni.
Hän oli selkeästi nopeasti etenevää sorttia.
Ja kyllä nautin tästä hyvin paljon.
Hän alkoi tekemään pieniä suukkoja kaulalleni ja pyöritteli sormiaan.
Kuulin pian kun joku huusi Jeanille.
Se oli hyvin tuttu ääni mutta en osannut yhdistää sitä kehenkään ennen kuin näin edessäni hahmon.
Se oli hyvin noloa sillä se oli Dylan.
"Näpit irti hänestä Jean" hän huusi.
Ei se ollut hänen syynsä olin antanut hänen koskea minuun.
"Miksi, hän nauttii tästä vai mitä Sofie" Jean kysyi.
En vastannut siihen vaikka oikeasti pidin siitä tosi paljon mutta en tiedä mikä minuun meni sillä lähdin juoksemaan kohti ulko ovea yht'äkkiä.

Olin ollut jo jonkin aikaa ulkona ja olin vihainen molemmille pojille sillä he olivat saaneet minut vihastumaan ja itkemään heidän takiaan.
Kävelin takaisin sisälle ja otin juotavaa se oli aika vahvaa sillä se meni päähäni hyvin nopeasti.
Seuraavaksi kävelin olohuoneeseen ja menin tanssimaan.
Tunsin kuinka joku laittoi kädet minuun.
"Älä viitsi Jean" sanoin.
"En ole Jean" hän sanoi.
"Hyvä sillä en jaksaisi häntä tällä hetkellä"
Poika kuiskasi korvaani
"Jaksaisitko kenties tehdä jotain muuta " hän vinkasi silmäänsä minulle.
"Ehkä" vastasin.
"No siinä tapauksessa, menemmekö?" hän kysyi.
"Mennään vain" vastasin.
Kävelimme yläkertaan ja hänen kätensä oli omassani.
Siirryimme huoneeseen joka oli tyhjä.
Hän alkoi lähentymään minua.
Pian joku tarttui äkäisesti käteeni ja puristi sitä tosi kovin.
"AU" sain sanottua kun kävelimme jo portaat alas.
Seisoin pian kylmässä ulkona.
"Mitä tuoli" kysyin...

Tässä oli tää kolmas osa toivottavasti pidätte siitä.