Hard choice (finnish)

Luku 5.

"Sofie minä pidän sinusta"
Sieltä se tuli yksi niistä monista asioista joihin en tiennyt miten vastata, miksi minä ?
Dylanilla oli hyvin odottava ilme kasvoillaan.
Mitä vastaisin, ei olisi hyvin töykeä mutta vahva sana.
Ei, en voinut käyttää sitä sanaa.
"Tämä tuli aika puskista, anteeksi", Dylan pelasti nolon tilanteen.
Thank god !
"Joo en nyt tiedä mitä vastaisi, mut sori mun on mentävä"
" Juu tottakai nähään koulussa"Dylan sanoi ja vilkutti, avatessani oven vapauteen tästä tilanteesta.
Vilkutin hänelle takaisin ovelta.
Katsoessani autoon hän näytti aika alakuloiselta, mutta olen todella pahoillani hänen vuoksi.
Astuin sisälle taloon ja vastassa oli kodin ihmeellinen armeija huolestuneita ihmisiä.
Kaikki hyökkäsivät kimppuuni kysyen ja hössöttäen, mutta kävelin vain tyynesti heidän ohi.
Ahh... Oma huone kullan kallis.
Hyppäsin sängylleni ja uppouduin pehmeyteen.
Tämäkin päivä oli yhtä kaaosta.

Herään huoneeni kaaoksesta aamulla aivan liian aikaisin mutta jääpä enemmän aikaa valmistautua tulevaan kidutukseen.
Nousen sängystä ja raahaan peikkoa joka on kiinii naamassani vessaan.
Nopea naaman putsaus ja sitten hampaat.
Tulen ulos ja otan tämän päivän vaatteeni ja kävelen alakertaan.
Syön aamupalani ja sitten pakkaamaan reppu.

*****

Olen päätynyt koululle jo ja en jaksa mennä tunnille millään.
Mietin että pitäisikö mennä terkkarille ja anoa se poissaolo.
Joku koskettaa minua perseelle.
Hätkähdän ja käännyn ympäri.
Jean.
Vittu miksi tässä keskellä käytävää kaikkien keskellä prkl.
"Hei kaunokainen eilinen tapaamisemme ei oikein sujunut suunnitelmiemme mukaan. "
"Korjaan, sinun suunnitelmasi mukaisesti" tokaisin.
"Eikös se muka ollut hyvä suunnitelma edes vähää mielestäsi"
"Ehkä" Sanoin virnuillen.
Mitä minä oikein tein ei minun pitänyt noin reagoida käytökseni johtuu varmasti hänestä.
Ehkä olisi parasta lähteä tästä tilanteesta ennen kuin joku kiinnittää liikaa huomiota meihin.
"Joo minä lähden tästä "
Lähdin liikkeelle, mutta en päässyt kovinkaan pitkälle.
Hän otti kiinni kädestäni.
Samalla nostin kulmaani hänelle kysyvästi.
Yht'äkkiä tunsin hänen huulet omillani.
MITÄ HELVETTIÄ JUST TAPAHTUS !
Työnsin hänet pois luotani silmissäni hieman vihainen katse.
"Mitä sä teet ?!?!" sanoin hänelle päin naamaa.
Hänen naamalleen oli hämmentynyt ilme ja silmiin muodostui hieman loukkaantunut katse.
Hän ei sanonut mitään joten lähdin hänen luotaan.
Moni muu oppilas katsoi minua mutta ignorasin heidät vain.
Kävelin ympäriinsä etsiessäni kaappiani.

Jumalauta mikä jätkä luule oikeasti, että olisin noin helppo mukamas ja vitut.
Ehkä tämä kaikki selviäisi kun nyt vain menen sinne tunnille ja pidän turpani kiinni ja erakoidun sinne luokan nurkkaan.

*****

Kun pääsimme pois sieltä tukahduttavalta tunnilta suunnistin suoraan lokerolleni ja sitä kautta ulos välitunnille.
Yritin vältellä kumpaakin poikaa tiedätte kyllä keitä tarkoitan, mutta yritykseni toisen välttelyyn ainakaan ei onnistunut, sillä kuulin pian nimeni lausuttuna tuon ihanan ruskea silmäisen pojan huulilta.
"Sofie, moi !" käännyin ja näin Dylanin, hymy nousi automaattisesti huulilleni.
"Moi" vastasin hiemankin vaivaantuneena vieläkin eilisestä.
Ehkä tämä ei aloittaisi ainakaan puhumaan siitä, ainakaan toivottavasti.
"Siitä eilisestä vielä..." tuo aloitti, voi juma miksei taivashenget voi olla puolellani yhtäkään kertaa.
"Niin ?" kysyin.
"Niin, että oon tosi pahoillani siitä, mutta tarkoitin sitä mitä sanoin" hän sanoi hymy kasvoillaan hieman punastellen selkeästi.
" Selvä, olen miettinyt asiaa myös mutta meidän ehkä ei kannattaisi vielä olla muuta kuin ystäviä sillä olemme tunteneet niin vähän aikaa vasta. " sanoin.
Huomasin hänen ilmeensä muuttuvan astetta surullisemmaksi.
"Selvä ehkä sitten joskus " hän sanoin minulle hymyillen.
Ja, niin pääsemme muistelmissani tähän nyky hetkeen kun olen tunnilla jälleen opettajan kiduuttamana.
Että minä rakastan tuon pojan hymyä liikaa. Ahh...
"Sofie vastaisitko jo ?" Havahduin ajatteluistani opettajan huutoon .
Koko luokka virnisteli minun käytökselle ja jos teen vielä yhdenkin väärän liikkeen he rupevat nauramaan mutta minulla ei taida olla muita vaihtoehtoja kun toteuttaa se väärä liike.
"Niin, mitä kysyit ?" koko luokka hervahti nauruun paitsi punainen opettajamme.
"Mikä on tämän yhtälön vastaus ?" Niin tosiaan olin matikantunnilla.

*****

Pääsin pakenemaan luokasta tunnin loputtua ja nyt saisin myös ruokaa.
Kävelin ruokalalle ja lappasin ruokaa ja suunnistiin jonnekkin pöytään sillä kaikki ystäväni olivat tunneilla vielä vartin.
Yht'äkkiä joku istuutuu vastapäätä minua ja keskeyttää ajatteluni.
Jean
"Sulla on näköjään nälkä, ooks syöny aamulla ?" hän kysyi.
"En" valehtelin sillä en halunnut näyttää miltään possulta syödessäni näin paljon (pyydän anteeksi jo nyt kaikilta jota loukkasin tuolla syömis jutulla sori, mutta tää vaan sopis jotenkin tähän kohtaan).
"Sun varmaan tarttis mutta asiasta toiseen..." hän sanoi ja osasin jo arvata mihin tämä liittyisi.
"Siitä aamuisesta..."
"Juu, ei tartte keskustella siitä sillä mua ei kiinnosta puhua nyt siitä." sanoin heti keskustelun alettua päättäväisesti.
"Joo, mutta mua nyt kiinnostaa ja aion myös puhua siitä, sori nyt vaan."
"Olen pahoillani tuosta äkillisestä päähän pistoksesta, mutta tarkoitin sitä elettä."
Ei kai, tämä ei voi olla totta ensiksi Dylan ja nyt Jean.
Mitä olen tehnyt ansaitakseni näin paljon huomiota.
"No minullahan riitää paljon rakkauden tunnustajia täällä hetkellä" sanoi sarkastisesti ennen kuin tajusin mitä menin sanomaan.
Voi vittu.
Jeanin naama muuttui ihmetteleväksi ja hieman kiukkuiseksi.
"Mitä sinä tuolla nyt tarkoit ?" Jean tivasi.
Pysyin vaiti ja lappasin ruokaa vain suuhuni vaikka se poltti kieltäni.
Yht'äkkiä hän nousi pöydästä ja vei puoliksi syödyn ruokansa pois ja poistui ruokalasta.
Itkin sisäisesti verta, mitä vittua minä menin taas tekemään.

*****

Olin lähtenyt ruokalasta ja tajusin lukiessani lukujärjestystä että minulla olisi seuraavaksi kaksi tuntia kuvista Jeanin seurassa.
Pelasinpa korttini hyvin, todennäköisesti hyvin mykkä tunti tulossa mutta ehkä se olisi vain parempi.
Kävelin kuvis luokalle odottamaan tunnin alkua.
Parinkymmenen minuutin jälkeen opettaja saapui kuin saapuikin hieman myöhässä vain kylläkin.
Pääsin paikalleni istumaan ja hain työni.
Sillä välin ilmeisesti Jean oli ilmaantunut paikalleen istumaan.
Aloin jatkamaan työni tekoa mutta se keskeytyi hyvin nopeasti sillä Jean kysyi minulta todella hankalan kysymyksen.
"Keistä sinä puhuit ruokalassa ?"
hän kysyi tiukasti hampaita selkeästi kiristellen.
"En halua vastata" sanoin.
Sen jälkeen emme puhuneetkaan koko tuntiin yhtään mitään.
Jean lähti yhtä näkymättömästi kuin tulikin palauttaessani työtäni takaisin hyllyyn.

Kävelin koulun ovista ulos välitunti alueen läpi kohti bussipysäkkiä sillä
minulla oli vain yhteen koulua.
Kuulin heti astuttuani ulos ovista tappelun olevan jossakin meneillään.
Katsoin vasemmalle ja näin Dylanin ja Jeanin tappelevan nenät verillä ruohikolla
Lähdin nopeasti juoksemaan heidän väliinsä.
"Lopettakaa" huusin yrittäessäni irroitta heitä toisistaan.
Huomasin liian myöhään että kummankin osapuolen nyrkki tuli suoraan minun naamaani kohti enkä kerinnyt väistämään ja samalla tunsin niiden kajahtavan naamaani todella kovaa.
Ja yht'äkkiä kaikki pysähtyivät ja katsoivat minua kivun levitessäni koko kasvojeni alueelle voimistumassa edelleen entisestään.
Kyyneleitä.

*****

Todella suuret pahoitteluni tästä vitun isosta viivästyksestä .
Mutta tässä tämä luku olkaa hyvät.