What if

Untitled Part 17

Sori, tässä luvussa kesti mutta lukiossa on ollut ihan kamalaa. Jäätävästi hommia ja yritäppä siinä harrastaa vielä jotain vakavampaa yhtä aikaa.. MUTTA nyt tää on kuitenkin tässä.

Harryn näkökulma:

Siinä istuessani Louisin vatsan päällä en voi tehdä mitään muuta, kuin painaa huuleni pojan kaulalle ja niin minä teenkin. Tiedostan hyvinkin selvästi, että Tomlinson on ollut vaikka kuinka monen kanssa, joten minun täytyy keskittyä kunnolla siihen mitä teen. Tunnen herran käsien kulkeutuvan hiuksiini ja vetävän niitä, siitä hyvästä näykkäisen tuon kaulaa vielä hieman. Loun kädet siirtyvät hiuksistani hitaasti liikkuen perseeni päälle ja puristavat sitä hieman. Huokaisen pojan kaulalle ja painan huuleni tällä kertaa tuon omille vaativasti, huuleni vaativat kaiken huomion Tomlinsonin huulilta. Yllätykseni Loun rinta alkaa kohoilemaan hieman epätasaisesti ja se saa minuun voimaa, kyllä minä pystyn hallita Louis Tomlinsonia. Vedän paidan pääni yli sellaisella vauhdilla, että kaulassani oleva risti jää heilumaan edestakaisin nopeasti. Painan huuleni taas allaolevan pojan huulille ja tunnen hänen virnistävän hieman ja henkäisevän suuhuni: "Joko mä sain anteeksi?", irrotan huuleni hänen huulistaan vain muutaman millin päähän ja kuiskaan ilmaan: "Ehkä, jos sä lupaat ettet tee enää tollast. Varsinkaa tänä viikonloppuna.". "Lupaan.", kuulen lupauksen ja kuin sen sinetöimiseksi hän painaa huulensa hellästi huulilleni. Pian olemme molemmat ilman paitaa, mutta sitä pidemmälle emme jatka. Se johtuu siitä, että Louisin vatsa murisee ja hän valittaa nälkää, tunnelma laskee.

Hymähdän liukuen pois hänen päältää, hänen viereensä. Tomlinson katsoo minua hieman epävarmasti, ehkä hän ei helli kauheasti. Kurtistan kulmiani hänelle ja nojaan varovasti hänen lihaksikkaan rintaansa. Luoja, Louis tuntuu hyvältä.

Minua alkaa nukkuttamaan, mutta kylmyys ei anna minun nukkua, vaikka nojaan sinisilmäiseen herraan hänen lämpönsä ei siirry minuun. Kylmänväreet värähtävät lävitseni ja sen Louis tuntee, vaikkei varsinaisesti koskekkaan minuun. "Onksul kylmä?", facapalmaan Tomlinsonin kysymykselle mielessäni, mitä minä tässä tärisisin jossen kylmästä? "Mmm joo..", vastaan hiljaa. Louis yskäisee ja yrittää nousta ylös. Ymmärrän hänen aikeensa ja minua alkaa hieman hävettämään, eikö hän halua helliä minua? Eikö hän välitä minusta? Ällötänkö minä häntä? Epävarmuus valtaa mieleni ja minä haluaisin painua muualle. Pian Tomlinson nousee ja venyttelee käsiään, hän katsahtaa minuun ja luulen sen olevan halveksiva katse, vaikka tiedän ettei se ole. "Mennääks syömää?", hän kysyy ja kieltämättä minullakin on jo nälkä. Nyökkään vastaukseksi ja nappaan paidan sängyn viereltä ja vetäisen sen päälleni sanaakaan sanomatta, oloni on niin vammainen. Tunnen itseni ääliöksi.

Astumme ulos hissistä ensimmäiseen kerrokseen, jossa on ruokailu. Kävelemme sisään ja Louis vastaa virkailijalle, joka kysyy nimiämme: "Styles.". Oma sukunimeni hänen suustaan, kuin kertoen olevamme aviopari, kuulostaa hemmetin hyvältä. Pudistelen päätäni unohtaakseni nuo ajatukset ja keskityn etsimään meille paikan. Istumme suuren ruokasalin nurkkaan, pöytä on valkoinen ja tuolit ovat mustat ja nahkaiset. Rock-henki valloittaa huonetta. Saamme eteemme ruokalistat ja valitsen ruoan lempinumeroni mukaan, lempinumeroni on ollut aina ennen neljä, mutta siitä lähtien kun astuin Louisin huoneeseen ja näin suloisen kuvan hänen hyllyköllään se muuttui. Kuvassa on Louis kääntäneenä selän kameralle, hänen vieressään on jalkapallo ja hänen selässään on numero 17. Olen luultavasti maailman typerin ihminen sillä valitsen ruokani ihastukseni entisen jalkapallo pelinumeron mukaan. Ei, en ole luultavasti typerä, minä olen typerä.

"Mitä sä otat?", Tomlinsonin ääni keskeyttää ajatukseni. "Ööö..", en edes tiedä mitä ruokaa se on, mutta vastaan silti jatkoa punastuen: "Ton numero seitsemäntoista.". Voi luoja minä punastuin, voin vain toivoa, ettei Louis nähnyt sitä. "Miksä oot punane?", poka edessäni kysyy, tietenkin hän näki sen. Voin vain toivoa etten punastunut enempää. "Öäämm.. Emmä mitää, tääl on kuuma.", sönkötän säälittävää tekosyytä. "Cmoon Harry, kyl sä voit kertoo.", pudistan vain päätäni vastauksesi Louisin lauseeseen. "Harreey..", puren huultani, hitto, Louis on oppinut miten käsitellä minua. Hän on ilmeisesti pananut mieleeni, etten voi vastustaa häntä jos hän käyttää tuota nimeä. "Emmää siis muuta ku en oo varma mitä tilasin. Tai siis oon, mut.. Tai no mitähän ruokaa.. Enmuistaenää.. Kai.", okei nyt häpeän itseäni, miksi en voinut pitää suutani kiinni. "Siis sä et tiä mitä tilasit vai?", Tomlinson kysyy kulmat kurtussa. "Mmm..", päästän pienen inahduksen. "No miksä otit sit sitä, josset tiä mitä halut?", sinisilmäisestä pojasta huomasi, että häntä alkoi ärsyttää kun ei päässyt mukaan juttuuni, hyvä vaan. "Emmätiä..", vastaan mumisten ja seuraava lause Tomlinsonin suusta sai minut punastumaan: "No mitä hittoo? Et tiä mitä halusit mut otit silti sen, öö, sen numero seitsemäntoista eiksniin?", ennekuin kerkeän vastata hänelle, löysi Louis jo punaisen langan: "Eli sä otit sun ruokas numeron mukaan?", hän nauraa, ei ilkeästi mutta silti oloni on nöyryytetty. "Mmmm...", mutisen hiljakseen. Nyt minulle olisi ihan sama saisiko Louis tietää mistä numero tulee, olen jo tarpeeksi nöyryytetty. "No mistä se numero tulee?", Louis kysyy lempeästi, muttei hymyile. Hän hymyilee harvoin. "Huoh... Häpeän itseäni tämän jälkeen, mutta se oli sinun pelinumerosi kai joskus.", sanon hyvin hiljaa, melkein kuiskaten, toivon vain ettei Louis pyydä minua toistamaan. Hän ei pyydä. Kohotan katseeni Louisin kauniisiin kulmallisiin kasvoihin ja minua alkaa huolestuttamaan. Hän ei näytä yhtää vihaiselta, kummastuneelta tai otetulta. Kohotan kulmiani ja viimein Tomlinson vastaa minulle: "Seitsemäntoistasen on paras olla hyvää ruokaa.", ja hän hymyilee.

Louisin näkökulma:

Sulattelen Harryn sanoja siitä, että hän ottaisi ruokaa minun lempinumeroni mukaan. Outoa, mutta olen hyvin, hyvin mieltynyt asiaan. Jos niin voi sanoa. Huhhuh, Louis Tomlinsonko muka mieltynyt johonkin? Pian ruokamme saapuvat eteemme ja minua alkaa kaduttaa miksen valinnut samaa kuin Harry. Minulla on pastaa edessäni ja Stylesin pojalla herkullisen näköinen pihvi, joka tuoksuu jumalaiselta. "Ois kannattana ottaa mun lempinumero.", tokaisen hiljaa, estääkseni hiljaisuuttamme venymästä kiusalliseksi. Kiharapää helahtaa kirkkaan punaiseksi, enkä voi olla naurahtamatta. Samalla kun nauranhdan Harryn silmät singahtavat minuun ja laskeutuvat sitten suuhuni. "Tykkään, kun sinä naurat.", hän kuiskaa ja minä naurahdan uudelleen. "Kai sitä vois harrastaa useemmi.". "Siis nauramista.", oikaisen, kun Harryn katseen valtaa ymmärryksen puute. "Ehkä, mut se ois outoo sulta. Et naura tyyliin ikinä.", Harry naurahtaa ja minä pudistelen päätäni. Kierrän pastaa haarukkani ympärille ja työnnän sen suuhuni.

Nopeasti olen tyhjentänyt lautaseni ja Harry kysyy olenko valmis. Nyökkään ja me nousemme, minä tarjoudun maksamaan molempien ruuan ja se saa Stylesin hymyilemään kirkkaasti. Kävelemme hissille ja minun epäonnekseni juuri kun hissin ovet ovat sulkeutumassa niin jonkun käsi työntyy oven väliin avaten hissit oven uudelleen. Ja kuinka muutenkaan, minun tuurillani se joku on se flirttaileva tiskipoika hotellin aulasta. "Hey Tomlinson, sua ei oo nähnyt vähään aikaan.", suljen silmäni hetkeksi ja kiroan tuon miehen helvettiin. Hän ei saa rikkoa minun ja Harryn välejä taas. Kurtistan kulmiani ja murahdan pienesti niin kuin merkiksi "mitä vittua", kun rajupoika aulasta painaa hissin pysähtymään kaikkiin kerroksiin, vaikka minä ja kihara jäämme viimeisessä, eli 11 kerroksessa. "Miksä noin teit?", kysyn kiukussa ja aulapoika vastaa minulle: "Koska sä oot niin hyvännäkönen ja halun viettää sun kanssa niin paljo aikaa kuin voin.". Tunnen Harryn kylkeni vieressä jäykistyvän ja minä tavallaan, jollain hyvin kierolla tavalla nautin tästä. Nautin kuinka Harry on mustasukkainen minusta, vaikkei hänellä ole siihen mitään aihetta. "Etkö nää et mullon seuraa?", kysyn vittumaisella äänellä aulapojalta. "Näen vaikken haluaisi. Mutta uskon, että hän on yhden yönpano, tyhmä pikkupoika, täysin kokemattomankin näköinen.", vastaa hän. Lause saa minut tärisemään ja Harryn ottamaan kädestäni kiinni, kuin hän tarvisi tukea. "Voooi, alkoiko pikkuista poikaa viressäsi itkettämään, mitä veikkaat Louis?", okei nyt tuo aulapoika häiritsee minua ihan helvetisti, kukaan ei saa haukkua Harrya, hän on.. Ööö suloinen? "Mitä helvettiä taas selitän?", kysyn itseltäni. Valitettavasti olemme vasta 8 kerroksessa, joten en tiedä mitä tehdä. Irrotan otteeni Harrystä ja käännyn häneen päin, selkä kohti aulapoikaa. "Kiva perse.", kuulen äänen takaani, mutten välitä. Keskityn Stylesin hinoihin silmiin, suuriin ja tällä hetkellä surullisiin silmiin. En sano mitään, annan tunteen viedä. Painan huuleni pojan huulille ja suutelen suurella tunteella. Työnnän kieltäni kohti Harryn suuta ja pian kielemmä tanssivat toistensa kanssa. Unohdan, että meillä on yleisöä, kunnes joku tarttuu olkapäästäni ja sanoo: "Kyl mä sut viä saan, oot pettäjä luonteeltas.", luojan kiitos, että hissi pysähtyy 11 kerrokseen, koska muuten olisin lyönyt poikaa. Kävelemme hissistä ulos ja avaamme huoneemme oven. Lösähdän sängylle ja Harry istuu viereeni. Avaan suuni ja sanon: "Älä välitä tost kusipäästä, kaikki mitä se sano on täyttä paskaa.", Harry pudistelee päätään. "Ei se kaikki ollut.." keskeytän hänet ennekuin Harry jatkaa lausettaan. "Mä en ikin ois tullu tänne jos oisit vaa kerran pano.". Kiharahiuksinen udistelee päätään ja sanoo: "Kyl mä sen tiiän, tarkotin ettei kaikki mitä se sano ollut paskaa, sillä sä oikeesti oot helvetin hyvännäköinen.". Tämän sanottua Styles kierähtää istuviltaan makaamaan päälleni ja en voi kun hymyillä.