What if

Untitled Part 3

Heeei, päätin sitten jatkaa, vaikka vaan omaksi iloksi:) Eilen, kun kirjotin ton ekan luvun olin ihan sairaan ilonen, joten jatkan tätä sitten hyvän tunteen vuoks :DD

"Hemmetin ääliö avaa!", jupisen itsekseni rimputtaessani Zaynin opiskelijakämpän ovikelloa. "Vaikee avata, kun seisot edessäni.", kuulen naurahduksen takaani ja siinä herra Malik itse seisoi. Heitämme yläfemmat ja menemme sisälle. "Onks tääl lääväs mitää ruokaa?", huudahdan Zaynille kävellessäni keittiötä kohti, minulla on yhä sama karmiva nälkä. Availin kaappeja kuin kotonani. Mikä oli Zaynin oli minun ja toisinpäin. "Ylähyllyllä pitäis olla jonkinmoisia muroja", kuulen zaynin äänen eteisestä. Niinpä varvistan ja sain kuin sainkin kaapista suklaamurot. "Eksä oo syöny aamupalaa just äsken?", Zayn kysäisee ja kerron aamuntapahtumat. Jättäen pois Harryn peiton ja keskustelumme.

"Nojoo, ehk mun pitäs täst häipyy kotiinki, jos Perrie tulee.", huokaisen. En haluaisi lähteä kotiin, olen niin ylimääräinen siellä, mutta tiedän Zaynin haluan viettää kahdenkeskeistä aikaa tyttöystävänsä kanssa. Zayn ja Liam ovat ainoita joiden kohdalla oikeasti mietin muutakuin itseäni. Ja joskus äitini kohdalla.

Tömistelen rappusetylös ja käännyn vasemmalle huoneeseeni. Avaan oveni ja tunnen sydämeni jättävä lyönnin välistä, kun näin edessä olevan näyn. Harry istuu tuolillani ja pitää minun valokuvaa kädessään. Valokuvaa minusta ja isästäni. Se taitaa olla viimeinen kuva, joka meistä on otettu. Eli varmaan noin 4 vuotta sitten. Kuvassa istumme lähipuiston penkillä ja minulla on toisessa kädessä isän ostama hattara ja toista pidän isäni käden päällä. Kuva on minulle äärimmäisen tärkeä eikä kukaan saa koskea siihen. Ei edes Zayn tai Liam, ei edes äitini. Saatika Harry. "MITÄ. VITTUA. SINÄ. TEET!",melkein huudan Harrylle. Valokuva on tipahtaa Harryn kädestä, hän ei ilmeisesti ollut nähnyt tuloani, mutta hän saa sen onneksi kiinni. "Ugh, sori, äitis käski hakea sun mattos tampattavaks.",Harry selittää. Näin vain punaista, pitäisi rauhoittua. "Miksi matto on yhä lattialla?", kysyn jäätävällä äänensävyllä. En anna Harrylle aikaa vastata vaan huudan hänelle: "Ota se matto ja painu vittuun täältä! Kukaan ei saa koskea tavaroihini ilman lupaa!". Kerrankin Harry ei sanonut mitään vaan otti maton huultaan purren ja lähtee. Lysähdän sängylle ja tunnen silmissäni polttelevan raivonkyyneleet. Vihaan Harrya. Vihaan hänen vihreitä silmiään ja kiharia pitkiä hiuksiian. Vihaan hänen nokkeluuttaan ja napakoita vastalauseita. Vihaan hänen kauluspaitojaan, joita ei napitettu ylös asti. Vihaan hänen hymykuoppiin ja tapaa purra huultaan. Vihaan hänen nimeäänkin. Vihaan Harrya.

Herään koputukseen, olen näköjään nukahtanut. Sanon laiskasti ihmiselle oveni takana: "Sisää.", ja sisään astui kukapamuukaan kuin itse nuorempi Styles. Pyöräytän silmiäni ja tuhahdan näylle edessäni, Harryllä on päällään vain keltaiset shortsit kenties uimashortsit. Harry naurahtaa nolostuneena ja sanoo: "Lähtisiks munkaa uimaan ku ei oo ketää muut joka lähtis...", uimaan? Harryn kanssa? Pidän uimisesta, mutta en Harrystä. Voisin kyllä hukuttaa hänet tai ainakin voittaa uimakisassa. Miksikäs ei. Nyökäytän siis päätäni ja Harry kertoo odottavansa minua alhaalla.

Kävelen eteiseen siniset uimashortsit jalassa ja pyyhe olallani. Kohautan kulmiani Harrylle "mennäänkö" kysymyksen merkiksi. Harry avaa oven ja astelee ulos, minun seuratessa häntä. "Mennääks me kävelle?", huokaisen tympiintyneenä, olisin ottanut nieluummin bussikyydin.

Harry vilkaisee minuun pienesti virnuillen ja sanoo: "Eikä meidän pieni Tomlinson jaksa kävellä?". Mulkaisen Harrya, mutta annan asian olla. Seuraan Harrya vaitonaisena, kunnes huomaan meidän kääntyvän väärään suuntaan uimarannasta. En huomauta mitään, koska haluan Harryn huomaavan itse virheensä ja yrittävän paikata sitä säälittävästi. Kurtistan kulmiani, kun Harry pysähtyy erään auton eteen. Auto on valkoinen selvästi kaupan kallein malli. Silmäni rävähtävät auki, kun Harry kaivaa taskustaan avaimen ja auton ovet aukeavat. Yritän hillitä hämmästyneisyyttäni, mutta se on erittäin vaikeaa. Styles katsoo minua hetken ihmeissäni, kunnes ymmärrän liikkua lähemmäs autoa. Juuri ennenkuin käteni koskee auton ovenkahvaa, toinen isompi käsi ilmestyy siihen ja ovi avataan minulle. Nostan katseeni ja ymmärrän Harryn avaavan minulle ovea. Hän ei varmaan halua minun sotkevan autoaan, kun se on niiiiin hieno, ajattelen ärtyneenä ja kurtistan Harrylle kulmia. Istun nahkapenkille, enkä voi enää salata ihailuani, auto on mahtava. Vihellän hiljaa huomaamattani ja kuulen Harryn naurahtavan. Vähät välitän Harrysta vaan jatkan auton ihailua.

Hätkähdän ajatuksistani, kun kuulen jonkun rykäisevän. Se joku on tietenkin Harry. Nostan katseeni tähän ja Harryn saadessa huomioni hän virnistää ja kysyy: "Mitä pidät, isä osti sen minulle valmistujaislahjaksi.", en voi kun vastata: "Aivan törkeen hieno.". Harry nyökäyttää päätään ja kääntää avainta virtapiirissä ja auto murahtaa käyntiin. Kuuntelemme radiota täydessä hiljaisuudessa, kunnes tunnistan radiosta tulevan biisin. Biisi sattuu olemaan lempibiisini, joka minulla on tapana laulaa täysillä, missä tilanteessa vaan. Alan huomaamattani hyräilemään, mutta kertosäkeen tullessan puhkean laulamaan. Vedän biisiä täysin tuntein silmät kiinni. Tunnen Harryn tuijotuksen, mutta vähät välitän siitäkään. Biisi alkaa soimaan kovempaa, joten tiedän Harryn kääntävän musiikkia kovemmalle, luultavasti peittääkseen minun lauluni. Silmäni rävähtävät auki, kun kuulen vieressäni istuvan pojan alkavan laulamaan minun ja biisin mukana. Katson Harrya ihmissäni, yhä täysiä laulaen. En voi olla huomaamatta, että hänellä on hyvä ääni. En vain myönnä koskaan ajatelleeni tuota. Laulun viimeinen kertosäe alkaa ja vedämme Harryn kanssa sen täysillä loppuun. Biisin loputtua tuijotamme vain tosiamme, tai no minä tuijotan Harrya ja Harry minua ja tietä, ettemme ajaisi ojaan. "Onko Rolling Stones tuttu?", kysyn ennenkuin kerkeän sulkea suuni. Tyhmätyhmätyhmätyhmätyhmätyhmtyhmä, hoen itselleni mielessäni. En halua puhua Harrylle, vihaan häntä. Harry keskeyttää taas ajatukseni vastaamalla: "Pilailetko, Rolling Stones on lempibändini ikinä, olin heidän keikallaan vuosi sitten.". Nyökkään vaan, mutta sisälläni paisun hämmästyneisyydestä ja kateudesta, en ollut ikinä nähnyt kyseistä bändiä livenä.

Pamautan autonoven kiinni ja käännän katseeni rannalle, joka on tupaten täynnä kiljuvia lapsia. Huokaisen ärtyneesti, ei huvittaisi varoa kokoajan, ettei hukuttaisi ketään itseään pienempää. Harrylla taitaa olla samat ajatukset, koska hän sanoo: "Tuolla 500m päässä on rauhallinen, pieni lapmi, voisimme mennä sinne, koska lapset ovat tiellä täällä.", kohautan hänelle vastaukseksi olkiani, mutta samassa pääni nyökkää kyllä-vastaukseksi. "Mitä ihmettä Louis, ei pääsi voi tehdä noin hillitse se!", torun itseäni milessäni. Lähden seuraamaan Harrya ja pian olemme perillä. Paikka on kieltämättä kaunis, aurinko paistaa kirkkaasti veteen ja se on keskellä metsää, kovin moni ei tänne olisi löytänyt, vahingossa ehkä. Harry alkaa selittämään kuinka löysi paikan vahingossa kaverinsa kanssa ja on uinut siitä lähin täällä. Nyökäytän päätäni yrittäen olla kohtelias. "Louis nyt mitä helvettiä, et sinä ole kohtelias, varsinkaan Harrylle! Keskity!", lyön itseäni taas pään sisälläni. Riisumme kenkämme ja laskemme pyyhkeemme, enkä kerkeä edes katsomaan vetee, kun kuuluu molskahdus ja Harry on jo sukeltanut veteen. "Tomlinson tää vesi on lämmintä, älä oo vilukissa.", Harry ilkeilee minulle. Näytän hänelle keskisormea ennenkuin hyppään pommilla hänen viereensä, pilaten hänen kiharan pehkonsa täydellisen järjestyksen. Nousen pintaan ja minun on vaikea saada hengitys kulkemaan normaalisti. Harry on valehtelematta tällä hetkellä suloisinta mitä olen ikinä nähnyt. Hänen kiharansa ovat melkein suorina ja vettä valuvina, hänen silmänsä loistavat kilpaa maailman kirkkaimpien timanttien kanssa, hänen hymynsä voisi valaista koko maailmaa tällä hetkellä, puhumattakaan hänen kropastaan, hänen vatsalihaksiaan pitkin valuu vesipisaroita kuin hidastettuna. "LOUSI WILLIAM TOMLINSON, MITÄ HELVETTIÄ?", huudan itselleni pääni sisällä ja lyön itseäni turpaan kovaa mielessäni. Harry alkaa nauraa räkättämään kovempaa kuin olen hänen ikinä kuullut nauravan. Katson häntä hetken mitävittua-ilmeelläni, mutta en voi estää pientä hymyä karkaavan huulilleni, ihan vähäksi aikaan vain. Harryn rauhoituttua hän sanoo: "Näkisit itsesi nyt, olet kuin vettä valuva koira!", Harry sanoo ja nauru alkaa uudestaa. Nyt minä nauran vähän hänen kanssaan, mutta siihen sisältyy mielipahaa, Harry on maailman sulosin ja minä olen uitettu koira. "Louis", pääni sisällä torun itseäni kokoajan.

Uituamme ja mentyämme vesisotaa, päätämme ottaa hieman aurinkoa. Olen todella uupunut, mutta iloinen, minulla oli oikeasti hauskaa. Samassa puhelimeni alkaa soimaan ja soittaja on Liam.

Huh, siinä toinen luku:) Oon kyl nyt ihan intona tästä koko tarinasta. Toivottvasti muutama ees eksyy tätä lukemaan :D Hyvää viimeistä lomapäivää!