Mitä me tiedämme elämästä

2. Luku

Seuraavana päivänä voin todella huonosti. Oksensin aamulla kaksi kertaa, eikä mikään pysynyt sisällä. Kävin poliklinikallakin, mutta sanoivat olevan jokin virus vaan.

- Jasmin rakas, pitäiskö mennä kuitenkin polille vielä? Dane sanoi.
- Ei ne siellä mitään osaa tehdä, pelkkä arvauskeskus se on, sanoin.

Myöhemmin Jason soitti ja muistin taas mitä tapahtui. En tarvitsisi mitään muistoja siitä illasta. En vastannut Jasonille vaan heitin puhelimen vessanpönttöön ja huuhdoin sen alas likaisiin kerrostalon viemäreihin.

Pahoinvointi vain jatkui ja jatkui. Ymmärrykseni riitti siihen, että voin olla ehkä raskaana. Enkä välttämättä Danelle. Emme ole olleet pitkään aikaan...

Menin apteekkiin ja hain shokissa raskaustestiä, ettei kukaan tuttu hyökkää kimppuun. Minun tuurilla tietysti joku tuli ja kyseli kuin olisi ollut jokin lapsi. Lapsi. Mikä sana.

- Ai Jasmin täällä! perhetuttu Delilah tuli päivittelemään.

Äh, tietenkin kylän pahin juoruakka tulee juuri samaan aikaan apteekkiin kuin minä. Mitenköhän tästä selviän.

- Miksi sinä olet raskaustestihyllyllä? hän kysyi utelias ilme kasvoillaan.
- Oletko raskaana? Delilah hymyili ja taputti tunkeilevasti mahaani. Peräännyin.

- En minä ole raskaana, ystävälle minä olen ostamassa raskaustestiä, sanoin hätäisesti.
- Aijaa. Mahasi näyttikin liian pieneltä raskauteen, Delilah sanoi nyrkästynyt ilme kasvoillaan ja lähti kiireen vilkkaa pois.

Oston jälkeen kävelin ulos kaupasta ja näin, kun lukion hirveimmät pissikset olivat pihalla nauramassa kovaan ääneen ja jäystämässä purkkaa.

- Ai, onkos Jasminilla peräpukamia vai mikä ummetus sitä vaivaa? yksi tytöistä sanoi kovaan ääneen ja loput nauroivat räkäisesti päälle.
- No mitäpä se tuollasille idiooteille kuuluu, sanoin ja tönäisin mennessäni häntä.
- Jaa, Jasmin haastaa riitaa. Voidaan ottaa matsi vaikka tässä ja nyt, hän sanoi mutten välittänyt puheista vaan jatkoin matkaa määrätietoisesti.

Odotellessa raskaustestin tulosta, Dane tuli kotiin. Säikähdin niin, että raskaustesti putosi maahan ja Dane näki sen. Onneksi hän luuli sitä tussiksi. Pääsin pälkähästä, mutta kuin sanonta sanoo; Valheella on lyhyet jäljet.

Dane meni vessaan ja katsoin raskaustestin varovasti. Avasin varovasti ensin toisen silmän, sitten toisen. Plus. Mätkähdin shokissa lattialle päästäen kovan äänen.

- Mikä se oli? Dane kysyi vessan oven läpi.
- Ööö... Pudotin, mietin hetken, ison leipäpussin lattialle.
- Miten siitä noin kova ääni lähti? Dane kysyi epäilevänä.
- Mietin sitä itsekin. No, olkoon, sanoin.
- Ruoka on kohta valmista, sanoin vaikken ollut edes aloittanut espanjanpadan tekemistä.
- Okei! Dane huusi ja tuli vessasta.
- Pitäisikö tänään mennä elokuviin ja sitten baariin?

Ei. Olen raskaana ja vauvalle tulee keskenmeno kuitenkin jos juon. Mitä minä oikein osaan keksiä?

- Ei tänään mennä. Haluan olla vain kotona ja katsoa täällä jotain elokuvaa. Käykö? sanoin ja hymyilin oikein nätisti.
- Okei, mennäänkö huomenna baariin? Dane kysyi.
- Etkö sinä räkäaivo tajua, että tuo jatkuva ryyppääminen tuhoaa sun elämäs etkä osaa lopettaa juomista sen jälkeen? huusin Danielille naama punaisena.
- No mitäpä se sinua liikuttaa? Kai minä juon jos sä et puhu mulle enää mistään sun asioistas! Oot menny tosi sulkeutuneeksi ja mulla vaan ahistaa! Dane huusi.

Halasin Danea ja päätin kertoa tälle raskaudesta. Ehkä hän ei suuttuisi.

- Kuule Dane. Meillähän on häät tulossa ja... En haluaisi pettää sinua mitenkään...
- Mitä sinä selität? Daniel katsoi minua kummastuneena.
- Olen raskaana, sanoin ja katsoin maahan.
- No mitä pettämistä siinä on? Dane sanoi ja halasi minua.
- No se lapsi ei taida olla sun, sanoin.
- Voi... kenen sitte?! Danen ääni alkoi nousta.
- Jasonin, sanoin ja aloin itkeä.
- Koska sinä sen kanssa olet ollu?! Tai eipä se minua kiinnosta, minä häivyn tästä talosta enkä palaa enää koskaan takasin! Dane sanoi ja lähti ovet paukkuen.

Jäin ovelle itkemään ja samalla puhelin soi.

- Moi Jasmin! Lähetäänkö leffaan? Serena sanoi.
- Ei. Tule meille, Dane ei ole kotona. Mulla on vähän sanottavaa, sanoin ja suljin samantien puhelimen.

Serena tuli ja näki minut itkemässä lattialla. Menimme sohvalle ja kerroin kaiken hänelle. Serena oli järkyttynyt, mutta sanoi, että on tukenani, päätän sitten pitää lapsen tai tehdä abortin.

Mutta se, että mitä teen, on vielä vaikea tulevaisuuden murhe.