Mitä me tiedämme elämästä

1. Luku

- Hei! Ollaanko me jo myöhässä? kysyin hätäisesti Danielilta.
- Ei kai. Vielä meillä on joku viisi minuuttia aikaa ehtiä, Dane sanoi ja lähdettiin nopeasti elokuvateatterille.

Kun saavuimme perille, ja avasimme teatterin ovea, se ei auennut. Elokuva oli jo alkanut ja ovet lukittu.

- Noh, ainahan me voimme mennä baariin jos ei muuta. Mennään ajoissa sinne niin päästään aikasemmin kotiin, Dane sanoi.
- Ei mennä vielä. Mennäänkö vaikka syömään? Kuhan jotain muuta kuin juomista, en jaksa nyt ajatellakaan krapulaa. En taida tulla tänään baariin. Olen niin väsynyt siitä ulkomaan reissusta. Mene sinä vain, sanoin ja halasin Danea.
- Okei, Dane sanoi ja lähti juhlapaikkaa kohti.

Kävelin kotiinpäin ja näin jonkun pojan kävelevän vastaan, joten käänsin katseeni kohti routaista maata. Poika pysähtyi ennen kuin osuin hänen kohdalle.

Yritin kävellä pojan ohi, mutta hän esteli. Hän otti minua olkapäistä kiinni ja katsoi minua silmiin. Tajusin että hän oli Jason meidän koulusta. Olin ollut vuosia sitten ihastunut häneen. Yhtäkkiä hän lähestyi ja suuteli minua. En estellyt itseäni vaan annoin kaiken tapahtua.

Ai niin. Unohdin kertoa, mitä Dane teki tässä pari kuukautta sitten.

Lähdin saattamaan kotoa Danea linja-autoasemalle. Asumme siis yhdessä. Ollaan asuttu jo kaksi vuotta. Niin siis hän oli ollut jossain pelireissussa ja siellä oli jotain cheerleadereita tietysti. Noh, yksi cheedeistä oli sanonut minulle, että Dane oli ollut läheisissä tunnelmissa erään Erikan kanssa ja oli kuulemma lähtenyt pelin jälkeen hänen kanssa viettämään iltaa. Myöhemmin tivaamiseni jälkeen Dane myönsi pettäneensä mua. Totta kai se mursi hetkellisesti sydämen. Mutta annoin Danelle uuden mahdollisuuden, sanojeni mukaan viimeisen mahdollisuuden.

Ja nyt minä olen pettämässä Danea. Ties vaikka minusta ja Jasonista tulisi pari kuitenkin, kun olemme ylä-asteella ollut yhdessä.

Aamulla heräsin Jasonin luota ja muistin mitä tapahtui. Katsoin puhelinta- kumma kyllä katumatta tapahtunutta. Oli tullut 13 viestiä ja kaksi puhelua arvattavasti Danelta. Ajattelin, että en kerro Danelle tästä vaan sanon olleeni kaverilla. Häippäsin äkkiä Jasonin nukkuessa ja menin kotiin.

Luulin ettei Dane olisi kotona, että olisi mennyt töihin. Mutta nythän on lauantai.

- Missä olet ollu?! Dane huusi.
- Kaverin luona yötä, sanoin niinkuin piti.
- Etkä ajatellu laittaa mulle mitään viestiä? Dane marmatti.
- No laitoinhan viestiä. Se saattoi mennä väärään numeroon tai ehkä se on kadonnut bittiavaruuteen, sanoin.
- Anteeksi Jasmin. Ei minun olisi pitänyt tuolla tavalla suuttua, Dane sanoi ja halasi minua.
- Ei se mitään. Mennäänkö kauppaan? Täytyy ostaa tamponeja ja maitoa, tämän päivän ruoka ja leipää, sanoin.
- Mennään vain. Tule kohta autolle, menen jo laittamaan sen käyntiin, Dane sanoi ja lähti kummallisen nopeaa.

Kun tulimme kaupasta, minua alkoi heikottaa. Nojasin äkkiä taaksepäin ja Dane oli onneksi takana ottamassa kiinni.

- Mikä sulle tuli? Dane kysyi huolestuneena.
- En tiedä, mitäs jätin syömättä aamupalan, sanoin.
- Sinun pitää syödä. Sinähän olet ihan kalpeakin. Mene lepäämään ja minä teen tämän pastan, tässä menee vain puolisen tuntia. Onko meillä kaikki Jasmin hyvin? Olet hiukan outo ollut kotiintulon jälkeen, Dane sanoi surullinen ilme kasvoillaan.
- On tietysti, olen vain väsynyt, hymyilin ja halasin Danielia ja menin sohvalle makoilemaan.

Danen tekemä pasta oli todella hyvää ja päätimme lähteä sen jälkeen vähän kävelemään. Teimme pitkän kävelylenkin rannan sillalla, joka on kuuluisa siitä, että se on jopa kolme kilometriä pitkä.

Kun tulimme kotiin, Dane käski minun seistä paikallani. Hän kävi huoneestamme jotain. Kun hän tuli, luultavasti elämäni hienoin asia tapahtui.

- Jasmin Hazel Termend, olemme olleet yhdessä viisi vuotta, yhdeksänneltä saakka. Olemme kokeneet niin paljon yhdessä, että ehkä meidän pitkä suhde on aika nyt virallistaa, joten... Tuletko vaimokseni?
- Totta kai tulen! Suutelin Danielia ja me halasimme pitkän aikaa.

Tämä tulee kestämään, ellei Daniel saa tietää syrjähypystä Jasonin kanssa.