Kävelin lentokentän ulko-ovista ulos ihmispaljouteen ja kuumaan ilmaan. Olin juuri saapunut Australiaan.
Täällä oli paljon parempi sää kuin Suomessa, mutta tulen kuitenkin ikävöimään mahtavia talvia ja erityisesti kieltä, sillä no Suomi on äidinkieleni ja Englantini on todella tyhmän kuuloista. Mutta minkäs sille voit? Olen jo valmiiksi toisessa kotimaassani, Australiassa, joten enään en voi perääntyä päätöstäni.
Katselin ympärilleni etsien Ashtonia katseellani. Asiaa hankaloittaa se ettei minulla ole mitään käryä siitä miltä hän mahtaa näyttää, sillä näin hänet viimeeks kun hän oli 10 ja nyt hän on jo 19-vuotias. Minulla on puhelin, muttei Ashtonin numeroa. Minulla on myös instagram tai oli, mutta ei ole enää koska vanhempani pakottivat minut poistamaan käyttäjäni, koska heidän mielestään siellä kulki liian paljon 'seksuaalisia'-kuvia.
Olen ihan uudessä maassa ja maan osassa ilman, että tiedän minkänäköinen tyyppi minua on täällä odottamassa. Kuka tahansa pervo voisi tulla luokseni väittämään, että on serkkuni enkä minua aavistaisi mitään, koska Ashton voisi olla vaikka kalju läski rekkakuski. Miksi minun piti edes tulla tänne?
----------
Olin epätoivoinen. Oli mennyt jo tunti eikä kukaan ollut tullut luokseni väittämään olevansa Ashton. Vanhempani sanoivat lähettäneensä minusta kuvan Ashtonille ennen lähtöäni, mutta nyt minusta tuntuu etteivät he lähettäneetkään sitä. Kävin istumaan puiselle penkille lentokentän ovien viereen. Otin matkalaukkuni ihan viereeni, jotta kukaan varas ei päättäisi ottaa sitä.
Mieleni teki itkeä. Olen aina ollut todella herkkä ihminen, joten voisin jopa sanoa, että itken melkein mistä vain. Ei kauaakaan kun kuumat suolaiset kyyneleet virtasivat vaaleilla poskillani. Mieleni teki parkua, mutta onnistuin pitämään sen joten kuten sisälläni.
En tiedä kauan siinä meni, mutta ehkä noin puolen tunnin istumisen jälkeen joku tuli istumaan viereeni penkille. Käänsin katseeni hänen suuntaansa ja vieressäni istui noin 20 vuotias mies, jolla oli punaiset hiukset ja kulmalävistys. Hän katsoi minuun ja välillä puhelimensa näyttöön, kunnes hän puhui.
"Anteeksi, mutta oletko Sofia Irwin?" Mies kysyi ja huomasin hänen aksenttinsa olevan selvästi australialainen. Mies vaikutti mukavalle näin alkuun ainakin, mutta olen hiukan ujo joten puhuminen vieraille ihmisille ei ole vahvin lajini.
"Juu..? Miten niin?" Piipitin itkuisella äänelläni. Miehen ilme kirkastui heti ja hän laittoi puhelinsa kiinni ja sen jälkeen mustien farkkujensa taskuun ja ojensi minulle sen jälkeen kätensä ravistettavaksi. Nostin käteni epävarmasti hänen käteensä ja ravistin sitä vähäisillä voimillani.
"Michael, olen Ashtonin kaveri. Hän on sairas, jonka takia ei voinut tulla hakemaan sinua ja sitten hän soitti minulle ja käski tulla hakemaan sinut lentokentältä. Ja sori ku oon myöhässä, mutta Ashton ilmoitti vasta ehkä puol tuntii sitten, että sä oot täällä ja.." Michael selitti ja irroitti kätensä kädestäni. Hän vaikuttaa todella iloiselle ja energiselle, sillä hän hymyilee kokoajan ja jaksaa höpöttää noin paljon kerralla. Itse en pysty siihen.
"Ei se haittaa.." sanoin ja yritin luoda jonkunlaisen hymyn huulilleni, mutta se varmaan näytti enemmän irvistykselle kuin hymylle.
"No mutta jos neiti haluaa niin me voisimme alkaa siirtymään vähitellen kohti autoani, joka sijaitsee tuossa aivan nurkan takana", Michael sanoo ns palvelijamaisesti ja viittoo käsillään yhteen monista eri suunnista. Pidän hänestä jo nyt! Mukava ja humoristinen tyyppi niinkuin ihmisen pitääkin olla.
Juu.. tiedän ihan paska osa, mutta yritän vähän parantaa tätä mun mahtavaa kirjoitus taitoa, jotta teidän ei enää tarvitsis lukee tällästä sontaa XD
YOU ARE READING
Life Without Reason || 5SOS in Finnish
Fanfiction'I fall too fast, crash too hard, forgive too easy and love too much' 17-vuotias Sofia Irwin on Ashtonin serkku, joka muuttaa Australiaan serkkunsa luokse pahan masennuksensa takia. Ashtonin ja Sofian välit ovat aina olleet hyvät, mutta miten poikie...
