Only Because I Love You (Larry Stylinson) FINNISH

Luku 6.

-Louis-

Söimme ateriamme ja juttelimme niitä näitä. Harry tosin suurimmaksi osaksi vain tiuski.

”Sä oot ollut aamusta asti kauhean kiukkuinen. Onko sulla menkat?” kysyin tältä. Harry katsoi minuun hitaasti ja näytti kansainvälistä käsimerkkiä. Robin meinasi purskauttaa vedet suustaan.

”Voi taivas! Eihän teidän kanssa kehtaa lähteä mihinkään!” Anne sanoi.

”Itse sä meidät tänne pakotit”, Harry sanoi.

”Odotin jopa sinulta hieman parempaa käytöstä.”

”Harry on nukkunut liian vähän. Siksi se on kiukkuinen”, sanoin.

”Silloin kun minä sinulle soitin, kuulostit vastaheränneeltä, ja kello oli kaksitoista!”

”No meni vähän myöhään illalla”, Harry tokaisi.

”Ai vähän? Niall kertoi, että valvoit ainakin neljään!”

”Neljään?” Anne hämmästeli.

”No mitä sitten?” Harry kysyi.

”Kokemuksesta tiedän, että jos et saa nukkua kellon ympärystää, olet todella kiukkuinen!” Robin sanoi.

”No älkää te siitä murehtiko! Kyllä mä omat asiani hoidan. Sitä paitsi se oli tuon sateen vika. Mitäs paiskoo kattoa niin että melkein päälle romahtaa”, Harry sanoi.

-

Jonkin ajan kuluttua lähdimme ravintolasta takaisin meidän talolle.

”Meidän täytyy mennä nyt kotiin valmistelemaan Gemman huone valmiiksi”, Anne sanoi, kun ajoi meidän pihaan.

”Koska Gemma tulee kotiin?” kysyin.

”Ylihuomenna”, Anne vastasi hymyillen.

”Kiva. Käske käymään täälläkin, mutta pyydä soittamaan ensin. Voin varoittaa, jos Harrylla on vielä menkat”, sanoin nauraen. Harry vain tönäisi minua.

”Sen teen!” Anne nauroi.

”Kiitos ruoasta”, kiitin vielä. Robin oli vaatimalla vaatinut, että maksaa meidän ateriat.

”Ei mitään. Nähdään, ja koeta saada tuo Harry ajoissa nukkumaan”, Robin sanoi ja iski silmää.

”Siitä voit olla varma” nauroin ja nousin autosta. Sanoimme heipat ja juoksimme sateen läpi ovelle ja siitä sisään.

-

”Mitä sä teit yöllä?” kysyin Harrylta. Istuimme sohvalla ja tämä teki puhelimellaan jotain.

”Ai miten niin?”

”No kun valvoit niin myöhään?”

”En... En mitään erikoista. Aika vain lensi”, hän selitti.

”Mikset sä voi kertoa?”

”Ei ole mitään kerrottavaa!”

”Siis sä oot yksin yöllä keittiössä monta tuntia, kun muut on nukkumassa, etkä tee mitään erikoista?” kysyin epäuskoisena.

”No siis kun... Mä...”

”Antaa olla”, huokaisin ja laitoin television ääntä lujemmalle.

”Louis, älä viitsi. Kyllä mä kertoisin, jos se oikeasti olisi tähdellistä, mutta se ei ole mitään! Yhtä turha kuin kieltäisit Zaynia laittamasta hiuksiaan!” Harry sanoi. Katsoi tämän silmiin ja tyrskähdin.

”Mahtava vertauskuva”, nauroin.

”No oikeasti! Ja mä lupaan, että mä meen tänään ajoissa nukkumaan”, hän sanoi.

”Ei sun mulle tarvitse mitään lupailla”, sanoin.

”Ei, kun ihan totta. Mä lupaan sulle. Mutta sun pitää luvata, ettet ole vihainen mulle”, Harry sanoi.

”No kerro, mitä sä teit yöllä”, käskin. Harry huokaisi.

”Mä... Mä en voi kertoa!”

”Mikset muka?”

”Koska se koko juttu menee ehkä päin mäntyä!”

”Mitä ihmettä sä suunnittelet?”

”Mä en voi kertoa!”

”Onko jotakin tapahtunut?”

”Ei! Tai siis... Mä... Mä lupaan kertoa sulle joskus, mutta en nyt.”

”Kiva. Onko sulla muitakin salaisuuksia?”

”Louis, tää ehkä kuulostaa kamalalta ja kaikkea, mutta mä lupaan, että mä kerron joskus!”

”Mikä on sun joskus? Sitten kun mä oon haudassa vai?”

”Ei!”

”No koskas?”

”Sitten, jos asiat menee niin kuin mä suunnittelen. Louis, sä tiedät että mä rakastan sua, enkä salaa sulta mitään, mutta nyt on pakko! Mutta mä vannon, että tää on sen arvoista”, Harry sanoi ja siirtyi toiselta sohvalta toiselle, minun viereeni ja laittoi kätensä harteilleni.

”No, entä jos se meneekin päin mäntyä?” kysyin, ja katsoin ylöspäin Harryn silmiin.

”Mä kerron sitten sen silti. Mutta vasta, kun se homma on täysin selvä”, hän vakuutti.

”No hyvä on”, sanoin.

”Sä et usko mua”, Harry sanoi.

”Mä haluan uskoa.”

”Mä en valehtele! Mä kerron sulle kyllä!”

”No okei”, sanoin hymyillen pienesti. ”Mutta saat luvan hoitaa sitä asiaa päivällä. Muuten sua ei jaksa kukaan, ja mä joudun nukkua ihan yksin”, sanoin.

”Lupaan”, Harry hymyili.

”Hyvä”, hymyilin ja suutelin tätä.

-

Kuulimme oven kolahduksen, kun katsoimme televisiota olohuoneessa. Minä makasin sohvalla jalat Harryn sylissä, kun tämä makasi jalat sohvapöydällä.

”Harry ja Louis on varmaan kotona, paitsi jos Anne vei ne pois”, Liamin ääni nauroi.

”Olipas kivasti sanottu”, Harry tokaisi minulle nauraen.

”Kenelle se edes puhuu?” kysyin.

”Villi veikkaus, Danielle” Harry virnisti.

”Aivan, tietysti Danielle”, hymyilin.

”Ai, olette te täällä”, Liam nauroi sohvan selkänojan yli.

”Kyllä. Ei Anne meitä kidnapannut”, nauroin.

”Öh. Joo, sori”, Liam virnisti. ”Tuota... Mä meen ylös”, hän jatkoi.

”Mene toki”, Harry sanoi. Liam lähti kiiparoimaan ylös.

”Hei Danielle”, sanoimme Harryn kanssa samaan aikaan, jonka seurauksena repesimme nauruun.

”Ai, hei”, tyttö sanoi.

”Ei sun meiltä tarvitse piiloutua. Ei me purra”, nauroin.

”En mä siis...” Danielle yritti.

”Kyllä me tiedetään, että te ette osaa olla erossa toisistanne”, Harry nauroi.

”Katsokaa vain itseänne!” Liam sanoi.

”Me ei esitetäkkään eronneita”, tokaisin.

”No joo, joo”, Liam huokasi ja he lähtivät yläkertaan. Vilkaisin heihin päin nopeasti, ja huomasin heidän ottavan toisiaan käsistä, kun luulivat, ettemme näkisi.

”Payzer is back”, sanoin virnistäen.