Niiskaisin ja pyyhin kyyneleeni kämmeselälläni. Katsoin Katelyniä pienesti hymyillen. Katseeni vaelsi hänen silmistä hänen huuliinsa. Nostin katseeni takaisin Katelynin silmiin ja huomasin tämän katsovan minua silmiin. Liu'utin käteni Katelynin nisk...
Etsin Katelykin käsiini. Tai ainakin yritin. Monen pitkän minuutin jälkeen päätin soittaa hänelle. Hän ei kuitenkaan vastannut. Koulu loppuu kaikilta lopuilta puolen tunnin kuluttua, muistinkohan väärin hänen koulun loppumisensa? Koulun piha oli tyhjä. Täällä hän ei siis ollut. Kukaan ei ollut.
Katselin ulos rynniviä oppilaita. Katelyn ei ollut heidänkään joukossa. Aloin huolestua. Otin moponi ja lähdin ajamaan kotiin päin. Ehkä hän pääsi ennen minua ja lähti kotiin. Vilkuilun ympärilleni samalla kun ajoin. Turvallista se ei ollut, mutta jos Katelyn tulisi matkalla vaikka vastaan.
Pieni paniikki alkoi nousta kurkkuuni kierrettyäni koko talomme. Vilkuilin ympärilleni ja haistelin ilmaa. Puristin silmäni kiinni ajatellen Katelyniä. Pian avasin simäni ja näköni näytti vain Katelynin länpöjäljet tältä päivältä. Kaikki oli vihertävää. Hän on ollut täällä vain samaan aikaan kuin minäkin. Astuin ylos ovesta ja muutan näköni taas "tavalliseksi". Haistelin ilmaa. Samassa muistin mikä Katelyn oli. Hän oli avain.
Lähdin juoksemaan Ramonsien reviiriä kohti. Hyppäsin juostessani ilmaan. Liisin ehkä puoleenväliin ja muutuin sudeksi. Äkillinen muutos ei ollut hyvästä, joten näköni sumentui hetkeksi. Jatkoin juoksua pujotellen puiden välitse ja hyppien suurien juurien yli. Sain vainun Katelynistä. Tein äkkikäännöksen hajun suuntaan. Se oli noin 45° menosuunnastani vasemmalle. Haju vahvistui. Samoin Ramonsien reviiri. Pelko alkoi hiipiä sisälleni alkaen jännittää lihaksiani. Hengitykseni kiihtyi ja veri alkoi maistua suussani. Haju voimistui. Tuuli paiskoi kasvojani ja puiden latvat alkoivat olla tiiviisti yhdessä päästäen läpi vain vähän auringon valoa.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Kuulin hiljaista uikutusta ehkä kilometrin päästä. Kiihdytin vauhtiani. Se oli Kate. Juoksin niin kovaa kuin pystyin. Sielunkumppanini on vaarassa. Ramonsit ovat lähellä. Kuulen murinaa. Minun täytyy juosta nopeammin, en ole yksin.
Terävät hampaat lävistävät ihoni. Jupksuni pysähtyy kuin seinään. Käyn hyökkääjän kimppuun yrittäen saada tämän irti minusta. "LOPETA!" Murisen ja muutun ihmiseksi. "MUN SIELUNKUMPPANI ON TÄÄLLÄ!" huudan, mutta susi hyppää päälleni. Työnnän tätä pois itsestäni saaden haavoja. Muutun taas sudeksi ja lähden pakoon. Juoksen taas Katelynin suuntaan.
"KATELYN!" ulvahdan kun näen katelynin ihmismuodossaan. Tyttö kääntää hätääntyneenä päänsä kohti minua. Hänen tummat hiuksensa ovat hänen kalpeilla kasvoillaan. Katelyn tärisee ja kuiskaa jotain. "Juokse" hän käskee heiveröisellä äänellää ottaen juoksuaskeleen kohti minua. Muutun ihmiseksi ja otan Katelynin vastaan halaamalla tätä. "Juokse!" hän kiljahtaa. Hätkähdän ja haistan toisen ihmissuden. Ramonsin. Katelyn muuttuu nopeasti sudeksi ja alkaa murista. Teen samoin. Näytän sudelle hampaitani samalla kun murisen. Susi ei reagoi, vaan alkaa ulvomaan. Ulvomaan apua. Katsahdan hätääntyneenä Katelyniä, joka pitää katseensa visusti Ramonsien sudessa edelleen muristen. Pian susi saa vastakaijun. Olen pudonnut kärryiltä kokonaan. En edes tiedä mitä Katelyn täällä tekee näin pelokkaana. Keskittymiseni alkaa rakoilla. Alan pelkäämään. Tiedän, että muut aistivat sen, mutta pidän ilmeeni kylmänä. Kuulen juoksuaskeleita ja haistan ainakin viisi sutta. "me ei pärjätä" vinkaisen Katelynille. "pärjätään me" Katelyn murahtaa keskittyneenä. "Ei, siel on alfa, meijän täytyy juosta" mutisen. "alfa?" Katelyn varmistaa. Nyökkään pienesti ja säntään pakoon Katelyn perässäni. Juoksemme vierekkäin viiman suhistessa korvissani. Pehmeä sammal tallautuu tassujemme alla kastaen ne kokonaan. Perässämme juoksee kuusi sutta tahtoen eliminoida meidät. Hyppään kaatuneen puun yli ja pujottelen puiden välistä toivoen, että Katelyn pysyy perässä. Vilkuilin Katelynin suuntaan ja varnistin, että tämä on lähelläni. Juoksimme meidän reviirillemme läähättäen. Ramonsit eivät saa tulla tästä eteenpäin. Pydähdyimme pienen matkan päähän reviirimme rajalta. Ramonsit eivät näyttäneet välittävän rajasta vaan jatkoivat matkaansa välittämättä varoituksesta jonka nopeasti heitin. "Varo!" kuulin Katelynin huutavan ja samassa tämän hypäten eteeni. Ympärillämme välähti. Ramonsien sudet lensivät kaikki kuusi komeassa kaaressa maahan. Katelynin kaulassa loisti tassun jälki. Samoin minulla. Sielunkumppanien yhteinen voima oli syttynyt. Ihmissuden suojellessa merkittyä sielunkumppaniaan, syntyy tilanteeseen sopiva suojaus molemmille. Katsoimme toisiamme hämmästyneenä. Ramonsit eivät liikahtaneetkaan, vaan makasivat paikallaan. He näyttivät edelleen hengittävän, joten säntäsimme jälleen pakoon.
"Mitä sä taas teit Ramonsien reviirillä, me melkee kuoltii!" huudahdan muututtuamme takaisin ihmisiksi kotona. "Se voima veri mua taas" Katelyn mutisi. "aa..." sanoin mietteliäänä. "wow" katelyn hätkähti. "Mitä?" hämmästelin. "Sul on aikamoine haava tos kyljes" Katelyn toteaa. Naurahdan kuivasti ja kosketan kylkeäni. Veri on kuivattanut paitani haavaan kiinni, eikä se tunnu mukavalta. Joitain kohtia nimittäin nipistää tai oikeastaan pistää. "Onks mun vuoro putsata sun haavat?" Katelyn naurahtaa antaen suukon poskelleni. Nyökkään pienesti.
HOLAA! Hei jes mä sain tän luvun valmiiksi, toivon et tä saa teijät heräämään aamulla hyvällä mielellä ja kohtaatte maanantain niinku naiset! Hyvää yötä ja mukavaa maanantaita, pus!
