Saavuin suureen saliin, jonka etu osassa oli suuri laava. Lähdin kävelemään vanhempani perässäni alemmas salia, paikkamme olisi rivillä kolme mutta kun menimme sinne, luokesemme juoksi joku mies aivan paniikissa.
"Oletteko te Lilyn vanhemmat? Mrs Mores ja herra Mores." tämä kysyi. vanhempani nyökkäsivät. Joo siis minulla on kaksi vuotta vanhempi sisko, joka on nimeltään Lily ja tänään olimme tulleet katsomaan hänen esitystään koulun juhlaan.
Saavuimme lavan taakse jossa oli paljon ihmisiä. Näin Lilyn,joka oli useiden ihmisten ympäröity ja lähimpänä oli jonkinlainen terveydenhoitaja.
"Mitä lilylle on tapahtunut?" äitini kysyi.
"Lilyn kieli on turvonnut."
"Vmmiht." Sönkötti Lily järkyttyneenä.
"Voiko hän laulaa?" Isä kysyi vuorostaan.
"Ei, se on vaarallista, koska se aiheuttaa riskin jolloin kieli voi räjähtää." terveydenhoitaja kertoi.
"Vhuuuum !!!" mutisi Lily silmät pyöreänä ja lähti terveydenhoitajan perään.
"No kuka nyt laulaa, showta ei voi peruuttaa?" kysyi joku.
"Eden osaa laulun ja koreorafian ulkoa. Eden voitko sä laulaa sen laulun?" muistaakseni Alan niminen poika kysyi. Olin nähnyt hänet luonani säestämässä Lilylle kun hän "laulaa"
"Mitä ?!" jäskytyin kysymyksestä.
"Eden sä osaat laulaa ja muuten niin voitko?" näin heti hänen silmistään epätoivon, joka kuulsi myös hänen äänestään.
En sanonut mitään silti, mutta silti joku tulkitsi sen myöntäväksi vastaukseksi lähdettäessään raaahaamaan meikattavaksi ja pukeutumaan. Enemmän kuin mitään halusin tällähetkellä kadota.
Viimein minulla oli kireä puoleen reiteen asti oleva kimalteleva mekko päällä ja hennosti meikkiä kasvoilla. yhtäkkiä joku tunki minut mikki kädessä lavalle.
Näin Alanin pianon takana näyttämässä peukkua ja hän aloitti alkusoiton. Olin kuullut laulun aijemmin joten tiesin sen olevan nopea ja energinen. Lauloin, Tanssin ja nautin yli kaiken tästä tunteesta esiintymiskammosta huolimatta.
Kun esitys viimeinen päättyi kaikki kiljuivat, huusivat ja hurrasivat ja olin aika yllättynyt miten hyvin esitys oli mennyt.
"Kuka sinä olet?" luokseni kiiruhti parrakas elokuva ohjaajalta näyttävä mies.
"Eden Mores." sanoin
"Käytkö tässä koulua? Jos et sinun pitäisi." tuo totesi minulle.
"Öö en käy, ja miksi?"
"Koska olet todennäkösesti lahjakkaimmasta päästä laulajia joita olen nähnyt ja jos sinulla on mahdollisuus olla tilanteessa, jossa pääset käyttämään taitojasi tarttuisin tilaisuuteen jos sinä olisin." sanoi mies.
"Entäs jos en ole tarpeeksi lahjakas?" kysyin
"Mitä !? Olet todella lahjakas ja taidokas. Päinvastoin sinulla on todella hyvät mahdollisuudet pärjätä."
Huomasin Alanin hävinneen, mutta tämän mukana olivat myös lavan verhot auenneet.
"Tämä tyttö luulee ettei olisi Geldermarsin taide lukioon tarpeeksi lahjakas, mitä mieltä te ihmisten olette?"
Alan sai vastaukseksi ihan hemmetin moiset abloodit ja huraukset ja vislailut.
"Eden et voi kieltäytyä tarjouksesta pelkästään sen takia, koska pelkäät epäonnistuvasi ja ettet olisi tarpeeksi hyvä. Jos nämä kaksi tuhatta ihmistä voisi päättää puolestasi, he eivät epäile ettetkö olisi tarpeeksi hyvä koska he tietävät sinun pärjäävän. . Mitä sanot?" Alan luennoi
YOU ARE READING
Secrets?//5sos (hitaat päivitykset)
FanfictionEden on 17-vuotias tyttö Sydneysta, vaihtaa koulua vain yhden esiintymisen takia, avaa blogin ilmaistakseen itseään ja saa sitä kautta tutustua vanhoihin tuttuihin jota kautta rakkauskin saattaa löytyä. Teksti on mieleni tuotetta joten ÄLÄ KOPIOI Jo...