Pimeä aika

4. Pienet purot, iso joki

Avatessani silmät näin edessäni valtavan kirkkaan valon joka pakotti minua siristämään silmiäni. Katsoin vasemmalle puolelle ja näin keski-ikäisen valkopukuisen naisen.
"Ai heräsithän sinä!" Nainen pomppasi ylös. Hän katsoi valoa ja sitten minua ja sammutti valon.
"Näin on varmaan parempi. Haen lääkärin tänne.. Odota siinä" hän lähti ulos huoneesta. Silmäni harhailivat pitkin vaaleansinistä huonetta. Mitä on tapahtunut? Miksi olen täällä? Oikealla puolellani oli valkoinen laite joka piti säännöllistä piippaus ääntä. Nostin vasenta kättäni ja huomasin sen olevan käärittynä sideharsoon. Nyt minä muistan. Se peilin pala. Ympärilläni oli paljon letkuja ja johtoja.
"Hei Cecilia! Minä olen Dr. Charlestown." Nuori mies lääkäri tervehti minua tullessaan sisään huoneeseen nais hoitajan saattelemana. Nyökkäsin miehelle hitaasti seuraten katseellani häntä.
"Okei kysyn sinulta pari kysymystä ja sitten tehdään pari testiä okei?" Mies kysyi ja istui tuolille.
"Okei.." Sanoin käheällä äänellä.
"Hienoa, ensiksi, muistatko mitä tapahtui?" Hän nojautui tuolin selkänojaan.
"Jotenkuten.." Vilkaisin hoitajaan joka seisoin sänkyni päädyssä.
"Entä sattuuko sinua mihinkään?"
"E-ei.." Kurtistin kulmakarvojani.
"Se on hyvä merkki." Lääkäri kirjoitti jotain lapulle.
"Lacy, ilmoita vanhemmille että hän on herännyt" hoitajani nyökkäsi ja poistui huoneesta. Hoitaja otti kädestäni kiinni ja paineli sormiani.
"Tunnetko kaiken?" Hän katsoin minuun kysyvästi ja nyökkäsin hänelle. Hän antoi minulle pienen hymyn ja alkoi avaamaan sidettäni.
"Menetit aika paljon verta.." Mies sanoin ja poisti viimeisen sidekierroksen kädestäni. Kädessäni oli tikattu kohta jonka ympärillä oli pienempiä naarmuja. Lääkäri laittoi käteeni ohuemman siteen ja istui sitten takaisin penkilleen.
"Mitä tapahtui?" Lääkäri laittoi kynänsä valmiiksi odottamaan paperiaan vasten.
"M-mä en ole ihan varma..." Siirsin katseeni jalkoihini. Lääkärini hymähti ja otti taskustaan lampun.
"Tarkistan vain.." Hän sanoin ja suuntasi valon silmiini.
"Näyttää siltä että olet saanut aivotärähdyksen mutta muuten olen ihan kunnossa." Lääkäri sanoi hymyillen. Samassa ovi avautui ja äiti, isä ja Carl tulivat huoneeseen.
"Onneksi olet kunnossa."
"Mitä tapahtui?"
"Miten sä voit?" Kaikki he ryntäsivät sänkyni viereen ja huone täyttyi kysymyksistä.
"Cecilia on kunnossa aivotärähdystä huomioimatta" lääkärini nousi ja ojensi kätensä isääni kohti.
"Olen Dr. Charlestown" hän esittäytyi. Isäni puristi tämän kättä.
"Kiitos Dr. Charlestown, olemme kiitollisia vaimoni kanssa siitä että pidit huolta tyttärestämme." Isäni sanoi asiallisesti ja lääkärini nyökkäsi hymyillen.
"Cecilian kannattaa pysyä kotona huomenna. Hän ei saan nostaa mitään vasemmalla kädellään noin kolmeen viikkoon ainakaan. Mutta nyt voitte mennä kotiin ja jos tulee jotain ongelmia palatkaa takaisin" lääkärini sanoin. Kaikki lähtivät huoneestani jotta saisin vaihtaa vaatteeni rauhassa. Lähdimme autolle ja ajoimme kotiin.

Kotiin päästyäni olin erittäin väsynyt ja menin suoraan nukkumaan.

Heräsin ja näin Jonathanin vieressäni.
"Mitä hittoa sä täällä teet!?" Huusin ja pomppasin äkkiä ylös.
"Tulin katsomaan sua, oothan sä mun" Jonathan sanoi kieroutunut hymy kasvoillaan. Silmäni laajeni ja tunsin kyyneleiden nousevan silmiini.
"LOPETA! Sä ahdistat mua!" Huusin itku kurkussa.
"Mikä hätänä? Kaikki on ihan hyvin" Jonathan alkoi nousemaan hitaasti ylös sängystäni. Peruutin hitaasti kohti oveani.
"J-jätä mut rauhaan!" Pidättelin kyyneleitäni. Vaikka kuinka halusin juosta en voinut.
"Tule tänne niin halataan" Jonathan avasi kätensä valmiiksi halausta varten. Kyynel vierähti poskelleni.
"Lopeta! Mene pois!" Huusin kun Jonathan painoi itsensä minua vasten.

Herättyäni olin ihan hikinen ja tunsin kyyneleitä kasvoillani. Se oli vain unta, onneksi. Tai siis painajaista.. Tuijotin kattoa tasaten hengitystäni. Suljin silmäni ja vedin syvää henkeä. Avasin puhelimeni nähdäkseni mitä kello on. Se oli vasta kasi. Käännyin selälleni ja painoin pääni tyynyyn. Yritin saada unta mutta päädyin vain pyörimään levottomasti ympäri sänkyäni. Lopulta luovutin ja kävelin keittiöön tekemään lämmintä kaakaota. Istahdin keittiön pöydän ääreen ja pitelin lämmintä kuppia käsissäni. Havahduin kun Carl tuli keittiöön hieroen silmiään. Hän katsoi minuun yllättyneesti kun annoin hänelle aran hymyn.
"Mitä teet hereillä?" Hän kuiskasi unisesti.
"E-en... Tai siis näin pahaa unta..." Mumisin ja siirsin katseeni kaakaooni. Carl hiipi viereeni hiljaa.
"Tota... Eikö noi painajaiset oo vähän niinkun lasten juttuja?" Carl naurahtaa hiljaa ja tönäisee minua kevyesti kädellään.
"No joo kai.." Naurahdin. Huomattuani isoveljeni pörröiset tummanruskeat hiukset kasvoilleni levisi hymy. Käänsin päätäni ja tuijotin hetken Carlia.
"Mitä tuijotat?" Hän tuhahti narahtaen.
"En mitään" hymyilin ja hörppäsin jo melkein jäähtynyttä kaakaotani.
"Muistatko kun oltiin pieniä ja ainakun näit pahaa unta tulit nukkumaan mun päälle?" Carl nojasi kyynärpäällään pöytään ja hymyili.
"Joo.. Olit sillon mun super sankari" naurahdin. Carl hymyili. Yhtäkkiä koko talon oli täyttänyt hiljaisuus jonka vain kellon hiljainen tikitys rikkoi.
"Haluutko loput mun kaakaosta?" Kuiskasin työntäen kuppia lähemmäs Carlia.
"No kai mä voisin ottaan" Carl sanon ja joi kaakaon yhdellä kulauksella.
"Mä meen kokeilemaan saada unta taas.. Öitä" nousin ylös ja lähdin kävelemään kohti huonettani.
"Öitä" kuulin Carlin kuiskaavan. Päästyäni huoneeseeni kaaduin sängylleni ja suljin silmäni. Pian olinkin taas unessa.

Herään taas yön aikana viiltävään kipuun. Olen kai nukkunut ranteeni päällä ja nyt se sattuu ja paljon. Kävelen taas keittiöön rannettani puristaen. Kurkotin yläkaapin hyllylle jossa särkylääkkeet ovat. Otan sieltä yhden ja otan lasiin vettä. Tällä kertaa olen näemmä herättänyt isäni. Hän löntystelee keittiöön täysin samalla tavalla kun Carl hetki sitten. Ei edes tarvitse miettiä keneltä Carl on perinyt kaiken.
"Mikä on Cecci?" Isäni hieraisee rähmän pois silmäkulmastaan ja kävelee minua kohti.
"Käsi vaan särkee.. Mutta meenkin tästä nukkumaan" hymyilen unisesti ja lähden takaisin huoneeseeni nukkumaan.

Aamun koittaessa avaan silmäni varovasti. Ensimmäisenä näen pienen paperin jossa lukee "Cecilia". Avaan silmäni kokoaan ja kurottaudun lappuun.
"Hei Cecilia!
Menimme isäsi kanssa käymään asioilla kaupungilla ja lähdemme sitten töihin. Jääkaapissa on vähän naposteltavaa kunnes Carl tulee kotiin tekemään ruokaa. Ole kiltisti.
T. Äiti". Taitoin paperin puoliksi ja laskin takaisin pöydälle. Tästä päivästä tulee pitkä mutta saan sentään nukkua nyt koko päivän. Venytin käsiäni haukotellen ja lähdin hakemaan jotain syötävää. Kurkotin ottamaan välipala keksejä keittiön ylähyllyltä. Otin itselleni myös omenan ja viipaloin sen lautaselleni. Kiipesin rappuset reippaasti ylös. Käperryn peiton alle Ipadin, välipala keksien ja omena viipaleiden kanssa. Aloitin katsomaan kauhuelokuvaa sillä RAKASTAN kauhuelokuvia. Elokuva kertoi perheestä joka muutti uuteen kotiin jonka demoni oli vallannut. Katsoin elokuvaa jännittyneenä.

Havahduin raskaaseen oven koputukseen joka kuului uudelleen ja uudelleen. Nousin ylös sängystäni ja laskeuduin portaita pitkin hitaasti. Avasin eteisen välioven ja katsoin ikkunasta ketä ovella on. Ovella seisoi aika vanha nainen paperi lippujen ja lappujen kanssa. Kuka ihme se on? En ole ennen nähnyt häntä täällä.. Ehkä se on joku uskon tunnustaja tai joku sellainen. Avasin oven varovasti ja tunsin kuinka lämmin tuuli kosketti poskiani.
"Hei Cecilia. olen Labonita, sinun psykologisi. Äitisi ja isäsi hankkivat minut tänne."