Tasapainoton

2. luku

-Onko hän kunnossa? Coral uskalsi viimein kysyä Isä Jonakselta. Jonas halveksi lapsia, ja oli aina vihainen.

Coralin yllätykseksi Isä vain huokaisi, ja sanoi rauhallisemmalla äänellä:
-Kyllä on. Ei mitään vakavampaa kuin murtunut polvilumpio.

Tyttö haukkoi henkeään. Pilailiko Isä hänen kustannuksellaan? Murtunut polvilumpio, sellaiset leikkaukset ja kuntoutukset maksoivat maltaita. Muutenkin, sellaiseen piti matkustaa kolme päivää, taitavia kirurgeja kun oli vain suurissa kaupungeissa.
Isä virnisti ilkikurisesti Coralille, osoittaakseen vitsailevansa.
-Ei hänellä ole mitään hätää, nilkka on vain nyrjähtänyt, ja lievä aivotärähdys, Isä vakavoitui.
-Etkös sinä kersa osannut vitsiä tunnistaa?

Coral oli järkyttynyt. Isä Jonas oli epäreilu hänelle, eihän Coral ollut enää lapsi, vaan pian 15-kesäinen! Kun hän täyttäisi 16, olisi tyttö jo naima-iässä, ja sitten hän olisi pian äiti, ja sitten..

Coral pudisteli päätään ajatuksilleen. Häntä ällöttivät 60-vuotiaat miehet, jotka halusivat Coralin ikäisiä vaimoikseen, tai oikeastaan leikkikaluikseen.

-Milloin hän pääsee kotiin? Coral uskaltautui kysymään.

-Heti kun Jonas poistuu huoneesta, kuului jylisevä ääni tytön takaa. Coral tunnisti äänen kuuluvan Isä Dominicille, joka piti kaikki saarnat tässä kylässä.

Isä Jonas hätkähti ja kumarsi ylempi arvoiselleen, poistuen samalla huoneesta itsekseen mutisten.

-Noniin. Sillävälin kun odotamme äitisi heräämistä, haluaisitko teetä? Isä Dominic kysyi todella pehmeällä ja lempeällä äänellä. Hän oli tiukka, ja Coral oli aina kuvitellut hänet ilkeäksi, ja samanlaiseksi kuin Isä Jonas. Hän oli selvästi väärässä.

-Ki-kiitos kyllä, Coral änkytti.

Muutaman tunnin kuluttua, olivat Coral ja Isä Dominic jutustelleet tuttavallisesti kaikesta maan päällä. Ja vaikka Coral kuinka olisi halunnut, ei hän kuitenkaan voinut kertoa oudosta tunteesta, ja Thomasin ihmeparantumisesta neljä vuotta sitten. Hän olisi halunnut siihen selityksen, mutta eihän hän voinut tietää, vaikka Isä Dominic olisi syyttänyt häntä noituudesta, ja tuominnut kuolemaan.
Joten hän ei sanonut sanaakaan aiheesta.

Ja kun äiti oli herännyt, olivat he kiittäneet Isä Dominicia, ja lähteneet kotia kohti. Äidin tukeminen oli raskasta, hän kun ei voinut laskea lainkaan painoa nyrjähtäneelle nilkalleen.

Seuraavana päivänä Coral heräsi aikaisemmin kuin yleensä, hakeakseen kaivosta vettä. Hänen oli hoidettava kaikki kotityöt, koska äiti joutui viettämään päiviään sängyssä.

Kun tyttö saapui kaivolle, hän kuuli ääniä kaukaa tieltä. He asuivat, -kuten melkein kaikki muutkin Vuorelaiset-, tien vieressä, joka johti ylöspäin, kohti pientä keskustaa.
Tiellä ei yleensä nähnyt muita kuin pieniä lapsia leikkimässä, mutta nyt tieltä kuului lähestyvien hevosten kavioden kopsahtelemista.

Coral nosti nopeasti vesisangon kaivosta, ja lähti kohti taloa, mahdollisimman ripeästi.

-Anteeksi, neiti, voisitteko auttaa meitä? Coral pysähtyi. Ääni oli niin kaunis, niin lempeä. Hän kääntyi, ja laski vesisangon maahan, tullen samalla hieman lähemmäksi tuota kolmen miehen joukkoa hevosineen.