Tasapainoton

5. luku

Heips, kirjotan tämän luvun siis minä-muodossa, niinkuin luultavasti kirjoitan jatkossakin luvut.

Coralin näk.

Voisinko tehdä sen nyt, voisinko kertoa äidille Connorista? 'Hei äiti, tutustuin yhteen mieheen ja hän pyysi minua mukaansa hoviin ja naimisiinkin vielä, mitäs siihen sanot?' Ei, se pitäisi tehdä jotenkin hienovaraisesti.

Nojauduin varovasti yhteen vaalean keittiömme lipastoihin, jonka päällä oli kulhollinen vadelmia. Nappasin yhden suuhuni, ja katsoin äitiä mietteliäänä. -Mutta minä haluaisin auttaa potilaidesi kanssa, mutisin.
-Tiedän, mutta et voi vielä. Olen miettinyt erästä, hmm, vaihtoehtoa sinulle, äiti sanoi nostaen samalla puuron liedeltä eräälle kirkkaanvihreälle patalapulle. -Tiedäthän sinä minun serkkuni Annalisen, joka asuu Hewortissa, siinä kauniissa satamakaupungissa. Koska sinulla ei täällä vuorilla ole juurikaan kunnioitusta, ajattelin että voisin kysyä Annaliselta sinulle työtä ja asumusta, hänellä pitäisi riittää kumpaakin! Äiti katsoi minua hieman innostuneena ja lempeänä. Loistavaa, äitiä ei siis haitannut jos lähtisin!

-Itseasiassa, minun onkin pitänyt jo aika pitkään kertoa sinulle eräästä asiasta..

Ja niin minä kerroin hänelle ihan kaiken, kaiken Connorista, hovista ja meidän keskustelustamme. Kerroin myös Thomasista, ja meidän kasvavasta ystävyydestämme, mutta ihmissusista en maininnut sanaakaan. Se pysykööt miehen omana salaisuutena, sillä olin melko varma, että jos äiti saisi tietää Thomasin toisesta puoliskosta, hänen suhtautumisensa miehestä muuttuisi aika nopeasti pahempaan suuntaan.

Äiti ei sanonut mitään. Tuijotti vain, ennenkuin loihti kasvoilleen varsin aurinkoisen hymyn. -Minun pieni tyttöni! Hän huudahti, ja ryntäsi halaamaan minua. Painoin pääni hänen olkapäätänsä vasten, ja annoin hänen basilikalta ja vaniljalta tuoksuvan ominaistuoksunsa leijailla nenääni.

Irroittauduin halauksesta hieman vastahakoisesti, ja nappasin alakaapista kaksi kulhoa, joihin äiti mäjäytti klöntit puuroa. Katsoin töhnää ihmeissäni. Se vihersi hieman, ja olin melko varma että se kupli hiljaa. Käänsin katseeni äitiin hieman nyrpistäen nenääni. Äiti vain nauroi, ja otti lusikat.
-Tänään syömme aamupalan ulkona, hän hihkaisi ja pinkaisi ulos.

-Coral lähdetään, että ehdimme takaisin ennen auringonlaskua!

Puhahdin turhautuneena. Olin laittanut päälleni ainoan siistin mekkoni, haaleankeltaisen pitkähihaisen, jonka alareunassa oli hieman rispaantunutta pitsiä.
Sidoin paksut punaiset hiukseni silkkinauhalla nutturaksi, ja katsoin itseäni peilistä. Hm, ihan siedettävä. Nappasin vielä käteeni ruskean punotun korin, ja juoksin portaat alas. Äiti odotteli jo ulkona; hänellä oli päällään vaaleanvihreä mekko, joka oli ryhdikkäämpi kuin minun, ja korosti äidin naisellisia muotoja. Hänellä oli päässään siro olkihattu, joka peitti hänen paksut ruskeat hiuksensa, jotka olivat ranskanletillä takana.
-Noniin, lähdetään, äiti sanoi, ja otti korin minulta.

Pian onneksi näkökenttääni ilmestyivät korkeammat talot, ja kuulin jo selvästi torilla käytävän huutokaupan. Nenääni tulvi kalan, erilaisten kukkien, lihojen, perunoiden ja hajusteiden sekoittunut haju, ja olisin vain halunnut pyrähtää ihmisten joukkoon.
-Eli, minä menen hakemaan kalan ja perunat, ja sinä menet etsimään jostain yrttikojun, ja ostat sieltä ratamoa, basilikaa ja tilliä. Ne sopivat hyvin kalan kanssa, ja ratamo toimii laastareina, äiti sanoi, pysähtyen ensimmäisten kojujen eteen.
-Nähdään tässä kun olet saanut yrtit. Älä eksy!
Ja ennen kuin ehdin sanoa mitään vastaan, äiti oli jo kadonnut ihmismassaan.

Lähdin päinvastaiseen suuntaan, ja seurasin sivusta kojujen asiakkaita ja toimintaa. Yritin etsiä koko ajan yrttikojua, mutta koska torilla oli niin paljon minua pidempiä ihmisiä, jouduin varvistelemaan miltei jatkuvasti. Ihmiset vain tuuppivat ja tönivät, eivätkä edes pyydelleet anteeksi siitä. Turhauduin nopeasti, ja luikahdin erään todella vahvoja hajusteita myyvän kojun ja itämaisia liinoja myyvän kojun välistä tyhjälle aukealle, jossa ei liikkunut kuin muutama nainen ostostensa kanssa.